Sofia Pankki: Asuntojen kysynnässä on räjähdysvaara
Asuntotuotannon selvä supistuminen vei tarjontaa asuntomarkkinoilta. Sofia-pankin pääanalyytikko Kim Gorschelnik ennakoi Arvopaperi-lehden verkkosivuston blogissaan, että asuntoaloitusten romahtamisessa lymyää kysyntävaara.
– Vaarana nimittäin on, että mikäli hiljaiselo asuntotuotannossa jatkuu muutaman vuoden, kysyntä räjähtää käsiin taantuman jälkeen, Gorschelnik kirjoittaa.
Gorschelnikin mukaan asuntoaloitukset puolittuvat tänä vuonna. Vapaarahoitteisia asuntokohteita ei tänä vuonna aloiteta juuri lainkaan. Enemmistö asuntoaloituksista on tuettuja hankkeita.
Rakennusteollisuus RT:n alkuvuodesta tekemän jäsenkyselyn mukaan asuntotuotannon aloitukset jäävät tänä vuonna 18 000 asuntoon. Viime vuonna aloituksia oli noin 6 000 asuntoa enemmän.
Gorschelnik ei ole ainoa asuntopulasta varoittaneista. Muun muassa rakennusyhtiö SRV:n toimitusjohtaja Eero Heliövaara ennakoi jo viime syksynä, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla koetaan asuntojen tarjontapulaa vähäisten asuntoaloitusten vuoksi.
Asuntojen hinnat
laskevat vielä
Vielä tarjontapulaa ei ole, sillä kysyntä on nihkeää. Sofia Pankki ennustaa, että asuntomarkkinoilla tasapainotila löytyy tänä vuonna. Asuntojen hinnoissa on laskupaineita.
– Ennusteemme mukaan uusien asuntojen hinnat laskisivat pääkaupunkiseudulla noin 5–15 prosenttia, Gorschelnik toteaa.
















Kommentit (83)
- Ennusteemme mukaan uusien asuntojen hinnat laskisivat pääkaupunkiseudulla noin 5-15 prosenttia, Gorschelnik toteaa.
Tulevaisuuden kysynnästä en tiedä, mutta Linnanmäen vuoristoradassakin usein olleena tiedän että laskuissa vauhti vain kiihtyy. Asunnoista lähtee ensin 5%, sitten 10%(joka on nyt lähtenyt vuositasolla), sitten 20%:ia ja sitten pohjat voivatkin olla Japanin malliin -75%:ia huipuista.
Ei tarvitse odottaa edes muutamaa vuotta. Kysyntä on pääkaupunkiseudulla, erityisesti Helsingissä ja varsinkin Läntisen Helsingin suurella saarella jo nyt räjähtämässä käsiin. Rakettipolttoaineena toimivat ennätyksellisen alhaiset korot. Hyvät asiakkaat saavat asuntolainansa nyt alle 2% koroilla. Ja EKP on luvannut Trichetin suulla pitää ohjauskorkonsa tulevat vuodet 1%:ssa. Alhainen korkotaso on tullut ollakseen ja lainojen kuukausierät ovat enää murto-osa aikaisemmasta. Nyt todellakin kannattaa ostaa oma asunto. Ja ihmiset ovat sen huomanneet. Asunnot suorastaan viedään käsistä ... ja nouseviin hintoihin.