Eduskunnan puhemies Paavo Lipposen(sd.) mielestä on lyhytnäköistä vaatia valtiota luopumaan nopeasti yhtiöomistuksistaan, kun samalla ollaan huolestuneita suomalaisomistuksen turvaamisesta. Hän suhtautuu varauksella myös yhteisomistuksiin Ruotsin valtion kanssa.
- Valtion osakeomistusten myynnissä on syytä olla varsin harkitsevainen ja seurata sitä linjaa, jota tähän asti on noudatettu. Harkitsevaisuutta on osoitettava myös mahdollisessa yhteistyössä Ruotsin valtion kanssa, joka on osoittautunut hankalammaksi kumppaniksi kuin Wallenbergit, totesi Lipponen Hallitusammattilaiset ry:n tilaisuudessa.
Lipposen mukaan on vaikea kuvitella, mitkä suomalaiset tahot ostaisivat valtion osakeomistukset ja olisivat valmiita suojelemaan kansallisia intressejä elintärkeillä toimialoilla.
- Luulen, että suurin osa osakkeista menisi ulkomaille, sillä sen verran kiinnostavia valtion omistuksessa olevat yhtiöt ovat. Meillä Suomessa ei ole Wallenberg-ryhmän tapaista pitkäjänteistä sijoittajaa.
Hallitusammattilaisia hän muistutti siitä, että tiukka kvartaalitalouden näkökulma ei välttämättä kanna hedelmää pitkässä juoksussa.
- Pitkäjänteiselle omistajalle, kuten Suomen valtiolle, omistajuuden harjoittaminen kvartaalitalouden pohjalta ei ole mielekästä. Ratkaisuja joudutaan kuitenkin usein tekemään kvartaalikapitalismin olosuhteissa, joten valmius nopeisiin ratkaisuihin pitää olla sekä yhtiön hallitus- että omistajatasolla, Lipponen huomautti.













