Kirjaudu ▼
 

Lääketukkuri Tamrovalmistautuu Suomessa myös apteekkariksi

Yhtiö odottaa kilpailun vapauttamista
Kati Haapakoski
8.8.2002 (päivitetty 9.8.2002 06:00)
0

Lääketukkuri Tamron konsernijohtajan Jo Langmoenin mukaan Tamro pyrkii apteekkariksi Suomessa sen jälkeen, kun apteekkien kilpailu vapautuu niin, että kuka tahansa voi omistaa niitä. Norjassa muutos on jo tehty, ja Tamro omistaa siellä Apokjeden-nimisen apteekkiketjun.

– Tietysti siihen vaikuttaa apteekkareiden halukkuus myydä apteekkejaan. Monet tuntuvat ajattelevan, että suuret, pahat lääketukkurit vain tulevat ja ostavat apteekit. Käytännössä apteekkarin täytyy kuitenkin olla halukas myymään apteekkinsa, Langmoen toteaa.

Yksikanavajakelua vain Suomessa ja Ruotsissa

Langmoen arvioi Suomen luopuvan myös lääkkeiden yksikanavajakelusta lähivuosina. Yksikanavajakelu on käytössä vain Suomessa ja Ruotsissa. Muissa maissa on käytössä monikanavajärjestelmä, joten jokainen lääketukku voi myydä kaikkien lääkevalmistajien tuotteita.

– Kymmenen vuoden kuluttua meitä varmasti hymyilyttää ajatus siitä, että käytössä on joskus ollut yksikanavajärjestelmä, Langmoen sanoo.

Langmoen oli tyytyväinen eilen torstaina, sillä Tamron alkuvuoden tulos ylitti omatkin odotukset. Yhtiö on karsinut ankarasti kuluja parina viime vuonna ja sama linja jatkuu, sillä haasteita riittää.

Gehe ja Alliance Unichemodottavat parempia aikoja

Yksi haasteista on Oriolan ja Ruotsin toiseksi suurimman lääketukkurin Kronans Droghandelin (KD) yhdistyminen Orionin lääketukkuryhmään. Orion osti KD:n osake-enemmistön viime keväänä, ja kaupan jälkeen yhtiö hallitsee noin puolta Suomen ja Ruotsin lääketukkukaupasta. Toinen puoli on Tamrolla.

Orion muokkaa lääketukkuryhmäänsä myyntikelpoiseksi kaupan avulla. Langmoen olettaa, että ostajaehdokkaat ovat saksalainen lääketukkuri Gehe ja brittiläinen Alliance Unichem. Suuri koko on lääkejakelussa eduksi muun muassa siksi, että siten yhtiöt saavat hallintokulut mahdollisimman pieniksi.

Langmoen toteaa Orionin tietysti toivovan saavansa Oriola-KD:sta mahdollisimman korkean hinnan, mutta epäilee, onko Gehe tai Alliance Unichem valmis maksamaan maksimihintaa ja aloittamaan Suomessa nykyisessä markkinatilanteessa, jossa kilpailu on pudottanut katteet lähes olemattomiksi.

Asetelma muuttui tukalammaksi pari vuotta sitten, kun KD aloitti toiminnan Suomessa. Yhtiö ilmoitti hankkivansa 20 prosentin markkinaosuuden Suomesta ja onnistuikin tavoitteessaan kilpailijoiden epäilyistä huolimatta.

– Tuskin Gehe ja Alliance Unichem haluavat tulla Suomeen ennen kuin täällä on siirrytty monikanavajärjestelmään, Langmoen olettaa.

Tamro on tehostanut toimintaansa muun muassa uuden jakeluvaraston avulla, jonka yhtiö avasi Tampereella viime kesänä. Alkuhankausten jälkeen, tänä vuonna, varasto on toiminut ongelmitta, mikä näkyi myös Tamron osavuosituloksessa.

– Tampereen palvelukeskus on Pohjoismaiden tehokkaiden. Vastaavaa ei ole missään, Langmoen kehaisee.

Lääkejättien fuusiotvaikuttavat tukkureihin

Toisen ajankohtaisen haasteen muodostavat lääkejättien fuusiot. Ne muuttavat tukkureiden toimintaa väistämättä ainakin Suomessa ja Ruotsissa, koska niissä on käytössä yksikanavajakelu.

Langmoenin mukaan yhdysvaltalaisen, maailman suurimman lääkeyhtiön Pfizerin ja ruotsalais-yhdysvaltalaisen Pharmacian fuusio vaikuttaa varmasti Tamroon. Nykyisin Tamro jakaa Pharmacian ja Oriola Pfizerin tuotteet. Lisäksi Pfizer on edelleen KD:n vähemmistöomistaja, vaikka pääomistajaksi tuli Orion.

– Välttämättä vaikutus ei ole kielteinen. Emme me välttämättä menetä jakelua. Voi käydä toisinkin, Langmoen sanoo.

Tamro koki takaiskun Suomessa alkuvuonna, kun Astra Zeneca siirsi lääkkeidensä jakelun Orionille. Sen takia Tamron markkinaosuus notkahti viitisen prosenttia.

– Oletan, että saamme kertoa uusista päämiehistä toisella vuosipuoliskolla, Langmoen kertoo.

Phoenix tuskin ostaaTamroa kokonaan

Tamron suurin omistaja on saksalainen lääketukku Phoenix Group, jonka liikevaihto oli viime tilikaudella 11,6 miljardia euroa. Vain Gehe on Euroopassa suurempi kuin Phoenix. Phoenix tuli ensimmäisenä eurooppalaisena lääketukkuna Pohjoismaihin.

Phoenix omistaa Tamrosta jo lähes 40 prosenttia. Joidenkin Tamron vähemmistöosakkaiden mielestä Phoenixin pitäisi tehdä ostotarjous lopuista Tamron osakkeista, vaikka Tamron yhtiöjärjestyksen mukaan 34 prosenttia yhtiöstä ostanut joutuu lunastamaan loputkin osakkeet. Yhtiöjärjestyksessä on kuitenkin lueteltu joitakin poikkeuksia.

Langmoen ei usko, että Phoenix aikoo ostaa Tamron loppuja osakkeita lähiaikoina. Yhtiöllä on muissakin maissa samanlaisia omistuksia, joihin se on ollut tyytyväinen.

– Sijoittajat toivovat, että osakkeen hinta nousisi. Nyt he voisivat olla tyytyväisiä siihen, että pääomistaja on vapaaehtoisesti ja omilla kustannuksillaan kunnostanut Tamroa tekemään hyvää tulosta. On markkinoiden asia päättää, miten se vaikuttaa kurssiin.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä