Luvut ennakoivat talouden elpymistä
Conventumin analyytikon Tuomas Hirvosen mukaan p/e-lukujen viimeaikainen nousu johtuu siitä, että osakekurssit ennakoivat talouden elpymistä. Perinteisesti metsä- ja perusmetalliyhtiöt ovat nousseet taantumasta ensimmäisten joukossa.
– Metallien hinnat ovat nousussa, ja perusmetalliteollisuuden yritysten odotetaan julkaisevan hyviä tuloksia ensi vuonna.
Hirvonen näkee p/e-lukujen nousun yhdeksi selittäjäksi metsäteollisuudessa alan yhtiöiden fuusiot.
– Kun markkinoilla on aiempaa vähemmän pelureita, on jo nähty, etteivät metsäyhtiöiden tulokset romahda huonossakaan markkinatilanteessa. Tämä on nostanut yhtiöiden arvostustasoja.
Kännykkäteollisuuteen kytköksissä olevat yritykset elävät suhdannekierron suhteen omaa elämäänsä, koska teleoperaattorien investoinnit kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoihin siirtyvät. Toistaiseksi sijoittajat ovat alan tulevaisuudennäkymien suhteen epäluuloisia. Hirvosen mukaan tämäkin on nostanut perinteisen teollisuuden osakekursseja.
– Jos on halunnut pysyä osakkeissa, on pitänyt löytää muita sijoituskohteita teknologiasektorin ulkopuolelta.











