Motorolan 3G-puhelimien kysyntä kasvaa

Maailman toiseksi suurimman matkapuhelinvalmistajan Motorolan toisen vuosineljänneksen tulos ylitti selvästi markkinoiden odotukset. Tulosjulkistuksen jälkeen yhtiön osakekurssi ampaisi lähes kahdeksan prosentin nousuun.
Motorolan liikevaihto, liikevoitto ja matkapuhelimien kappalemääräinen myynti kasvoivat ennakoitua enemmän.
Motorola on vahvistanut selvästi asemaansa Aasian tärkeillä kasvumarkkinoilla. Motorolan omien laskelmien mukaan se on markkinajohtaja Pohjois-Amerikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden huhti-kesäkuusta lähes 30 prosenttia. Vaikka Motorolan matkapuhelimien kannattavuus nousi toisella vuosineljänneksellä korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin, se on vielä kaukana Nokian tasosta. Motorolan matkapuhelimien liikevoittoprosentti oli toisella vuosineljänneksellä 11 prosenttia.
Motorolan matkapuhelimien kappalemääräinen myynti kasvoi viime vuoden toiseen vuosineljännekseen verrattuna 53 prosenttia. Motorola kasvatti erityisen hyvin 3G-puhelimiensa myyntiä. Niiden kappalemääräinen myynti kasvoi 55 prosenttia. Matkapuhelimien osuus koko Motorolan liikevaihdosta on yli 65 prosenttia.
Kännyköissä Motorola kasvaa nyt markkinoita nopeammin. Yhtiön oman arvion mukaan sen markkinaosuus on noussut viime vuoden toisesta vuosineljänneksestä 4,3 prosenttiyksikköä. Motorola arvioi markkinaosuudekseen huhti-kesäkuussa 22 prosenttia.
Ennakko-odotusten mukaisesti Motorolan huippusuositun Razr-puhelimen kappalemääräinen myynti ylitti 50 miljoonan rajapyykin. Motorola uskoo puhelimen korkean kysynnän jatkuvan vielä tulevaisuudessakin.
Matkapuhelinverkoissa ja yritysratkaisuissa Motorolan kannattavuus on heikentynyt edelleen selvästi. Liikevoitto ilman kertaeriä putosi viime vuoden toiseen vuosineljännekseen verrattuna 15 prosenttia. Liikevaihto säilyi lähes muuttumattomana.
Motorola arvioi liikevaihtonsa kasvavan kolmannella vuosineljänneksellä 20-23 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.











