Japanin keskuspankki vakuuttaa elvytyksen jatkuvan
Japanin keskuspankki arvio maan talouden olevan palaamassa kestävän nousun uralle. Sen mukaan tilanne on kuitenkin vielä niin herkkä, että pankilla ei ole mitään syytä kiristää rahapolitiikkansa.
– Kuten pankin taannoin antamassa julkilausumassa todettiin, keskuspankki jatkaa sekä korkoelvytystään että pankeille myönnettävän perusrahoituksen lisäämistä kunnes talouden deflaatiokierre on saatu oikenemaan ja kuluttajahinnat ovat kääntyneet uudestaan nousuun, Keskuspankin tiedotusosaston virkailija Jun Mifune vakuutti.
Mifunen mukaan keskuspankki on samaa mieltä Japanin valtiovarainministeriön kanssa siitä, että deflaatiovauhti on hidastumassa. VVM arvioi taannoin julkistetussa katsauksessaan, että kuluttajahinnat kääntyvät nousuun ensi vuoden huhtikuussa alkavan tilikauden aikana.
Mifunen mukaan keskuspankki on huolissaan rahapoliittisten toimiensa tehottomuudesta. Pankki alensi ohjauskorkonsa asteittain nollaan prosenttiin 1990-luvun loppuvuosina.
Se ryhtyi lisäämään pankeille antamansa perusrahoituksen määrää niiden luotonantokyvyn turvaamiseksi vuoden 2001 alussa. Pankit eivät kuitenkaan ole kasvattaneet luotonantoaan ja taloudessa liikkuvan rahan määrää samaa vauhtia kuin niiden keskuspankilta saama rahoitus on kasvanut.
– Rahoitus on enemmän kuin viisinkertaistunut vuoden 2001 maaliskuusta, mutta lainamarkkinoiden kehitystä mittaava talouden rahamäärä oli joulukuun lopussa vain noin kymmenen prosenttia korkeampi kuin tuolloin. Yritykset eivät investoi, ja rahan tarjonta ylittää sen tarpeen, joten elvytyksen teho jää vähäiseksi. Tilanne kohenee hitaasti.














