Katso tästä Suomen halvimmat asunnot
Kruunuasuntojen keskiviikkoinen asuntojen alennusmyynti Jämsässä ei ole ainoa mahdollisuus saada halpa asunto. Kruunuasunnot myi keskiviikkona Jämsässä puolustusvoimain entisiä henkilökunta-asuntoja hyvin edullisesti. Viisi huonetta ja keittiö maksoi Jämsässä noin 13 000 euroa. Huoneistot olivat asuinkuntoisia, mutta niissä on edessä suuret remontit.
Halpoja asuntoja on ympäri Suomea, kunhan tyytyy reunaehtoihin. Pääkaupunkiseudulta tai edes kaukaisimmasta kehyskunnastakaan ei halvan asunnon metsästäjän kannata haaveilla.
Alle kymppitonnin pyyntihinnalla ei silti torstaina lähtenyt yhtään asuntoa Oikotieltä. Pieni, 38 neliön yksiö Kajaanin Otanmäessä maksaa 10500 euroa. Samasta yhtiöstä oli myynnissä myös kaksio, 12 000 euroa.
Kahdellakymmenellä tuhannella eurolla pääsee jo kaupunkiin: Kajaaniin, Varkauteen, Mikkeliin tai vaikka Ouluun.
Kakkoskoti
tunturista
Sallan Kursunkylässä on neljä 27 neliön rivitaloyksiötä kaupan. Asunnoilla on hintaa 13 500 euroa eli 500 euroa neliöltä.
SKV:n myyntijohtaja Raija Niemelä kertoo, että kyse on 1980-luvulla rakennetuista vanhusten rivitaloista. Kehitysyhtiö osti asunnot itselleen ja teki niistä asunto-osakeyhtiön.
– Asuntoja oli myynnissä yhdeksän, enää on kolme myymättä.
Asunnot ovat menneet sekä vakituisiksi asunnoiksi että etelän väen kakkosasunnoiksi. Salla-, Suomu- ja Pyhätunturi ovat runsaan tunnin ajomatkan päässä. Myynti alkoi helmikuussa, ja Niemelästä kauppa on käynyt oikein hyvin.
Hinta on Niemelän mukaan oikea, kysynnän ja tarjonnan mukainen.
Myös Sodankylässä on tarjolla rivitalollinen asuntoja alle 300 euron neliöhinnalla.
| Jopa alle 200 euron neliöhintoja | ||||
|---|---|---|---|---|
| Torstaina 21. elokuuta Oikotiellä olleita alle 20 000 euroa maksaneita asuntoja | ||||
| Sijainti | tyyppi | koko, m2 | kokonaishinta, euroa | hinta/m2 |
| Kajaani | kerrostalo | 38,00 | 10500,00 | 276 |
| Kajaani | kerrostalo | 43,50 | 12500,00 | 287 |
| Nurmes | kerrostalo | 27,00 | 12000,00 | 444 |
| Salla | rivitalo | 27,00 | 13500,00 | 500 |
| Varkaus | rivitalo | 44,00 | 14500,00 | 330 |
| Kuusankoski | kerrostalo | 27,00 | 15000,00 | 556 |
| Lieksa | kerrostalo | 50,50 | 15000,00 | 297 |
| Keuruu | kerrostalo | 25,00 | 15000,00 | 600 |
| Sodankylä | rivitalo | 36,00 | 15911,00 | 442 |
| Varkaus | rivitalo | 56,00 | 16500,00 | 295 |
| Merikarvia | kerrostalo | 30,50 | 17500,00 | 574 |
| Varkaus | kerrostalo | 25,00 | 17500,00 | 700 |
| Kajaani | kerrostalo | 91,50 | 18000,00 | 197 |
| Lähde: Oikotie | ||||
Oikotie.fi ja Taloussanomat kuuluvat SanomaWSOY-konserniin.
| Hintahaitari on laaja | |
|---|---|
| Vanhojen osakehuoneistojen velattomat neliöhinnat huoneistotyypin ja talotyypin mukaan 2. neljännes 2008, ennakkotieto | |
| Alue | €/m2 |
| Koko maa | 2052 |
| Pääkaupunkiseutu | 3110 |
| Muu Suomi | 1499 |
| Uusimaa | 2915 |
| Itä-Uusimaa | 1939 |
| Varsinais-Suomi | 1534 |
| Satakunta | 1147 |
| Kanta-Häme | 1442 |
| Pirkanmaa | 1823 |
| Päijät-Häme | 1380 |
| Kymenlaakso | 1188 |
| Etelä-Karjala | 1410 |
| Etelä-Savo | 1277 |
| Pohjois-Savo | 1515 |
| Pohjois-Karjala | 1502 |
| Keski-Suomi | 1445 |
| Etelä-Pohjanmaa | 1164 |
| Pohjanmaa | 1443 |
| Keski-Pohjanmaa | 1379 |
| Pohjois-Pohjanmaa | 1446 |
| Kainuu | 1228 |
| Lappi | 1195 |
| Lähde: Tilastokeskus | |













