Digikuvaus kaataaperinteisiä valokuvausliikkeitä
Digikuvauksen yleistyminen muuttaa koko valokuvaliikkeiden toimialan rakennetta, kun osa valokuvaliikkeistä häviää katukuvasta kokonaan lähivuosina. Digikameroiden käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti etenkin tänä vuonna, sillä tavalliset kuluttajat ovat alkaneet ostaa niitä entistä enemmän.
Suomen Fotokauppiaiden yhdistyksen puheenjohtajan, tamperelaisen Fotovideo Kallioniemen omistajan Hannu Ikosen arvion mukaan jopa 30 prosenttia valokuvausliikkeistä saattaa sulkea ovensa kahden seuraavan vuoden aikana. Yhdistyksessä on noin 250 jäsenyritystä Suomessa, joten lähes kolmanneksen vähennys tarkoittaa noin 80 liikkeen lopetusta. Kaikki fotokaupat eivät kuulu yhdistykseen.
Ikosen mukaan liikkeiden lopettamisen yleisimpänä syynä on se, että kaikki liikkeet eivät syystä tai toisesta halua tehdä digikuvauksen vaatimia investointeja. Ikosen mukaan muutostyöt eivät ole halpoja, sillä peruslaitteisto maksaa noin 100 000–200 000 euroa.
– Osa liikkeistä ei halua tehdä investointeja ja lopettaa toiminnan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Monissa paikoissa se on edessä nyt, Ikonen toteaa.
Kodinkonekaupatmyyvät kameroita
Lopetuspäätöksiin vaikuttaa myös se, että perinteisten fotokauppojen lisäksi esimerkiksi kodinkonekaupat ovat alkaneet myydä kameroita. Ennen digikameroiden aikaa kameroiden myynti oli lähes yksinomaan perinteisten valokuvausliikkeiden hallussa.
Vaikka kodinkonekaupat myyvät uutta kameratekniikkaa, fotoliikkeet ovat Ikosen mielestä pitäneet pintansa hyvin. Kuluttajat ostavat edelleen valtaosan kameroista alan erikoisliikkeistä.
Tänä vuonna digikamerat ovat käyneet kaupaksi odotettua paremmin. Myynti kasvoi räjähdysmäisesti heti alkuvuonna. Arvion mukaan digikameroita myydään koko vuonna yli 150 000 kappaletta. Odotukset olivat 120 000 kappaleessa.
Digikameroiden lisäksi myös perinteiset kamerat ovat kelvanneet odotettua paremmin. Fotokauppiaat arvioivat, että niitä myydään yli 100 000 kappaletta koko vuonna.











