Andersen joutuu lopettamaanpörssiyhtiöiden tilintarkastukset
Tilintarkastustoimisto Arthur Andersen on tuomittu oikeudessa syylliseksi viranomaisten toiminnan estämiseen Enron-tutkimuksissa. Tuomio tekee todennäköisesti lopun tilintarkastusjätin toiminnasta, sillä Andersen joutuu sen takia lopettamaan tilintarkastusten tekemisen pörssiyhtiöissä.
Tuomion jälkeen Andersen ilmoitti itse lopettavansa tämän toiminnan elokuun lopussa. Se aikoo kuitenkin valittaa oikeuden päätöksestä. Yhtiö määrättiin myös maksamaan 0,5 miljoonan dollarin sakot.
Andersen myönsi oikeudessa hävittäneensä tilintarkastusasiakastaan Enronia koskevia asiapapereita sen jälkeen kun Enronin epäselvyydet tulivat julkisuuteen. Ratkaisevaksi muodostui Andersenin juristin Nancy Templen viime syksynä lähettämä sähköpostiviesti, jossa tämä kehotti peittelemään yhtiön toimien jälkiä ennen kuin viranomaiset ryhtyvät tutkimaan niitä.
Ennen kuin oikeus teki päätöksenä viikonloppuna, se kuunteli todistajien lausuntoja lähes viiden viikon ajan.
Kilpailijat ovat kahmineetAndersenin asiakkaat
Andersenin lopettaessa tilintarkastustoimintansa markkinoilla neljän suuren jäljelle jäävän kilpailijan uskotaan nostavan hintojaan. Ne voivat tehdä sen kilpailun vähenemisen takia sekä siksi, että ne voivat perustella kovempia taksoja aiempaa vaativammalla ja aikaa vievemmällä työllä viranomaisten tarkemman valvonnan takia.
Kilpailijat ovat kahmineet jo yli kolmasosan Andersein 2 300 pörssiyhtiöasiakkaasta.
Eniten Andersenin asiakkaita on itselleen napannut Ernst & Young, mutta myös KPMG, Deloitte & Touche ja Price Waterhouse Coopers ja lukuisat pienemmät yhtiöt ovat keränneet niitä itselleen.
Myös muiden kuin pörssiyhtiöasiakkaiden uskotaan tuomion jälkeen hylkäävän Andersenin. Yhtiöllä on ollut tarkastettavaan 32 000 pientä ja keskisuurta yritystä.
Jo ennen tilintarkastustoiminnasta lopun tekevää tuomiotakin Andersen on kuihtunut vain varjoksi entisestä. Yhtiön työntekijämäärä on puolessa vuodessa kutistunut 26 000:sta 10 000:een.
Kilpailijat ovat myös palkanneet viitisensataa Andersenin 1 750 partnerista, ja sen yli 80 ulkomaista partneria on jaettu kilpailijoiden kesken. 89-vuotiaan Andersenin edustajat vakuuttavat kuitenkin pitävänsä yhtiön pystyssä.











