Kesäduunareilla huutava pula asunnoista

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Kesäduunareilla huutava pula asunnoista
Pääkaupunkiseudun vuokra-asuntotilanne kiristyy kesällä äärimmilleen. Pula asunnoista ja työvoimasta haittaa jo yritysten toimintaa.
Matti Niemi
6.5.2008 06:02
Kommentit 27

Työvoimaviranomaisten mukaan Helsingin seudun yritykset palkkaavat tänä vuonna ennätysmäärän kesätyöläisiä. Duunaripulaa helpottamaan saapuvat ovat myös entistä useammin kotoisin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Lyhytaikaisia, vain muutamaksi kesäkuukaudeksi tarvittavia, asuntoja ei duunareille ole tänä kesänä juurikaan tarjolla. Vuokra-asuntoja välittävän Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola sanoo, että vuokra-asuntomarkkinat joutuvat tänä kesänä erityisen tiukoille.

– Vuokranantajat usein toivovat, että sopimus olisi pitkäaikainen. Tässäkään asiassa eivät kysyntä ja tarjonta kohtaa, hän kuvailee vuokramarkkinoiden tukalaa tilannetta.

– Edullisia kesäkämppiä on tällä hetkellä hankala löytää, Metsola summaa.

Asunnon etsintä
on kilpailuvaltti

Pula työntekijöistä kysyy työnantajilta aikaisempaa enemmän. Pelkkä palkkakilpailu ei aina riitä, vaan yritysten pitää tarjota myös muita etuja. Huono vuokra-asuntotilanne on lisännyt tarvetta saada työnantajalta apua asunnonhankintaan.

Yksityinen hotelli- ja ravintolakonserni Palace Kämp käyttää Vuokraturvaa asunnon etsimiseksi työntekijöilleen. Henkilöstöpäällikkö Mari Moilasen mukaan pääkaupunkiseudun vuokramarkkinat ovat kuumentuneet ja työvoimastakin on pulaa.

– Kaikilla aloilla näkyy, että työvoimasta kilpaillaan. Asunnonvälitys on yksi uusi henkilöstöetu, joka meillä on otettu käyttöön, Moilanen sanoo.

Palace Kämp on tarjonnut palvelua työntekijöilleen keväästä lähtien. Ensimmäiset muuttajat ovat olleet ilmeisen tyytyväisiä palveluun, koska murinoita ei ole henkilöstöpäällikölle kuulunut.

Monikaan yritys ei ole vielä hyödyntänyt asunnon tarjoamisen tuomaa etua. Tuula Heiskanen Kampin työvoimatoimistosta kertoo, että vain harvat työnantajat tarjoavat apua asunnonetsintään.

– Jos tällaista tarjotaan, se on työnantajalle selvä plussa. Ne paikat menevät aina ensimmäisinä, hän sanoo.

Heiskasen mukaan varsinkin rakennusalalla on kysyntää työpaikoille, jotka auttavat asunnonhankinnassa. Monet työnhakijat asuvat sukulaisten tai tuttavien nurkissa työn hakemisen ajan.

Kesäduunari varmisti
kämpän nopeasti

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jyväskylästä Helsinkiin kesätöihin suunnannut Mikko Laakkonen kuuluu onnellisten joukkoon: hän on tyttöystävänsä kanssa jo löytänyt kesäksi asunnon Espoosta.

– Itse asiassa saimme asunnon yllättävän helposti. Otimme heti ensimmäisen tarjotun vaihtoehdon, vaikka asunto sijaitsikin hieman kauempana, Laakkonen sanoo.

Jyväskyläläisille asunto löytyi Helsingin opiskelija-asuntosäätiön, Hoasin, kautta. Kesän loppuun oleva määräaikainen sopimus on todellinen löytö. Laakkonen oli hakenut asuntoa pitkään myös vapailta markkinoilta, mutta ensimmäistäkään yhteydenottoa ei tullut.

Laakkonen kertoo, ettei hän ole asuntotarpeineen yksin. Monet hakevat pääkaupunkiseudulle töihin aikomuksenaan jäädä myös pysyvästi töihin alueelle.

Osa asunnoista
kesät tyhjillään

Laakkosen tuurista huolimatta Hoaskaan ei lupaile kesäduunareille nopeasti asuntoa. Toimitusjohtaja Heikki Valkjärvi kehottaa silti kysymään.

– Meillä on koko ajan 3 000 hakemusta jonossa. Niin hankala tämä tilanne on.

Tilaa tosin olisi, sillä noin tuhannessa Hoasin asunnossa ei ole kesäisin asukkaita. Suomeen tulevat ulkomaiset opiskelijat tarvitsevat asuntoaan vain koulujen lukukauden ajan.

Vaihto-opiskelijoiden asunnoista on kuitenkin turha haaveilla helpotusta asuntopulaan. Hoas ei vuokraa kaikkia näitä asuntoja kesäisin.

– Jos tukirahalla tehdyistä asunnoista saadaan talven aikana koko vuoden vuokraa vastaava vuokra, niin sitä ei voi enää kesällä vuokrata muuhun käyttöön, Valkjärvi selittää.

Valkjärvi kehottaa päättäjiä tarkastelemaan veroratkaisuja uudestaan, mikäli opiskelija-asunnoista toivotaan helpotusta tilanteeseen.

YrityksetVuokraturva
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (27)

Huono 0
Muistakaa edelleen taistella oikeudestanne maksaa asunnoista ylihintaa! Nyt kaikki kesäduunarit hakemaan pankista 30 vuoden asuntolaina, että saadaan asuntomarkkinoiden yskähtelevä superkevät kunnolla käyntiin!
ÄlKooVee
"Pula asunnoista ja työvoimasta haittaa jo yritysten toimintaa."

Voi itkun itku, että voi olla vaikeaa tuon työvoimapulan kanssa. Kun se mokoma uhkaa, iskee ja pahenee ainakin kaksi kertaa kuukaudessa. Varsinaisia ammattivalittajia tuntuvat olevan kaikki yrittäjät. Niillä on aina pula jostakin, jos ei muusta niin rahasta kuitenkin.

Hävettää olla yrittäjä, kun ammattikumppanit on tuollaisia vellihousuja ruikuttajia.

Joopa joo
Miksi kesäduunarilla pitäisi olla oma asunto ?
Eiköhän kesäduunarin ole pakko aina ollut asua sukulaisten nurkissa jos meinaa että jotain palkasta jää käteen eikä kaikki mene asuntoon ja ruokaan. Lisäksi lienee "erittäin kannattavaa" kalustaa asunto 3-4 kuukauden takia.

Täysin tarkoitukseton otsikko. Jos kaikki haluaa maksaa mielellään ylihintaisia asuntoja joita ei koskaan pysty myymään ja ei siis saa hyötyä mitenkään ulosmitattua niin mikäs siinä sitten. Hölmöläisten touhua.
Voi voi otsikoita
Huono 0
Jos tukirahalla tehdyistä asunnoista saadaan talven aikana koko vuoden vuokraa vastaava vuokra, niin sitä ei voi enää kesällä vuokrata muuhun käyttöön

No jo on taas kukkanen. Ja veronmaksaja kiittää. Btw sossu on paras vuokranmaksaja, kyllä maksetaan hirveitä summia sellaisista parin neliön kopeista keskinkertaisilla alueilla ettei mitään rajaa. Remontin tarpeesta asukkaiden jälkeen en tiedä, mutta mikäs on keinotellessa ja spekuloidessa hinnoila kun veronmaksajat hoitaa piikin aina.
Tarkan euron käyttäjä
Suomen talous sakkaa, kun kaikki kynnelle kykynevät ostelevat kuplakämppiä. Vuokra-asunnot loppuvat kesken ja huono-onnisimmat muuttavat jo kesäksi sillan alle (kannattaa jo viedä takki oman lempparisillan alle varauksen merkiksi - vink, vink).

Mutta ei tästä mitään opita - ensi vuonna rakennetaan taas minimalistisen vähän vuokrakämppiä, kun markkinoilta löytyy vielä runsaasti höynäytettäviä ensiasunnon ostajia.

Kuka oikeasti enää kaipaakaan kohtuuhintaista asumista? On se hienoa nähdä, kun oman asunnon hinta nousee yli 10% vuodessa kysynnästä ja suhdanteista riippumatta...
Talous sakkaa
Huono 1
"Jos tukirahalla tehdyistä asunnoista saadaan talven aikana koko vuoden vuokraa vastaava vuokra, niin sitä ei voi enää kesällä vuokrata muuhun käyttöön"

No jo on taas kukkanen. Veronmaksaja kiittää.

Yhteiskunnan tukihan mahdollistaa kaiken pahimman keinottelun ja spekuloinnin, oli kyse vuokra-asunnoista, lääkkeistä tai ruuan hinnasta. Kyllä sossu maksaa, spekuloikoot toiset kuinka paljon tahansa, ei ole pelkoa että jää ruokaa, vuokra-asunto tai lääkkeitä käteen. Myös laki hoitoon pääsystä on kuin lottovoitto sairaanhoitajille :=)
Kauppa se on mikä kannattaa
Huono 2
"Miksi kesäduunarilla pitäisi olla oma asunto ?
Eiköhän kesäduunarin ole pakko aina ollut asua sukulaisten nurkissa"
Tossa jutussa viitattiin myös ulkopaikkakunnilta tuleviin.

"Jos kaikki haluaa maksaa mielellään ylihintaisia asuntoja joita ei koskaan pysty myymään ja ei siis saa hyötyä mitenkään ulosmitattua niin mikäs siinä sitten. Hölmöläisten touhua."
Puhuttiin varmaan vuokra-asunnoista, hä?


"Täysin tarkoitukseton otsikko."
Lue myös juttu ennen turhaa kommentointia.
fuckin idiots
Huono 4
Onhan meillä täällä ahkeria maahanmuuttajia joilla ns. amattitaitoa ja osaamista ihan mihin alaan vaan.
Näin ainakin uskotellaan media välityksellä. Ja jonkun asunnothan ne vievät.
totuus ei pala tulessa
Huono 3
Onhan meillä täällä ahkeria maahanmuuttajia joilla ns. amattitaitoa ja osaamista ihan mihin alaan vaan.
Näin ainakin uskotellaan media välityksellä. Ja jonkun asunnothan ne vievät.
totuus ei pala tulessa
Huono 5
AIVAN OIKEIN: KANNTTAA MIETTIÄ MINNE YRITYKSEN SIJOITTAA JA MISSÄ IHMISET HALUAA ASUA KOIRANKOPISSA VAI ASUNNOISSA :)
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
11:46HS: Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan viiden kunnan metropolia
11:45Metalliliitto: Saksan malli käyttöön Nokia-paukun takia
11:40Analyytikot: Nokian Salon irtisanomisissa ei yllätystä
11:36EK:n Pukkinen: Äkkijarrutukseen ei ole tarvetta
11:26Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy”
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
New York
Pilvistä, ajoittaista sadetta 3
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949