Kirjaudu ▼
 

Jalkapallon hullut vuodet menivät ohi

Pelaajasiirrot rauhoittuivat Englannin Valioliigassa
Hannu Sokala
8.8.2003 (päivitetty 9.8.2003 06:00)
0

Euroopan rikkain jalkapallosarja Englannin Valioliiga alkaa viikon kuluttua oudossa tilanteessa. Tulikuumina viime vuodet käyneillä pelaajamarkkinoilla oli tänä kesänä melko hiljaista, eikä tilanne muuttune useaan vuoteen.

Valioliiga on imenyt suuren osan maailman lahjakkaimmista jalkapalloilijoista, mutta tänä kesänä liigaan ei tullut uusia maailmanluokan nimiä. Merkittävin pelaajakauppa oli David Beckhamin siirtyminen Manchester Unitedista Real Madridiin Espanjaan huimalla 25 miljoonan punnan siirtosummalla.

Valioliigan seurat käyttivät kaudella 2001–2002 pelaajasiirtoihin yhteensä huikeat 407 miljoonaa puntaa. Vuotuisen jalkapallokatsauksensa äskettäin julkaissut konsulttiyhtiö Deloitte & Touche arvioi, että viime kaudella pelaajia ostettiin Valioliigassa enää 150 miljoonalla punnalla.

Deloitte & Touchen urheiluryhmän johtaja Dan Jones sanoi, että kausi 2001–2002 jää siirtomarkkinoiden vedenjakajaksi, johon ei enää ole paluuta.

– Muutaman miljardöörin ilmaantuminen saattaa tietenkin muuttaa tilanteen, Jones sanoi.

Tällaisen miljardöörin Valioliiga sai heinäkuun alussa, kun öljyllä ja alumiinilla valtavan omaisuuden kerännyt venäläinen Roman Abramovitsh yllättäen osti lontoolaisen Chelsean. Chelsea on jo pitkään kuulunut Valioliigan alisuorittajiin, ja joukkueen kannattajat ovat saaneet viimeksi juhlia mestaruutta 1955.

Abramovitshin komennuksessa Chelsea on ollut kesän siirtomarkkinoiden aktiivisin toimija, ja seura on haalinut riveihinsä uusia pelaajia melkein kuudellakymmenellä miljoonalla punnalla eli noin 85 miljoonalla eurolla. Tällä viikolla Chelseaan siirtyivät Juan Sebastian Veron ManU:sta ja Joe Cole West Hamista. Uusien nimien myötä Suomen maajoukkuehyökkääjän Mikael Forssellin mahdollisuudet murtautua Chelsean pelaavaan kokoonpanoon ovat entistä pienemmät.

Abramovitsh antoi alkuviikosta ensimmäisen tv-haastattelunsa sen jälkeen, kun hänestä tuli Chelsean nokkamies. Hän teki Britannian yleisradiolle BBC:lle selväksi olevansa tosissaan liikkeellä.

– Jos minusta tuntuu siltä, että minun on ostettava tietty pelaaja saadakseni haluamani tulokset, sitten minä yksinkertaisesti käytän lisää rahaa.

Uusien abramovitshien kaltaisten miljardöörien tulo Valioliigaan muistuttaisi tilannetta NHL:ssä. Pohjois-Amerikan isoimmassa kiekkoliigassa on paljon muilla aloilla toimivia omistajia, jotka ovat valmiita upottamaan NHL-harrastukseensa valtavasti rahaa kaudesta toiseen. Monet NHL-seurat pystyvät maksamaan hirmupalkkoja ja toimimaan tappiolla kaudesta toiseen juuri näiden "hyväntekeväisyyttä" harjoittavien omistajiensa avulla.

Abramovitshin asema Chelseassa on edelleen hieman epäselvä. Brittiviranomaiset setvivät parhaillaan seuran entisen pääomistajan Ken Batesin ja pienempiin omistajiin kuuluneiden säätiöiden keskinäisiä suhteita. Viranomaisia kiinnostaa, miten Abramovitsh onnistui pikavauhtia saamaan haltuunsa enemmistön pörssilistatusta Chelseasta.

Siirtomarkkinoiden rauhoittumisen ohella myös Valioliigaseurojen palkanmaksuun on tulossa uudenlaista tolkkua. Deloitte & Touche arvioi, että seurojen asema palkkaneuvotteluissa vahvistuu huomattavasti pelaajien kustannuksella. Varsinkin tv-yhtiöiden vaikeudet ja haluttomuus maksaa yhä korkeampia hintoja otteluiden tv-oikeuksista jarruttaa pelaajien palkkakehitystä.

Vaikka tähtipelaajien palkat saattavat edelleen nousta, Deloitte & Touche ennustaa, että suurin osa pelaajista joutuu tyytymään lyhyisiin työsopimuksiin ja palkan sitomiseen joko seuran taloudelliseen tai urheilulliseen menestykseen.

Englannissa putoamista Valioliigasta alemmalle sarjatasolle 1. divisioonaan kutsutaan taloudelliseksi kuolemantuomioksi. Seurojen tulot tv-oikeuksista ja pääsylipuista ovat divisioonassa selvästi alemmat kuin Valioliigassa, ja pudonnut seura on nopeasti vararikossa, jos se ei ole sitonut pelaajapalkkojaan sarjatasoon.

Nousu 1. divisioonasta Valioliigaan on vastaavasti seuroille jättipotti. Alkavalla kaudella tästä potista pääsee nauttimaan joukko, joka on outo lintu keskiluokkaistuneiden ja bisneshenkisten seurojen joukossa. Portsmouth on ankea ja kovamaineinen työläiskaupunki Englannin eteläkolkasta, ja Portsmouth FC on säilyttänyt yhteyden juuriinsa. Portsmouthin kotistadion Fratton Park on liigan ainoa, jossa ei ole yritysaitioita, ja Portsmouthin kannattajat ovat hurjamaineista joukkoa.

Monessa hienossa liigakaupungissa odotetaan nyt pelonsekaisin tuntein, millaisen tuulahduksen menneestä Portsmouth fanijoukkoineen tuo Valioliigaan.

Chelsean pelaajaostokset tänä kesänä

Pelaaja, entinen seura, siirtosumma (miljoonaa puntaa)

Damien Duff, Blackburn, 17

Juan Sebastian Veron, ManU, 15

Geremi, Real Madrid, 7

Wayne Bridge, Southampton, 7

Joe Cole, West Ham, 6,6

Glen Johnson, West Ham, 6

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä