Operaattorijätti Qwest myönsiyli miljardin kirjanpitovirheet
Yhdysvaltain telealan kirjanpitoskandaalit saivat jatkoa viikonvaihteessa, kun telepalveluita tarjoava Qwest ilmoitti 1,16 miljardin dollarin vääristymistä kirjanpidossaan. Samalla yhtiö totesi, etteivät sen tätä vuotta koskevat taloudelliset ennusteet pidä paikkansa. Kirjanpitokikkailun lisäksi tulosta rasittaa yhtiön mukaan se, että kysyntä on vaisua, kilpailu kovaa ja asiakkaiden talous epävarmaa.
Qwest kertoi kirjanneensa vuosina 1999–2001 väärin kuituverkkokapasiteetin myyntiä. Myös joitakin kuluja on kirjattu virheellisesti.
Yhtiö oli jo ennestään viranomaisten tutkittavana, ja hallituksen puheenjohtaja Afshin Mohebbi on tänään tiistaina senaatin kuultavana.
Qwest joutui tutkintaan kolmisen viikkoa sitten Worldcomin ja Global Crossingin jälkeen. Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova SEC epäilee operaattoreiden parannelleen tuloksiaan kirjaamalla verkkokapasiteetin myyntiä kertatuloina sen sijaan, että ne olisivat jakaneet kirjaukset koko siksi ajaksi, jonka sopimukset ovat voimassa. Qwestin sunnuntaina julkistamat väärinkäytökset liittyvät juuri tällaisiin väärään aikaan tehtyihin kirjauksiin.
Viranomaiset tutkivat myös operaattoreiden niin sanottuja swapeja eli kapasiteettivaihtokauppoja. Niissä yksi operaattori on myynyt verkkokapasiteettia toiselle ja ostanut sitten tältä saman verran takaisin. Näin myyntiä ja tulosta on voitu kasvattaa ilman varsinaista liiketoimintaa.
Uusi johtovarovaisena
Nyt paljastuneet kirjanpidon epäselvyydet hankaloittavat ennestäänkin syvällä rämpineen Qwestin rahoitusasemaa. Noin 26 miljardin dollarin velkojen kanssa kamppaileva yhtiö on koettanut myydä omaisuuttaan selviytyäkseen lainanlyhennyksistä. Todennäköisin myytävä on Qwest Dex, joka julkaisee puhelinluetteloita.
Qwest vaihtoi johtoa viime kuussa. Vaihdoksen takana olivat osittain juuri epäilyt kirjanpidon epäselvyyksistä.
Qwestin uusi toimitusjohtaja Dick Notebaert oli varovainen esittäessään arvioita yhtiön ja koko alan tulevaisuudesta.
– Talouden yleisen tilan takia en voi mitenkään luottaa siihen, että teleala olisi jo toipumaan päin, Notebaert sanoi uutistoimisto Reutersille.
Omaa yhtiötä koskevien arvioiden epävarmuutta lisää se, että kirjanpidosta saattaa paljastua lisää epäselvyyksiä. Lisää tietoa on todennäköisesti tulossa viimeistään ensi viikon torstaina, kun Qwest julkistaa huhti–kesäkuun tulostietonsa. Notebaert ja yhtiön tuore talousjohtaja Oren Shaffer ehättivät kuitenkin jo ilmoittaa myös, että he eivät pysty vakuuttamaan tulostietoja oikeiksi, kuten SEC tätä nykyä vaatii.











