PMJ automec menetti paljon ulkomaalaisomistajiaan
Tuotantoautomaatioratkaisuja elektroniikkateollisuudelle tekevä PMJ automec on yksi Helsingin pörssiin listatuista yhtiöistä, jonka ulkomaalaisomistus on kaventunut huomattavasti. Kesäkuussa 2000 yhtiön osakkeista 19,1 prosenttia oli ulkomaalaisomistuksessa, mutta tämän vuoden kesäkuun lopussa enää 3,5 prosenttia.
PMJ automecin talousjohtaja Antti Koivula sanoo, että selkeää yksittäistä syytä siihen, miksi ulkomaalaisomistus on laskenut, on aika vaikea antaa.
– Kun pörssissä oli huippuaika ja kovin buumi käynnissä, niin varmasti siellä on ollut ulkomaalaisia rahastoja, jotka ovat ostaneet myös meitä. Sitten ne ovat myyneet. Ei siihen sen kummempaa selitystä ole, Koivula kiteyttää.
Hän uskoo myös sillä olevan vaikutusta, että yhtiön markkina-arvo oli kesällä 2000 ”varmaan aika hurjissa lukemissa, ja nykyään ollaan aika pieni firma”.
– Ulkomaiset sijoittajat ovat varmasti enemmän isommissa yrityksissä. Tämä on minusta looginen selitys.
Koivulan mukaan PMJ:lle ei ole vaikutusta, onko ulkomaalaisomistajia paljon vai vähän. Eikä hän halua ottaa kantaa siihen, olisiko imagon kannalta hyvä asia, että ulkomaalaisomistajia olisi nykyistä enemmän.
– Me olemme pitäneet sijoittajaviestinnän suhteen aika matalaa profiilia. Tässä on yritetty laittaa firmaa kuntoon.












