Voittaako kimppakämppä kohta kalliin yksiön?

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Voittaako kimppakämppä kohta kalliin yksiön?
Yksiöiden hinnat Helsingissä ovat nousseet yhdeksän prosenttia loppuvuonna. Eivätkä hinnat ole kääntymässä laskuun tänä vuonna. Mutta isojen asuntojen vuokrahinnat ovat kääntyneet laskuun.
Taloussanomat
24.2.2009 14:56
Kommentit 31

Ilta-Sanomat selvittää tiistain lehdessä vuokra-asuntojen hintoja. Lehden mukaan varsinkin Etelä-Suomen isoissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, yksiöiden hinnat ovat karanneet pilviin. Helsingissä maksetaan yksiöstä 11,9–17,3 euroa neliöltä. Muualla maassa hinnat vaihtelevat 10–11 euron välillä.

Suomen suurimman vuokravälityksen Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola sanoi Ilta-Sanomille, että Helsingissä uusien vuokrasopimusten hinnat ovat nousseet yhdeksän prosenttia viime vuonna loka–joulukuussa. 

Metsola toteaa, että samaan aikaan kun pienten asuntojen vuokrat kipuavat yhä korkeammalle, isojen asuntojen vuokrat tulevat alas. Sellaista ei Metsolan mukaan ole aiemmin nähty. Metsola ennustaa yksiöille vielä yhdeksän prosentin nousua tälle vuodelle.

Suunta saattaa johtaa niin sanottujen kimppakämppien kasvuun nuorten ja perheettömien parissa.

– Kimppakämpät ovat selvästi lisääntymässä. Pienten hintoja nostetaan niin, ettei kenelläkään ole varaa maksaa niitä yksin, sanoi Ilpo Eerola vuokralaisten keskusliitosta. 

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (31)

Huono 0
Niin no, voittaako kimppakiva kivan?
Pitäähän se sijoittajan jostain saada rahansa.
Huono 1
Niin no, voittaako kimppakiva kivan?/quote]
No ainahan kimppa tavallisen kivan voittaa! varsinkin jos on muitakin etuja, kuten tässä rahallinen säästö.
Suosittelen mitä lämpimimmin, että Taloussanomien lukijat muuttavat yhdessä isoon kimppakämppään. Siellä on sitten hyvä odotella rommausta ja antaa vertaistukea.
valumies
Metsola toteaa, että samaan aikaan kun pienten asuntojen vuokrat kipuavat yhä korkeammalle, isojen asuntojen vuokrat tulevat alas

Niinpä, viime viikolla tuli lappu vuokranantajalta. Jos kolmonen lasketaan isoksi niin menee markkinoita vastaan sillä vuokra nousee +7,5%
Kolhoosit tulevat, hippielämä kunniaan.
Alivuokralaisen alivuokralainen
Kimppakyydillä kimppakämpille kimppakivaa pitämään.
Heaven
Hämmästyttää. Jos Helsingissä voi yksiöiden neliöhinta olla JOPA 17,3 eur per neliö (27 neliön asunto 467,10 euroa), niin kuinka on mahdollista, että Helsingin Kalliossa ihan surkeassa kunnossa olevasta tuon kokoisesta yksiöstä saa maksaa 550-650 euroa? Nyt ei tuossa jutussa ollut neliöhinnat kohdallaan.

Hinnat ovat lähteneet lapasesta, sen myönnän kyllä.
Perusmatikkaa kansalle
Mistäköhän laitakaupungilta nuokin vuokrat on taas revitty, kantakaupungin alueella yksiöiden vuokrat on >20e/m2
iGor
Kyllä kimppak..ämppä on kivaa. Ei ole tosin tullut harrastettua sitten opiskeluaikojen, mutta palaan jos löytyy sopiva asunto ja sopivat asukkaat.
heoiko
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

09:44HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta
06:18Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa
06:08Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy
06:01Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
3.2.Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan
3.2.Kreikkalaiset ovat nostaneet pankeista 65 miljardia euroa
3.2.IPhone-mainosten kellonajan syy selvisi
3.2.Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
3.2.Tämä yritys ei halunnut parhaaksi työpaikaksi
3.2.EU haluaa Googlen jäädyttävän yksityisyysmuutokset
3.2.Urpilainen Ylelle: Kreikka-tuen on riitettävä
3.2.Nokia Siemens kiistää toimitusjohtajan vaihtoaikeet
3.2.Villi veikkaus: Facebook alkaa veloittaa
3.2.Juncker: Euroryhmällä ei Kreikka-kokousta maanantaina
3.2.Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa
3.2.Reutersin toimittajat lakkoon ensi kertaa 25 vuoteen
3.2.Jättipankkeja epäillään salaliitosta
3.2.Sota-ajan Jallu palaa takaisin
3.2.Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
3.2.Kreikassa liki puolet ei ole koskaan käyttänyt nettiä
3.2.Papadimos: Tukipakettineuvottelut loppusuoralla
3.2.Tulosjulkistajat Neste Oil ja Elisa kovassa pörssivedossa
3.2.Fortum ei lupaa maakaapelointiin lisärahaa
3.2.TS: Uudenkaupungin autotehdas aikoo lomauttaa
3.2.Ollila vetämään tiemaksuja selvittävää työryhmää
3.2.Alexander Stubb: "Lumia on loistava"
3.2.Onko tämä paras kesätyö ikinä? Tienaa 30 000 euroa
3.2.Näin pieleen Economist ennusti Facebookin kohtaloa
3.2.Åbo Akademi tutki: iPhone hakkaa Lumian
3.2.Oulussa ja Turussa vuokrat nousivat kiivaimmin
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Tokio
Selkeää ja poutaa 5
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949