Kirjaudu ▼
 

Korjaa itse vesihanasi, sanoo laki

Lehtikuva
Korjaa itse vesihanasi, sanoo laki
Uuteen asunto-osakeyhtiölakiin on pujahtanut pykälämuutos, joka sälyttää kohta vesihanavikojen korjaamisen asukkaan vastuulle. Nykyisin homma kuuluu taloyhtiön maksettavaksi. Isännöintiliitto pelkää, että pihit asukkaat jättävät nyt vaarallisetkin vesivuodot korjaamatta.
Petri Korhonen
28.5.2009 09:31
88

Parin viikon kuluttua eduskunnan valiokuntakäsittelyyn lähtevästä uudesta asunto-osakeyhtiölaista on löytynyt liuta teknisiä uudistuksia, jotka huolestuttavat kiinteistöalan ammattilaisia.

Isännöintiliitto on älähtänyt pykälästä, jonka mukaan vesihanojen ja wc-laitteiden kunnossapitovastuu siirtyisi osakkaalle. Tähän asti ne ovat olleet taloyhtiön vastuulla.

– Asukkaat ovat nyt aika hyvin pitäneet huolta siitä, että esimerkiksi vuotavat hanat korjataan nopeasti ennen kuin ne aiheuttavat lisää vahinkoa. Jos korjauksen joutuu vastedes maksamaan itse, laiminlyönnit voivat lisääntyä, sanoo liiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä Taloussanomille.

Liitto varoittelee, että lainmuutos voisi johtaa pihien asukkaiden taloyhtiöissä ainakin vedenkulutuksen kasvuun, ja pahimmassa tapauksessa vesivahinkojenkin lisääntymiseen.

Oikeusministeriö on puolestaan lainvalmistelussa vedonnut siihen, että nykyasunnoissa hanat voivat olla asukkaan itsensä valitsemia sisustuselementtejä. Olisi kohtuutonta maksattaa erikoisimpien design-viritysten huoltoja ja korjauttamisia taloyhtiön piikkiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Valtaosa taloyhtiöiden vesilaitteista on kyllä ihan tavallisia perushanoja, joten tuo ongelma on marginaalinen, Heikkilä väittää.

Liitto toivoo, että lakiesityksen sanamuotoja ehdittäisiin vielä muuttaa eduskuntakäsittelyssä. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alkupuolella.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (88)


Anonyymi
Erittäin huono uudistus! Viat jäävät korjaamatta ja homma tulee kalliiksi taloyhtiöille.

Kokemusta on entisenä hallituksen puheenjohtajana ja tilanetta seuranneena.
Marjis 28.5.2009 16:47

Anonyymi
Hanahomma on ok. Kannattaa lukaista lakiesitys kokonaan. Ottaako asukas mieluummin vahingonkorvausvastuun kuin korjaa hanan? Ei saa luulla ihmisiä typeriksi ainakaan kautta linjan. Osakas on korostetussa vastuussa, jos laiminlyö oman korjausvastuunsa. Ja ennen vaihtoa osakkaan tulee ilmoittaa yhtiölle vastaisuudessa minkälaisen hanan asentaa ja yhtiö voi asettaa tälle ehtoja. Ihan hyvä ehdotus. Ja ei edelleen ole estettä sille, että huoltoliikkeen huolto-ohjelmaan sisältyy edelleen hanat.

....ASIAA...onhan se herra paratkoon eroa jos ostaa Lidlin 20? hanan tai Oraksen 200? hanan.Oras kestää 1000 000 käyttökertaa tippumatta.Lidlin hanan tuloputki voi posahtaa parin vuoden päästä ja aiheuttaa 10 000?:n vesivahingon.
Putkimies kaiken tie 28.5.2009 16:50

Anonyymi
Erittäin huono uudistus! Viat jäävät korjaamatta ja homma tulee kalliiksi taloyhtiöille.

Kokemusta on entisenä hallituksen puheenjohtajana ja tilanetta seuranneena.

Näinhän se on mieluummin vaimo kosmetologille kuin uusi hana.
Sivusta seurannut 28.5.2009 16:51

Anonyymi
Kyllä taas monet kirjoittaa tälläkin asiasta josta eivät paljoa tiedä. On totta että jo nyt asukas yleensä maksaa erikoisemmat hanansa itse. Mutta mitä sitten kun hana alkaakin vuotaa? Sitten vihaisena vaaditaan taloyhtiötä/huoltomiestä hommaan ilmaiseksi sellainen tiiviste koska kuulemma kuuluu ehdottomasti taloyhtiölle asia (sama WC-istuinten kanssa). Sitten kun sitä ei saa mistään joutuu taloyhtiö lopulta laiitamaan siihen uuden Oraksen hanan. Taloyhtiö maksaa lopulta koko ruljanssin... Kyllä lakiehdotus on siltä osin hyvä. Vielläkun saataisiin huoneisto kohtaiset vesimittarit niin loppuisi veden turha käyttö. Koska onhan jo olemassa huoneistokohtaiset sähkömittaritkin...
talkkari 28.5.2009 17:09

Anonyymi
Oikeusministeri erotkoon typerän muutoksen esityksen vuoksi, joka varmaan korjataan. Nykyäänkin korvataan perushana, jos osakas haluaa kalliimman hanan, niin maksaa erotuksen. Oikeusministeriöllä puuttuu käytännön tuntuma kokonaan, toivottavasti ei eduskunnalta.
luutnantti 28.5.2009 17:33

Anonyymi
asukaa vain vuokralla.maksakaa kallista vuokraa ja korjatkaa itse...hähähähähäääääääääääää.
jeppe 28.5.2009 17:34

Anonyymi
asukaa vain vuokralla.maksakaa kallista vuokraa ja korjatkaa itse...hähähähähäääääääääääää.


Siis asunnon omistaja korjaa ei vuokralainen.
Nimetön 28.5.2009 17:46

Anonyymi
..
....ASIAA...onhan se herra paratkoon eroa jos ostaa Lidlin 20? hanan tai Oraksen 200? hanan.Oras kestää 1000 000 käyttökertaa tippumatta.Lidlin hanan tuloputki voi posahtaa parin vuoden päästä ja aiheuttaa 10 000?:n vesivahingon.


Oraksen keittöhanaa vaihdoin 4krt 10v aikana. Katkesi suami propagandapinna - Bilteman hana toiminut siitä lähtien...

Mikä suamiroskassa maksaa?
Nimetön 28.5.2009 18:16

Anonyymi
Eduskunnan tietotaidolla ei sidota edes kengännauhoja.


kansa valitsee johtajansa, ja eduskunta on leikkaus koko kansasta...
pata kattila 28.5.2009 18:38

Anonyymi
Eduskunnan tietotaidolla ei sidota edes kengännauhoja.

kansa valitsee johtajansa, ja eduskunta on leikkaus koko kansasta...


ehe. Pienikö ero - Kansaa ei ole saudivoideltu tönköksi.
Nimetön 28.5.2009 19:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?