Lainamarginaalit ponkaisivat jo yhteen prosenttiin
Uusien asuntolainojen viitekorkojen päälle laitettavat marginaalit ovat nousseet korkeimmillaan jo yhteen prosenttiin. Pankit ovat syksyn mittaan hilanneet uusien asuntolainojen korkomarginaaleja nopeasti ylös.
Elokuussa laina lähti vielä noin 0,40–0,42 prosentin marginaalilla. Nyt marginaalit ovat ainakin tuplaantuneet.
Nordeassa ja Sampo Pankissa uuden asuntolainan marginaali on 0,70–1,0 prosenttia. Helsingin OP pankissa marginaalit ovat nousseet 0,50–0,80 prosenttiin.
Marginaalimörkö ei vaani vain pankin uutta asuntolaina-asiakasta. Pankki voi katsoa myös vanhan asuntolainanasiakkaan lainan uudeksi, jos siihen tehdään paljon muutoksia esimerkiksi lyhennysaikatauluun tai korkoon.
Nyt kannattaakin katsoa, mikä muutos on oikeasti edullinen.
Nordeassa
nousupaineita
Nordean asuntolainoista vastaava johtaja Tom Miller ei spekuloi marginaalin prosentin rajan rikkoutumista. Hän toteaa kuitenkin pankkien rahoituskustannusten nousseen.
– Se aiheuttaa nousupaineita marginaaliin.
Nordeassa kaikkien uusien asuntolainojen neuvottelut aloitetaan 0,85 prosentin marginaalista. Marginaali voi olla korkeampikin, syystä tai toisesta. Lomautus tai irtisanominen voi myös vaikuttaa myös lainansaamiseen.
Mitään yksittäistä alaa Miller ei halua nimeä.
– Kaikki lainatapaukset ovat yksittäisiä tapauksia. Maksukyky on tärkein kriteeri lainanhaussa, ja siihen liittyy palkkatyö, Miller sanoo.
Sampo Pankissa
prosentissa
– Marginaalit ovat selkeästi nousseet. Ei siinä ole selittämistä, toteaa Sampo Pankin aluejohtaja Kenneth Kaarnimo.
Viime vuoden elokuussa Sampo Pankissa uuden asuntolainan marginaali oli 0,42 prosenttia. Nyt se liikkuu 0,70–1,0 prosentin haarukassa. Kaarnimon mukaan suurin osa asiakkaista sopii 0,70–0,90 prosentin väliin, mutta lainoissa on korkeampiakin marginaaleja.
Kaarnimo ei näe, että nousu välttämättä pysähtyisi tähän. Pankkien jälleenrahoituksen hinta on nousussa.
– Jos tilanne pahenee, hinnat nousevat edelleen. Nyt on enemmän nousu- kuin laskupainetta, hän sanoo.
Asiakkailla on Kaarnimon mukaan järki mukana asuntokauppa-asioissa. Ihmiset osaavat ottaa vastuuta elämästään, eivätkä työttömyyden tai lomautuksen uhatessa edes hae uusia maksusitoumuksia.
Osuuspankista
hyville halvemmalla
Helsingin OP pankin perusmarginaali on 0,50–0,80 prosenttia. Parhaalle maksukykyiselle asiakkaalle asuntolaina lähtee vielä edullisimmillaan 0,50 prosentin marginaalilla.
Asuntopalvelusta ja kuluttajarahoituksesta vastaava johtaja Risto Pehkonen sanoo, että pääkaupunkiseudulla 0,50–0,60 prosentin marginaali on tyypillinen.
Pehkonenkaan ei lähde ennustamaan, milloin marginaalit ylittävät prosentin rajan.
– Markkinat elävät voimakkaasti. Olemme kovassa paineessa ja hankalassa tilanteessa, suoraan sanoen. Pankkien väliset erot ovat isot, koska vauhti on niin kova ja pankit menevät eri tahtia. Toiset ovat etunojassa.
Sijoitusasunnon
ostajat hereillä?
Nordean Tom Miller kertoo, että viileän syksyn jälkeen, uusien asuntolainojen kysyntä on herännyt. Jo nyt näkyy selkeä virkistyminen tammi–joulukuussa.
– Syitä on monia: sijoittajat ovat heränneet asuntokauppaan, korkotilanne vaikuttaa myönteisesti. Mutta ei nyt puhuta vielä isosta kasvusta.
Samalla linjalla on Helsingin OP pankin Risto Pehkonen ja Sampo Pankin Kenneth Kaartimo. Hiljaisen syksyn jälkeen, kauppa on ainakin pääkaupunkiseudulla lähtenyt käyntiin. Myös sijoitusasuntojen ostajat ovat lähteneet liikkeelle.













