Osuuspankit: Kaikki eivät enää pysty lainan hoitoon
OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen sanoo pankkiryhmän varautuvan siihen, että asuntolainojen maksuohjelmia joudutaan neuvottelemaan uusiksi.
Pankki uskoo lomautusten ja irtisanomisten vaikuttavan siihen, etteivät kaikki asuntovelalliset pysty hoitamaan lainojen lyhennyksiä.
– Meille riittää se, että asiakas maksaa korot. Meillä on malttia odottaa lyhennyksiä, Karhinen vakuuttaa.
Karhinen kehottaakin laina-asiakkaita neuvottelemaan pankin kanssa jos lainanhoitoon alkaa tulla vaikeuksia, jotta maksuohjelmaa voidaan pohtia uusiksi.
Hän ei osaa arvioida, miten pitkiä aikoja pankki on valmis venyttämään lyhennysten lykkääntymistä.
Asuntolainan hankkijan tukalaa tilannetta voi lisätä vielä se, että lainojen marginaalit ovat nousussa. Marginaalit lähtivät pankkiryhmän mukaan nousuun viime kesänä. Nyt marginaalit liikkuvat nykyisin 0,5–1,0 prosentin haarukassa.
Luottotappiot
kääntyvät kasvuun
Vielä toistaiseksi luottotappiot ovat pysyneet alhaisella tasolla, mutta Karhinen ennakoi kriisin alkavan kasvattaa luottotappioita. Niiden odotetaan nousevan korkeimmalle kymmeneen vuoteen.
Karhisen mielestä loppupiste alkaa häämöttää talouskriisin ensimmäiselle vaiheelle eli luottamuskriisille. Rahalaitosten luottamuspula vaikeutti koko viime vuoden varainhankintaa. Nykyisin varainhankinta on helpompaa.
Käynnissä on Karhisen mielestä edelleen markkina-arvojen kriisi. Tähän vaiheeseen on liittynyt omaisuusarvojen voimakas korjausliike.
– Omaisuusarvojen korjaukset ovat olleet kamalan suuria. Tässä kriisissä ollaan oltu jo jonkin aikaa, Karhinen kuvasi tilannetta tulosjulkistuksen jälkeen torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Varsinaiseen reaalitalouteen kriisi iski Karhisen mielestä viime vuonna. Pankin osalta hän odottaa reaalitalouden kriisin näkyvän tulevaisuudessa ennen kaikkea luottotappioissa. Karhinen ei osaa arvioida, miten pitkään reaalitalouden kriisin jatkuu ja miten suuriksi luottotappiot voivat muodostua.
Matala korkotaso
kiusaa pankkia
Pankinjohtajan näkökulmasta tulevaisuus ei näytä kovin lupaavalta.
– Luottotappioiden lisäksi on muistettava matala korkotaso. Tämä ei ole omiaan edistämään pankkitoiminnan tuloskehitystä. Lisäksi täytyy muistaa, että pankki menee tasatahtiin asiakkaan kanssa. Meillä ei voi mennä paremmin kuin asiakkaillamme, Karhinen erittelee.
Karhinen sanoo kuitenkin suhtautuvansa levollisin mielin tulevaisuuteen.
– Kun on viime syksystä selvinnyt, uskaltaa katsoa levollisin mielin tulevaisuuteen.
Viime vuonna OP-Pohjola-ryhmän luottotappioissa alkoi näkyä pientä kasvua. Luottotappiot ovat kuitenkin olleet koko 2000-luvun alhaisella tasolla. Luottotappioiden osuus oli viime vuonna 0,11 prosenttia luotto- ja takauskannasta.
Turvana viiden miljardin
euron puskurit
Karhisen mielestä pankkiryhmä selviää vaikeista ajoista vahvan vakavaraisuutensa ja puskuriensa ansiosta. 1990-luvun lamavuosista viisastuneena OP-Pohjola-ryhmä on kasvattanut puskureita. 1990-luvun alussa pankkiryhmä kärsi vajaan kolmen miljardin euron luottotappiot. Puskureita sillä oli noin 1,5 miljardin euron edestä.
Nyt pankkiryhmä on kasvattanut lähes viiden miljardin euron puskurit.
– Luottotappiot voisivat nousta vaikka yhdeksään miljardiin. Niin paljon ei todennäköisesti ole tulossa tappioita, Karhinen laskee.
OP-Pohjola-ryhmään kuuluva Pohjola Pankki järjestää tänä keväänä 300 miljoonan euron osakeannin, joka suunnataan pankin nykyisille osakkeenomistajille vahvistaakseen tasettaaan.
Kolme suurinta omistajaa, OP-Keskus, henkivakuutusyhtiö Suomi ja työeläkeyhtiö Ilmarinen ovat sitoutuneet osallistumaan antiin. Karhisen mielestä omistajan vastuulla on pääomittaminen.
Valtion pääomalainoista ryhmä ei Karhisen mukaan ole kiinnostunut. Sen sijaan pankkiryhmä harkitsee valtion takauksia pitkäaikaiseen varainhankintaan. Ryhmällä erääntyy tänä vuonna 1,9 miljardin euron laina. Karhinen sanoo, että pankki tekee rahoitusratkaisun puhtaasti kaupallisin perustein.


















Kommentit (100)
Onpa kauniisti asia sanottu pankkimiehen suusta ?
Ai niin. Kärpäsenpeellä on präntätty taakse, että ne onkin viivästyskorkoja 11 %.
Laitetaanpa lausunto talteen.
Kivaa jos pankki konkkaa ja valtion talous kuralla ( ei pysty auttamaan pankkeja), niin velat voi erääntyä heti.
Onkohan OP- ryhmä kohta Suomen suurin vuokranantaja, kun kupla asunnot siirtyy pankille.
Ihan kuin olisin kuullut tämän saman joskus ennenkin. Suorastaan häkellyttävän tutulta tuntuu tuo viesti...