TeliaSoneran Lipsanen:Mopo karkasi laajakaistamarkkinoilla
TeliaSonera Finlandin toimitusjohtajan Juho Lipsasen mukaan palvelujen parantaminen ulottuu TeliaSonerassa matkapuhelinasiakkaista myös laajakaista-asiakkaisiin.
- Laajakaista on varmaan kaikille kannattamatonta kasvua. Asiakkaille annetaan jopa satojen eurojen laitteita kaupan päälle. Laajakaistabisneksessä mopo on lähtenyt käsistä.
- Laajakaistassa myydään hintaa ja megabittejä, vaikka ihmiset haluaisivat palveluja. Kannattamattomista tuotteista meidän pitää löytää kannattava ydin, hän sanoo.
Yhtiön tulos painui viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä 2,1 miljoonaa euroa tappiolliseksi.
- Ensimmäinen ja toinen vuosineljännes ovat tuskan lisäämistä. Kaivamme kaikki ongelmat esille ja laitamme ne kuntoon.
Lipsasen mukaan perusliiketoiminta on kunnossa. Kasvumahdollisuudet ovat palveluissa.
- Meillä on käynnissä pitkäjänteinen kehitysohjelma, jonka tavoite on vuodessa 2008.
Siihen mennessä TeliaSonera Finlandin pitäisi olla taas kannattava.
TeliaSoneran kehitysohjelma muodostuu kolmesta osa-alueesta: investoinneista tulevaisuuden kasvualueisiin, uudesta liiketoimintarakenteesta ja kilpailukykyisen kustannustason saavuttamiseen tähtäävistä toimenpiteistä.
Suomessa matkapuhelinoperaattoreiden kannattavuutta on heikentänyt pitkään kuumana käynyt hintakilpailu.
TeliaSonera ei ryhdy enää taistelemaan markkinaosuudestaan hintoja tiputtamalla vaan sisäisiä toimintoja teroittamalla. Suuria irtisanomia ei Lipsasen mukaan ole suunnitelmissa.
- Ensiksi laitamme perusasiat kuntoon. Organisaatiomallia on muutettu yhdeksänportaisesta viisiportaiseen. Tavoitteena ei ole massairtisanomiset. Etenemme eläkejärjestelyjen ja vapaaehtoisin järjestelyin.
Organisaatiota muutettiin vuoden alussa. Liiketoiminta hajautettiin neljään eri divisioonaan: kuluttajan mobiilipalvelut ja viihde, yritysten ict-palvelut, tietoyhteiskunnan rakenteet ja palvelut sekä asiakasprosessit ja järjestelmät.
- Yhden Soneran mallista on siirretty neljän Soneran malliin. Yritämme tehdä yrityksestä enemmän yrittäjähenkisen, Lipsanen sanoo.
Lipsasen mukaan odotettavissa on paljon uusia tuotteita, joista hän ei halua sen enempää vielä puhua. Yhtiön tulevaisuuden kannalta tärkeää on se, että suurin osa niistä tehdään Suomessa.
- Tuotekehitysputkessa on paljon erilaisia asioita. Konsernin uusista tuotteista noin 70 prosenttia kehitetään muuten Suomessa.















