Ay-liike varoittaa avaamasta tel-yhtiölakipakettia

Palkansaajapuoli varoittaa avaamasta työeläkeyhtiölakipakettia. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääsihteeri Seppo Junttila korostaa, että kyseessä on kokonaisuus, joka on kultavaa´alla punnittu.
- Jonkin elementin poistaminen tulee vaikuttamaan arvioon siitä, onko edellytyksiä liberalisoida (työeläkeyhtiöiden) sijoitustoimintaa, Junttila varoittaa.
Hän muistuttaa, että työeläkeyhtiöiden hallinnon muuttaminen ja valvonnan tehostaminen olivat ehtoja sille, että palkansaajat eli vakuutetut suostuivat lisäämään riskiä työeläkeyhtiöiden sijoitustoiminnassa eli sallimaan osakesijoitusten lisäämisen.
Keskustassa on ollut haluja muuttaa työeläkeyhtiöesitystä.
Vallankäyttö työeläkeyhtiöissä muuttuu radikaalisti, mikäli hallitus ja eduskunta hyväksyvät selvitysmies Matti Louekosken ehdotuksen uudeksi työeläkeyhtiölaiksi.
Muutos näkyy ennen muuta yhtiökokouksissa, joihin vastaisuudessa marssii luottamusmiehiä, työsuojeluvaltuutettuja tai muita vakuutettujen edustajia aivan eri tavalla kuin tähän saakka.
Eläkeyhtiölaki nimittäin nostaa vakuutetut ja vakuutuksenottajat, siis palkansaajat ja työnantajat, eläkeyhtiöiden omistajiksi suoraan pykälillä.
- Se on erittäin tärkeä periaatteellinen kysymys, koska keskinäisten yhtiöiden omistajia ovat nimenomaan maksajaosapuolet, vakuutetut ja vakuutuksenottajat, Junttila sanoo.
Lisäksi laki pyrkii varmistamaan palkansaajapuolen edustuksen yhtiökokouksissa luomalla yhteistoiminta- ja työsuojelulain kautta mekanismit, joilla vakuutetut voivat valita yrityksissä edustajansa yhtiökokouksiin kaikissa tapauksissa.
Takuupääoman omistajien suhteellinen asema heikkenee uudella lainsäädännöllä, koska sen juridinen asema pysyy ennallaan. Lain mukaan takuuosuuksien omistajilla on päätösvaltaa yhtiökokouksessa, jos siitä niin yhtiöjärjestyksessä määrätään.
Yhtiöjärjestyksestä päättää yhtiökokous, joka siis koostuu palkansaajista ja työnantajista.
Lakimuutoksilla on Junttilan mukaan tarkoituskin vaikuttaa yhtiökokouksiin.
- Tarkoitus on, että vakuutettujen taholta tulee lisää aktiivisuutta yhtiökokousten suuntaan.
Osakeyhtiölain mukaan osakkailla on oikeus käyttää asiamiestä edustajanaan yhtiökokouksessa. Työeläkeyhtiöissä tämä on estetty. Yhtiöt ovat rustanneet yhtiöjärjestyksiinsä kiellon asiamiesten käytölle.
Vastaisuudessa tämä ei vetele.
Lakiehdotukseen on näet kirjattu, että asiamiehen käyttämisen oikeus on kaikilla yhtiökokoukseen valituilla edustajille, ja kyseisen momentin viimeiseksi kaneetiksi on vielä paukutettu, että oikeutta ei voi yhtiöjärjestyksellä rajoittaa.
Junttilan mukaan asiamieskäytön kielto on ollut lainvastainen. Hänestä sillä on itse asiassa haluttu rajoittaa vakuutettujen osallistumista yhtiökokouksiin.
Käräjille kukaan ei kuitenkaan ole asiaa vienyt.









