USA:n hallitus hakee tukea veronalennuksille

Alan Greenspanin toivotaan vahvistavan merkit tuotannon kasvusta
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Vesa Varhee
10.2.2003 (päivitetty 11.2.2003 06:00)
Kommentit 0

Yhdysvaltojen hallitus käy voimakasta kampanjaa budjetissaan esittämiensä veronalennusten puolesta. Viime viikon alussa virkaansa astunut valtiovarainministeri John Snow esitteli budjettia sen kohtalosta päättäville kongressiedustajille koko viikonlopun ajan.

Snow esitti edustajille muun muassa taloudellisia ennusteita. Niiden mukaan liitovaltion budjettialijäämä pysyy kurissa veronalennuksista huolimatta, koska verokevennykset kiihdyttävät taloutta ja luovat uusia, pysyvänluonteisia työpaikkoja. Kampanjoinnin menestys jäi kuitenkin vähäiseksi.

– Snow ei juuri muuttanut kongressiedustajien mielipiteitä vajeesta, arvioi Senaatin valtiovarainvaltiokunnan puheenjohtaja, republikaaneja edustava Charles Grassley uutistoimisto Bloombergille.

Uusia todisteita talouden kasvun voimistumisesta odotetaan talouskatsauksesta, jonka keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan antaa tänä iltana Senaatille. Greenspanin toivotaan vahvistavan, että viime aikojen vähäiset merkit teollisuustuotannon piristymisestä ja työmarkkinoiden tilanteen paranemisesta osoittavat talouden olevan toipumisen uralla ja pääsevän vauhtiin Irakin tilanteen selvittyä.

Talouskehityksestä on luvassa uutta tietoa torstaina, jolloin julkaistaan tammikuun vähittäismyyntitilastot.

Budjettivaje huolestuttaaKrugmania

Princetonin yliopiston professori, kansainvälisesti tunnettu taloustieteilijä Paul Krugman kritisoi Bushin budjettiehdotusta voimakkaasti viime perjantain kolumnissaan New York Timesissa.

Krugman väittää budjettiehdotuksen perusteiden ontuvan. Hänen mukaansa USA:n talouden tila ei edellytä tilapäiseksi elvytykseksi tarkoitettujen veronalennusten muuttamista pysyviksi.

Veronkevennysten vaikutukset liittovaltion talouteen ovat selkeästi suurempia kuin esitetyt vaikutukset, koska niiden täysi teho tulee esiin vasta vuoden 2008 jälkeen. Hallituksen esittämät ennusteet vajeen kehityksestä eivät ulotu sinne asti.

Krugman pitää Greenspanin katsausta tämän ehkä viimeisenä tilaisuutena estää liitovaltion budjettivajeen karkaaminen hallitsemattoman suureksi.

∇ Mainos ∇
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

14:27OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,854+1,76 %+0,08

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.5.2012

euroalueen kuluttajaluottamus toukokuulta (ennakko) 17:00  
USA:n vanhojen asuntojen myynti huhtikuulta 17:00  
Foex julkistaa sellun ja papereiden hintaindeksit 12:00  
työvoimatutkimus huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Keskisuomalainen    
Espanjan velkasitoumushuutokauppa    
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949