Kirjaudu ▼
 

Asuntorakentaminen paransiLemminkäisen tulosta

ToimitusjohtajaJuhani Sormaalanmukaankartellijupakkaei ole haitannuttöiden saantia
Riikka Kalmi
11.8.2004 (päivitetty 12.8.2004 06:00)
0

Rakennuskonserni Lemminkäinen petrasi kannattavuuttaan vuoden toisella neljänneksellä. Liikevaihto kipusi 18 prosenttia ja tulos ennen satunnaisia eriä 34 prosenttia. Jatkokin näyttää mukavalta. Konsernin kesäkuun lopun tilauskanta oli jopa 37 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Lemminkäinen on kuitenkin varovainen ennustaessaan kuluvan vuoden kehitystä. Sen mukaan koko vuoden liikevaihdon odotetaan kasvavan ja tuloksen paranemiselle on edellytyksiä.

Huhti–kesäkuun ja koko alkuvuoden tulosparannuksesta on kiittäminen etenkin Lemminkäisen asuntorakentajaa Alfred A. Palmbergia, jonka tulos parani merkittävästi.

– Me voisimme edelleen lisätä omia asuntoaloituksiamme, sanoo Lemminkäisen toimitusjohtaja Juhani Sormaala.

Yhtiölle on aloittanut koko alkuvuoden aikana 572 vapaarahoitteisen asunnon rakentamisen. Kuluvan vuoden aloitusten määrän yhtiö arvioi olevan noin 1 100. Omaa tonttikantaa riittää Sormaalan mukaan 3–4 vuodeksi.

Kartellisyytöksistähuolimatta töitä riittää

Huhti–kesäkuussa liikevoitto ja liikevaihto lisääntyivät myös päällystys- ja kiviainespuolella. Tilauskanta kasvoi runsaat 31 miljoonaa euroa lähes 206 miljoonaan euroon.

Liiketoimintaryhmän tulos tehdään tosin suurelta osin vasta kolmannella neljänneksellä. Lemminkäisen mukaan päällystysalan kilpailutilanne on yhä kireä Pohjoismaissa.

Kartellisyytökset eivät ole toimitusjohtaja Sormaalan mukaan haitanneet töiden saantia. Muutenkin Lemminkäisessä on hänen mukaansa palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Konserni kiisti toukokuussa markkinaoikeudelle jätetyssä vastineessaan Kilpailuviraston syytökset asfalttikartellista. Kartellijupakka näkyykin eniten yhtiön osakkeen markkina-arvossa, joka on tippunut reippaasti viime vuoden lopusta.

Rakennusmateriaaliryhmän kysyntä on pysynyt hyvänä, mutta esimerkiksi kattourakoiden aloituksia on jouduttu siirtämään sateiden vuoksi. Kilpailutilannekin on jatkunut alalla kireänä. Lemconin tilauskanta on enemmän kuin kaksinkertaistunut ja näkymät kuluvalle vuodelle ovat hyvät. Murheenkryyni on Tekmanni, jonka tulos heikkeni. Toimitilarakentamisen huono vire on pitänyt sähkö- ja putkitöiden hinnat matalina. Yhtiössä onkin käynnistetty sopeutustoimet.

Koko konsernin tunnusluvuista omavaraisuusaste tippui merkittävästi. Korollinen velka lisääntyi tilipäätöskäytännön muuttumisen takia. Se toi rahoitusleasingvelat taseeseen.

Ydinvoimala toijo urakoita

Lemminkäinen on jo voittanut urakoita Olkiluodon ydinvoimalahankkeessa. Ydinvoimalan päätoimittaja eli Framatomen ja Siemensin muodostama konsortio teki sopimuksen Lemminkäiseen kuuluvan Forssan Betonituotteen kanssa betoniaseman rakentamisesta. Lisäksi projektista on saatu maanrakennus- ja tunneliurakat.

– Tähän mennessä urakoiden yhteisarvo noin 27 miljoonaa euroa, joka on ihan hyvä, Sormaala sanoo.

Sormaalan mukaan Lemminkäisellä ei kuitenkaan ole tavoitetta saada jotain tiettyä siivua jatkossa kilpailuun tulevista urakoista.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä