Menetetty maine
Hewlett-Packard Oy:n toimitusjohtajan Paul Paukun mielestä Suomen maine johtavana tietoyhteiskuntamaana on mennyttä. ITviikon haastattelussa Paukku sanoo, että pääjohtaja Carly Fiorina ei katsoisi tällä hetkellä Suomeen päinkään, jos hänen nyt pitäisi etsiä paikkaa mobiiliratkaisuja kehittävälle innovaatiokeskukselle.
Paukun mukaan Suomessa rusennetaan sääntelyllä muun muassa operaattorit hengiltä, eikä yhteiskunnan keskeistä infraa kehitetä liiketoiminnan kannalta. Tulevaisuuskaan ei näytä valoisalta. Paukun arvion mukaan hallituksen siunaama, vuoteen 2008 ulottuva tietoyhteiskuntaohjelma on tavoitteiltaan keskinkertainen. Ohjelmassa asetetut keskeiset tavoitteet ovat Paukun mukaan saavutettu Etelä-Koreassa jo viime vuonna.
Paukun mielestä tilannetta voidaan auttaa muun muassa pc-laitteille myönnettävillä verohelpotuksilla Ruotsin ja Tanskan tapaan.
Paukku puhuu tietenkin omassa asiassaan, mutta hänen ajatuksensa on syytä ottaa tosissaan. Pelkät ohjelmat ja tavoitteet eivät nosta Suomea takaisin johtavaksi tietoyhteiskuntamaaksi. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää käytännön toimia muiltakin kuin valtiovallalta.










