Ekonomistit odottavat koronnostoja vasta kun työllisyys alkaa parantua
Standard & Poor’sin pääekonomisti David Wyss painottaa, että Fed ei yleensä ryhdy koronnostoihin ennen kuin työllisyys paranee selvästi ja työttömyys voi vielä kasvaa, kun oppilaitoksista kuun lopussa valmistuvat nuoret ryntäävät työnhakuun.
Wyss uskoo vielä toistaiseksi Fedin aloittavan koronnostot syyskuussa, mutta pitää kasvavana mahdollisuutena niiden lykkääntymistä loppuvuoteen, jos elpyminen hidastuu lisää.
UBS Paine Webberin pääekonomisti Maury Harris uskoo jo Fedin ensimmäisen koronnoston siirtyneen marraskuulle heikon työllisyyden ja alhaisen inflaation takia.
Prudential Financialin ekonomisti Michelle Girard puolestaan pitää jatkuvasti suurempana mahdollisuutta, että Fed ei puutu korkotasoon lainkaan vielä tänä vuonna, vaikka hän uskookin talouden jatkavan toipumistaan.











