Kirjaudu ▼
 

Ennakkoarvio: USA:n kasvuvauhti hidastuu odotettua enemmän

Vesa Varhee
10.6.2002 (päivitetty 11.6.2002 06:00)
0

Amerikkalaisekonomistit arvioivat Yhdysvaltojen talouskasvun hiipuvan kuluvalla vuosineljänneksellä voimakkaammin kuin aiemmin odotettiin, mutta toipuvan loppuvuodesta. Eilen julkistettuun Blue Chip Economic Indicators -tutkimukseen osallistuneet 52 ekonomistia arvioivat talouden kasvun painuvan huhti–kesäkuussa 2,9 prosentin vuosivauhtiin, kun vauhdiksi kuukausi sitten arvioitiin 3,1 prosenttia

Tammi–maaliskuussa Yhdysvaltojen talous kasvoi tarkistetun tiedon mukaan 5,6 prosentin vuosivauhtia.

Talouden kasvua jarruttaa tutkimuksen mukaan eniten yksityisen kulutuksen hiipuminen. Kulutuksen arvioidaan kasvavan huhti–kesäkuussa enää 2,6 prosentin vuosivauhtia. Tammi–maaliskuussa kulutus kasvoi 3,2 prosentin ja viime vuoden loka–joulukuussa peräti 6,1 prosentin vuosivauhtia.

Kulutuksen ennakoidaan toipuvan 2,8 prosentin vuosivauhtiin heinä–syyskuussa ja kolmen prosentin vuosivauhtiin vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Yhdysvaltojen talouden ennustetaan kasvavan 3,4 prosentin vuosivauhtia heinä– syyskuussa ja 3,7 prosentin vuosivauhtia loka–joulukuussa. Koko vuoden talouskasvun tutkimus arvioi yltävän 2,8 prosenttiin ja kipuavan ensi vuonna 3,6 prosenttiin.

Yksikään tutkimukseen osallistuneista ekonomisteista ei uskonut Yhdysvaltojen keskuspankin nostavan ohjauskorkoaan vielä kesäkuun lopussa. Hieman yli puolet piti keskuspankin johtokunnan elokuun 13. päivän kokousta todennäköisenä koronnoston ajankohtana ja neljä viidestä uskoi koronnoston tapahtuvan viimeistään syyskuussa.

Korkojen nousu saattaa tietää lisävaikeuksia yksityiselle kulutukselle: perjantaina julkaistun tilaston mukaan amerikkalaisten luottokorttivelat paisuivat huhtikuussa 4,2 miljardia ja kaikki kulutusluotot 8,8 miljardia dollaria. Velat kasvoivat huhtikuussa eniten sitten viime marraskuun jouluostossesongin.

BBC:n mukaan velkaantuminen saattaa olla paitsi merkki kuluttajien lisääntyvästä optimismista myös käytettävissä olevien tulojen kutistumisesta. Amerikkalaiset kuluttajajärjestöt varoittavat korkotason ja velkamäärän nousun saattavan pudottavan yksityistä kulutusta huomattavasti, kun luottokorttilaskut tulevat maksuun.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä