Kirjaudu ▼
 

OKO tähtää markkinajohtajaksi

OKO tähtää markkinajohtajaksi
Taloussanomat
26.5.2006 09:15
0

Vakuutusyhtiö Pohjolan viime vuonna ostanut Osuuspankki tähtää uuden strategiansa myötä vahinkovakuuttamisen markkinajohtajaksi. Nykyään yhtiö on markkinakakkonen. Yhtiön mukaan strategiana on painottaa riskiin perustuvaa hinnoittelua.

Yhtiö tavoittelee johtavaa asemaa myös varainhoidossa ja tavoitteena on pankki- ja sijoituspalveluissa edelleen vahvistaa markkina-asemaansa suurten ja keskisuurten yritysasiakkaiden keskuudessa sekä säilyttää markkinajohtajuus pk-yritysten pankkina.

Konserni myös painottaa etuasiakkaiden hankintaa. Tavoitteena on lisätä etuasiakkaina olevien kotitalouksien määrää vuoteen 2010 mennessä nykyisestä 340 000:sta 500 000:een. Tätä tukee tiivis yhteistyö kaikkien ryhmän osuuspankkien kesken.

Konsernin tavoitteena on kasvaa kaikilla liiketoiminta-alueillaan, mutta se ei hae kasvua kannattavuuden kustannuksella. Pitkän tähtäimen oman pääoman tuottotavoitteeksi on asetettu 12 prosenttia ja tavoitteena on jakaa osinkona vähintään 50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta.

Yhtiön julkisti päivitetyn strategiansa tänään.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä