Kirjaudu ▼
 

Väen ikääntyminen ja rahapula pakottavat uudistuksiin

Kalle Schömberg
5.5.2003 (päivitetty 6.5.2003 06:00)
0

Eläkeuudistus on Venäjällä välttämätön. Tämä johtuu siitä, että nykyisen jakojärjestelmän rahoitustilanne huononee nopeasti siitä huolimatta, että eläkkeet ovat erittäin alhaisia. Keskieläke on Venäjällä vain 1100 ruplaa eli runsaat 32 euroa kuussa. Se alittaa selvästi valtion virallisen toimeentulominimin.

Venäjän väestön ikääntymisvauhti on maailman nopeimpia. On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä eläkkeensaajia ja työssä olevia ihmisiä on yhtä paljon. Erityisesti tilanne alkaa huonontua, kun 1990-luvun erittäin pienten ikäpolvien edustajat tulevat työmarkkinoille 2010-luvun loppupuolella.

Ainoa eläkejärjestelmän rahoitusta helpottava tekijä on se, että myös kuolleisuus on noussut Venäjällä. Venäläisten miesten odotettavissa oleva elinikä on laskenut 57 vuoteen. Venäläiset miehet eivät siis keskimäärin saavuta eläkeikää. Toisaalta suuri kuolleisuus karsii myös järjestelmän rahoittajia. Moni kuolee parhaassa työiässä tai jopa ennen sitä.

Eläkkeisiin tarvitaan lisää rahaa ja juuri tämä on eläkeuudistuksen tärkein tehtävä. Uudistuksen arkkitehdit uskovat näin käyvän, koska uusi järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden seurata henkilökohtaisesti eläkesäästöjensä karttumista. Tämän uskotaan lisäävän palkansaajien halua muuttaa pimeästi maksettuja palkkoja laillisiksi. Laajalle levinnyt käytäntö maksaa pimeää palkkaa on vakava uhka Venäjän eläkejärjestelmän rahoitukselle.

Uuden järjestelmän uskotaan myös lisäävän palkansaajien halua valvoa, että työnantajat todella maksavat eläkemaksunsa. Ilman työnantajan maksuja palkansaajan eläketili ei myöskään kartu.

Venäjän uuden systeemin pohjana säilyy järjestelmä, jossa perustyöeläkkeet maksetaan suoraan nykyisten palkansaajien palkoista.

Työnantaja maksaa uudessa järjestelmässä kuten vanhassakin valtiolle 28 prosenttia työntekijöiden palkkasummasta eläkkeisiin. Puolet eli 14 prosenttia menee suoraan nykyisten eläkeläisten eläkkeisiin. Toinen 14 prosenttia menee Venäjän federaation eläkerahastoon, josta osa tulee palkansaajien henkilökohtaisille eläketileille. Tällä hetkellä henkilökohtaisille eläketileille tulee vain pari prosenttia, mutta tämä osuus tulee vuosittain kohoamaan.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä