Kirjaudu ▼
 

Turkcellin aika ei ole vielä

Igel lupaa nopeita ostopäätöksiä, jos vain löytyy sopivaa ostettavaa
Petri Sajari
28.7.2004 (päivitetty 29.7.2004 05:30)
0

TeliaSoneran pääjohtajan Anders Igelin mukaan yhtiö jatkaa strategiansa mukaista laajentumista ydinalueillaan Pohjoismaissa, Baltiassa, Itä-Euroopassa ja Euraasiassa.

– Tällä hetkellä ydinalueiltamme ei löydy sopivaa ostokohdetta. Rahalla voisi houkutella myyjiä, mutta se ei ole järkevää kaupantekoa, sanoo pääjohtaja Igel Taloussanomien haastattelussa.

Vaikka sopivia ostokohteita ei ole tarjolla, yhtiön strategiaa ei Igelin mukaan olla muuttamassa. TeliaSoneran liikevaihto kasvaa nyt ulkomaisten sijoitusten vetämänä ja se riittää tässä vaiheessa.

– Jos aihetta strategian muuttamiseen tulee, tutkimme sitä mahdollisuutta. Tähän mennessä aihetta ei ole ollut ja olemme edenneet alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Heinäkuun alussa TeliaSonera osti hieman yllättäen teleoperaattori Orangen Tanskan tytäryhtiön. Ratkaisu oli Igelin mielestä täysin yhtiön strategian mukainen ratkaisu, koska ennen yrityskauppaa TeliaSoneran markkina-asema Pohjoismaissa oli Tanskassa kaikista heikoin.

Igelin painottaa, että yhtiön laajentumisstrategian lähtökohtana on tehdä järkeviä ja kannattavia yritysostoja.

– Tulemme tekemään yritysostoja mahdollisimman nopeasti, kunhan sopivaa ostettavaa löytyy. TeliaSonera ei tee yritysostoja ostamisen pakosta vaan niiden on oltava järkeviä ja kannattavia.

Enemmistö Turkcellistä epätodennäköistä

Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolella TeliaSonera on osakkaana 38 prosentilla turkkilaisessa Turkcellissä ja 44 prosentilla venäläisessä MegaFonissa. Tämän lisäksi sillä on 74 prosentin omistusosuus Fintur Holdingista, jonka päämarkkina-alueita ovat Kazakstan, Azerbaid?an, Georgia ja Moldova.

Erityisesti Turkcellistä on vähitellen muodostunut TeliaSoneralla vaikea pala purtavaksi. Lukuisten vaiheiden jälkeen yhtiön alkuperäinen omistaja Cukurova Group on viime viikolla vahvistanut omistustaan yhtiössä, mikä estää TeliaSoneran haaveet saada Turkcell hallintaansa.

– Yhteistyömme Turkcellin kanssa tulee jatkumaan, koska kasvuodotukset siellä ovat hyvä, yhtiö on hyvässä kunnossa ja sillä on hyvä johto. Sijoitus on ollut meille kannattava ja aiomme jatkaa yhtiön kehittämistä. Enemmistöosuuden saaminen yrityksestä ei ole lähiaikoina realistista.

Igelin mukaan kysymys ei ole TeliaSoneran ja Cukurova Groupin välisestä kilpailusta.

– Meillä on Cukurova Groupin kanssa hyvät välit ja teemme paljon yhteistyötä.

Igel ei vastaa suoraan kysymykseen siitä, onko yhtiö luopunut tavoitteestaan ostaa Turkcell. Enemmistöosuuden hankkiminen on lähes mahdotonta, kun pääomistaja Cukurova on haluton myymään.

– Kyllä niin voidaan sanoa, mutta meillä on myös kärsivällisyyttä odottaa.

Venäjä kiinnostaa

TeliaSoneran hallituksen entinen puheenjohtaja Tapio Hintikka on kertonut, että yhtiön hallituksessa keskusteltiin mahdollisuudesta fuusioida venäläiset teleoperaattorit MegaFon ja VimpelCom.

– En halua kommentoida Hintikan lausuntoja, mutta ilman muuta tutkimme mahdollisuuksia vahvistaa asemaamme Venäjällä.

Matkapuhelinliittymien määrä on Venäjällä varsin vähäinen suhteessa väkilukuun, eikä TeliaSonera ole yksin pyrkimässä Venäjän markkinoille. TeliaSonera pyrkii nyt Venäjällä hyödyntämään olemassa olevia omistuksiaan mahdollisimman tehokkaasti.

– Venäjällä on paljon mahdollisuuksia, joita selvitämme jatkuvasti. MegaFonin ongelmana on se, että yhtiön omistuksesta ei ole täyttä selvyyttä. Yhtiön kasvunäkymät ovat kuitenkin hyvät.

Ei vielä brändipuhelinta

Pohjoismaissa TeliaSoneran markkina-osuus on jo niin vahva, että merkittävillä yritysostoilla laajentuminen on kilpailusyistä vaikeaa. Lehdistötilaisuudessa Igel ilmoitti yhtiön yhtenäistävän tuotevalikoimaansa tehokkuuden lisäämiksi.

– Tarkoituksena ei ole vähentää palveluiden määrä vaan keskittyä niihin tuotteisiin, joissa on parhaat kasvumahdollisuudet.

Keski-Euroopassa suuret teleoperaattorit myyvät asiakkailleen omia brändipuhelimiaan. Pohjoismaissa eikä muilla TeliaSoneran ydinalueilla niitä ei ole nähty.

Igelin mukaan asiaa on TeliaSonerassa harkittu, mutta nyt ei ole konkreettisia suunnitelmia brändipuhelimen tuomiseksi markkinoille.

– Tällaisen puhelimen saaminen markkinoille kestää pitkään ja nyt markkinoilla odotetaan jo kolmannen sukupolven puhelimia. Toisaalta tällaisilla puhelimilla olisi mahdollisuus ansaita uudella tavalla rahaa. Meidän täytyy punnita eri vaihtoehtojen välillä.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä