Toimitusjohtaja Hannu Anttilan mukaan M-realin 230 miljoonan euron säästöohjelma etenee tavoitteiden mukaisesti, mistä on viimeisimpänä osoituksena on Ruotsin toimintojen tehostamisohjelma. Yhtiö tavoittelee Ruotsin tehostustoimilla vähintään 22 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.
- Suomen paperiteollisuuden päättyneen työriidan seurauksena useimpien paperilaatujen markkinatasapaino on aiempaa suotuisampi, ja uskon tämän tukevan loppuvuoden hinnankorotuksia erityisesti aikakauslehtipaperissa. Päällystetyssä hienopaperissa toimenpiteitä hintojen korottamiseksi jatketaan. Myös päällystämättömässä hienopaperissa näkymät ovat aikaisempaa lievästi positiivisemmat, Anttila toteaa yhtiön osavuosikatsauksessa.
M-realin kolmannen vuosineljänneksen tulosta parantaa volyymien kasvu, ja toisaalta tulosta heikentävät Suomen tehtaiden työriidasta johtuneet tuotantomenetykset heinäkuun alkupäivinä. Kolmannen vuosineljänneksen tulos ilman kertaluonteisia eriä paranee olennaisesti toiseen vuosineljännekseen verrattuna, mutta koko vuoden tulos jää tappiolliseksi.
M-realin osakekohtainen tulos toisella neljänneksellä jäi 0,32 euroa miinukselle. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä osakekohtainen tulos oli miinuksella 0,03 euroa.
Tappiota kertyi ilman kertaeriä 124 miljoonaa euroa, mikä vastasi uutistoimisto Startelin keräämää ennustetta. Edellisellä neljänneksellä tulos oli kahdeksan miljoonaa euroa tappiolla.
Liiketappio ilman kertaeriä oli 57 miljoonaa euroa, kun tammi-maaliskuussa liiketulosta kertyi 30 miljoonaa euroa. Liiketulosta heikensivät paperin työriita ja Metsä-Botnian tuloksen painuminen, yhteensä vaikutus oli noin 70 miljoonaa euroa.
Liikevaihto laski alkuvuoden 1 344 miljoonasta eurosta 1 259 miljoonaan euroon.










