Kirjaudu ▼
 

Öljyn hinnannousu laski korkoja

Maarit Huhtaniemi
25.5.2004 (päivitetty 26.5.2004 06:00)
0

Euroopassa valtion viitelainojen korot olivat tiistaina laskusuunnassa. Lähelle ennätystasoa kohonnut raakaöljyn hinta nakertaa uskoa maailmantalouden toipumiseen ja vähentää osakemarkkinoiden vetoa.

Saksalaisen liike-elämän luottamusta mittaava Ifo-indeksi laski lähes odotusten mukaisesti. Yhdysvaltain kuluttajien luottamuksen nousu jäi odotuksista, mutta suuria reaktioita se ei aiheuttanut.

– Öljyn hinnan pelätään jämähtävän korkealle tasolle, mikä hidastaisi korkojen nostamista Fedin toimesta, mikä näkyy pitkien korkojen laskuna, kertoi Nordea Researchin analyytikko Jussi Hahtela.

Toukokuun Ifo-indeksin luku oli 96,1, kun uutistoimisto Bloombergin ennusteessa sen odotettiin laskeneen 96:een. Edelliskuussa lukema oli 96,3 pistettä.

Yhdysvaltalaiskuluttajien luottamus toukokuulta nousi 93,2:ään, kun työllisyys koheni ja palkkataso parani. Markkinoilla odotettiin kuitenkin nousua 94:ään. Viime kuussa luku nousi 92,9 pisteeseen.

Aamupäivällä julkaistut Saksan bruttokansantuoteluvut tammi–maaliskuulta sekä Ranskan kuluttajahinnat huhtikuulta nousivat ennusteiden mukaisesti.

Saksan kahden vuoden lainan korko vajosi kolme korkopistettä 2,54 prosenttiin. Saksan kymmenen vuoden lainan korko sukelsi kolme pistettä 4,31 prosenttiin.

Bund-futuuri kohosi 0,09 pistettä 113,07:een. Suomen valtion vuonna 2015 erääntyvän lainan tuotto oli 4,45 prosenttia.

Öljyn hinta rokotti myös dollaria. Euron suhteen mentiin yli 1,21 dollarin tason. Dollari oli 112,21 jenissä oltuaan 112,93 jeniä edellispäivänä.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä