Tapiola Pankki kutisti tappioitaan
Keväällä 2004 toimintansa aloittaneen Tapiola Pankin asiakasmäärä on yhtiön mukaan kasvanut 63 500:een. Tammi-heinäkuun aikana uusia asiakkaita kertyi tulostiedotteen mukaan 17 000. Pankin liiketappio on puolestaan pienentynyt ensimmäisellä vuosipuoliskolla 3,6 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 4,7 miljoonasta eurosta.
Yhtiön talletuskanta kasvoi 25 prosenttia 372 miljoonaan euroon ja luottokanta 35 prosenttia 340 miljoonaan euroon. Kehitys on ollut Tapiolan mukaan odotusten mukainen.
Tapiola Pankki on heinäkuussa tehdyillä sisäisillä kaupoilla hankkinut Tapiolan Rahastoyhtiön koko osakekannan. Samalla synnytettiin pankkikonserni, johon kuuluu pankki, rahasto- ja omaisuudenhoitoyhtiö. Uuden konsernin hallinnoimat varat ovat runsaat 4,8 miljardia euroa.
Vuonna 2001 toimintansa aloittanut Tapiola Rahastoyhtiö harjoittaa sijoitusrahastotoimintaa ja vastaa sijoitusrahastojen hallinnosta. Se on Suomen 8. suurin rahastoyhtiö.
Tapiola-ryhmän muut yhtiöt jatkoivat kasvuaan kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Yhtiöiden kokonaistuloksia painoi alas sijoitusten arvostuserojen aleneminen erityisesti korkojen nousun johdosta.
Eläke-Tapiolan kokonaistulos vuoden alkupuoliskolta oli korkeasta laskuperustekorosta ja sijoitusympäristöstä johtuen ennakoidusti tappiollinen. Kokonaistulos oli 50,1 miljoonaa euroa tappiolla, kun edellisen vuoden samana ajanjaksona se oli 195,1 miljoonaa euroa. Sijoitustuotot painuivat 1,0 prosenttiin edellisvuoden 5,2 prosentista.
Vahinko-Tapiola paransi tulostaan 67,2 miljoonaan euroon 61,3 miljoonasta eurosta. Vakuutusmaksutulo kasvoi 3,5 prosenttia.
Henki-Tapiolan tulos tulos heikkeni 13,6 miljoonaan euroon 34,4 miljoonasta eurosta. Tulosta rasitti 30,2 miljoonan euron vastuuntäydennys, jolla alennettiin kertyneiden vastuiden perustekorkoa hyvän asiakashyvitystason jatkuvuuden varmistamiseksi.












