Kirjaudu ▼
 

Löytyykö kodistasi raksamiehen kosto?

Taloussanomat
Löytyykö kodistasi raksamiehen kosto?
Jotkut rakennusmiehet alkoivat viime syksynä purkaa pahaa oloaan tekemällä salaa kiusaa tulevien ökytalojen asukkaille. Kymmenistä uudisrakennuksista on nyt jälkeenpäin löytynyt merkkejä tahallisista vahingonteoista tai jäynistä.
Petri Korhonen
3.4.2009 12:13
289

Ilmeisesti viime kesän jälkeen suhdanteiden hiipuessa joidenkin rakennustyöntekijöiden harmitus tai ahdistus alkoi lisääntyä. Kiusaus tehdä käytännön piloja työnantajalle tai äveriäiden asuntojen tuleville asukkaille näyttää nousseen liian kovaksi.

Pääkaupunkiseudun rakennusyhtiöiden tarkastajilla, isännöitsijöillä ja asukkailla riittää kertomuksia tänä talvena tehdyistä uudisasunto- ja remonttilöydöistä. Pahimpia tai parhaimpia tapauksia yhtiöt eivät edes halua paljastaa, koska asuntoja on yhä niin paljon myymättä.

Vastavalmistuneen pientalon väliseinän sisältä löytyi läjäpäin evästähteitä, puoliksi syötyjä hampurilaisaterioita kääreineen kaikkineen. Asukas ja isännöitsijä olivat jo epäilleet, että pistorasioiden aukoista ajoittain lemahteleva haju johtuisi kuolleesta jyrsijästä.

Paritalossa kaapiston piiloon jäävään takaseinään oli piirrelty törkeyksiä, jotka paljastuivat vasta kun asukas järjesteli kaapiston paikkoja uudelleen.

Kerrostaloasunnon vesiputket lorottivat osan sisällöstään alakertaan, koska yksi ratkaiseva muhviliitos oli jätetty välistä pois.

Olohuoneen uusitun lautalattian alle oli jätetty vanhat virtsaiset työhaalarit.

Kylpyhuoneremontin jäljiltä WC-pytyn vesisäiliön sisältä löytyi tyhjiä viinapulloja.

Osa näistä kymmenistä tapauksista selittyy varmasti unohduksilla ja kiireessä tehdyillä vahingoilla, mutta monet ovat tarkoituksellisia tekoja.

Kätkettyjä jäyniä on löytynyt tavanomaista enemmän sellaisilta työmailta, joiden urakkaporukat ovat tienneet joutuvansa kilometritehtaalle työn valmistuttua.

Jos uudisrakennukset ovat jääneet myymättä, kaikki seinientakaiset jekut eivät ole välttämättä edes paljastuneet.

Nyt tilanne on
paranemassa

Rakennusteollisuuden Uudenmaan piirin aluepäällikkö Hannu J. Mäkinen uskoo, että kyse on hyvin harvinaisista yksittäistapauksista. Hän arvelee, että kyseessä on poikkeuksellisten aikojen synnyttämä ilmiö, joka katoaa pian.

– Ihmismieli nyt vain on sellainen. Jos työt päättyvät epämiellyttävässä tilanteessa, jotkut purkavat pahaa oloaan hölmöilemällä, hän sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Enimmäkseen ilkivaltaa löytyy tilapäistyövoiman jäljiltä. Vielä viime vuonna rakennuskohteisiin jouduttiin ottamaan työntekijöitä sieltä mistä vain saatiin, taidoista huolimatta. Hanttiväki myös sai lähteä kesällä ensimmäisenä, kun työt alkoivat vähetä.

– Nyt alalla on aivan eri tilanne. Kentältä tulleiden viestien perusteella jäljellä olevien ammattilaisten työmoraali on erittäin hyvä, ja porukka haluaa näyttää miten hyvää jälkeä osaa tehdä, Mäkinen kertoo.

Vahingonteoista on yleensä turha lähteä käräjöimään.

– Ikävä kyllä, korvausten saamiseen ei tällaisissa pienissä tapauksissa ole juuri mitään keinoa. Syyllisten löytäminen on usein mahdotonta, koska työporukat ovat hajonneet ajat sitten. Ja näyttökin on vaikeaa: miten hinnoitella jostain rumasta piirroksesta tullutta mielipahaa, Hannu J. Mäkinen sanoo.

Harmin paikka,
ei muuta

Kiinteistöliitto rinnastaa rakennus- tai remonttijäynät graffitien kaltaiseen ilkivaltaan. Jos tempuista on aiheutunut oikeita vaurioita asunnolle, niistä vastaa lopulta rakennuttaja.

– Taloyhtiön kannalta rakennuttaja ja remonteissa urakoitsija ovat vastuussa siitä, että työ tulee tehtyä hyväksytysti. Kun kyse on tämänkaltaisesta virheestä, sillä ei ole periaatteessa väliä löytyykö se uudisrakennuksesta takuuaikana tai sen jälkeen, sanoo Kiinteistöliiton pääjuristi Anu Kärkkäinen.

Monet puutteet paljastuvat muiden takuukorjausten tai vuositarkastusten yhteydessä. Kärkkäinen muistuttaa, että virheistä pitää reklamoida heti.

– Korvausten saaminen voi olla hankalaa, jos urakoitsija on ehtinyt mennä konkurssiin, hän myöntää. Remontinjälkeisten tarkastusten huolellisuus onkin siksi erityisen tärkeää.

Onneksi useimmista raksajäynistä taloyhtiöt ja asukkaat selviävät pienellä ärtymyksellä. Todellisia, isoja jälkikorjauksia vaativia rikollisia tihutöitä tehdään rakennustyömailla erittäin harvoin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (289)


Anonyymi
On raksamiehen kosto suunnilleen sama asia kuin rekkamiehen pastilli?
Näinkö on kaakelberg 3.4.2009 12:29

Anonyymi
Ihan tavallista rakentamisen laatuahan tuo on tämän päivän Suomessa. Alkoholisoituneet suharit rakentelevat taloja miten sattuu ja laskuttavat vielä päin honkia tehdystä työstä omaisuuksia. Tuommoista pitää sitten nyt sitten vielä verovaroinkin tukea.
Tuet pois rakennusyr 3.4.2009 12:29

Anonyymi
siinä on sitä loistavaa suomalaista rakentamisen laatua maailman kalleimmilla neliöhinnoilla.
Lisää tätä SAK.

Maksava asiakashan on todellinen roisto, jota on
syytä kyykyttää ja kusettaa.

Ainut mikä puuttuu tältä verovedättäjien kuorolta on tietenkin verotuet, jotta saadaan ammattimiehet
takaisin hommiin!!!
repesorsa 3.4.2009 12:29

Anonyymi
Ja noille pitäisi vielä maksaa palkkaa...? Roskaväkeä.
Itte pitää noikin ho 3.4.2009 12:31

Anonyymi
uusien talojen laatu on erinomaisen hyvää koska ne on rakennettu yhtä hyvällä ammattitaidolla ja asenteella kuin taloja rakennettiin ennen 1960 lukua. BUaaah buaah ahhahaha

OIKEASTI UUSIA MUIDEN KUIN ITSENSÄ VALVOMIA ASUNTOJA EI TULE OMAKOHTAISESTA KOKEMUKSESTA OSTAA. UUSTUOTANTO ON SUTTA
uudet on skeidaa 3.4.2009 12:31

Anonyymi
Metsä vastaa niin kuin sille huudetaan.
Just niin! Tiedän yhden valtakunnallisen talotoimittajan, jonka talon hommasi nuoripari ja sieltä paljastui vastaavia sikailuja. Kyse ei ollut ökytalosta. Kertoo paljon raksamiesten moraalista, sitä ei nimttäin ole. Tehdään paskaa ja alihankkija ilman kuittia ja lopuksi vielä muutamama aikapommi rakenteisiin. Tosi reilua nuoria velkaisia kohtaan, jotka helusivat perus unelmatalon!
Jari Kuusisto 3.4.2009 12:31

Anonyymi
Joillain työmailla mm. määräaikaisia ja vuokratyövoimaa kohdellaan todella ala-arvoisesti. Huudetaan päin naamaa ja nimitellään aikuisia ihmisiä! Se on helppoa, jos toinen voidaa pistää pihalle heti pienestäkin vastalauseesta. Jotkut työnjohtajat tekevät tätä pelkästään sadistisuuttaan, edes työvirheitä tai laiskottelua ei tarvita perusteeksi. Niin se metsä sitten vastaa, kuin sinne huudetaan!
Nimetön 3.4.2009 12:33

Anonyymi
Kyllä osaa raksamies olla lapsellinen.Hoitoon tollaiset.
jantteri 3.4.2009 12:34

Anonyymi
Eipä oo uutta touhua, kerran avasin ulkoseinä joka takaa löytyi teksti, PALELE PORVARI PERKELE, villoista ei ollut jälkeäkään siinä kohti.
talo oli rekenettu 6 3.4.2009 12:34

Anonyymi
Alkolin sumentama moraalikäsitys maustettuna kateudella ja ahneudella sekä välinpitämättömyydellä. (Raksamiehen specsit).
Jens 3.4.2009 12:35
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?