Kirjaudu ▼
 

Jukka Ruuskasta tuleeOM Hexin varatoimitusjohtaja

Antti Hyrkäs
20.8.2003 (päivitetty 21.8.2003 06:00)
0

Hex-konsernin ja Helsingin pörssin toimitusjohtaja Jukka Ruuska saa varatoimitusjohtajan paikan Hexin ja ruotsalaisen OM:n tulevassa fuusiossa. Varatoimitusjohtajan toimen ohella Ruuska toimii Hexin divisioonan vetäjänä.

Helsingin ja Tukholman pörssien yhdistyessä kaupankäyntiaikoihin saattaa tulla muutoksia. Ruuskan mukaan asia on kuitenkin vielä avoinna.

– Seuraava vaihe on hakea asiakaspalautetta siitä, että mikä olisi hyvä malli toimia. Sen perustella lähdetään myöhemmin tekemään päätöksiä, Ruuska kommentoi.

OM Hexin toimitusjohtajaksi näyttää näillä näkymin jäävän väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nimetty Magnus Böcker.

Böckerin mukaan tiimit jakavat samat arvot eikä maaotteluhenkeä ole syntynyt.

Pörssien yhdistymistä on kuvailtu välttämättömäksi, mikäli ne haluavat säilyttää kilpailukykynsä Euroopan kovenevassa pörssikilpailussa.

OM Hex saattaa myöhemmin laajentua myös muihin Pohjoismaihin.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä