Kirjaudu ▼
 

Fortumin omistajat miettivätöljytoimintojen myyntiä

Toimitusjohtaja Mikael Lilius korostaa, ettei energiayhtiön strategiaa ole muutettu
Kaija Lähteenmaa
31.5.2002 (päivitetty 1.6.2002 06:00)
0

Energiayhtiö Fortum saattaa tulevaisuudessa olla pelkkä sähköyhtiö. Taloussanomien saamien tietojen mukaan Fortumin omistajien taholla on pohdiskeltu mahdollisuuksia irrottaa öljynjalostustoiminta Fortumista ja etsiä sille erillinen kumppani pohjoismaista tai Itämeren alueelta.

Käytännössä pilkkominen merkitsisi öljytoimintojen myyntiä.

Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius ei ryhdy spekuloimaan visioilla. Yhtiön strategiana on toimia Pohjoismaissa ja Itämeren alueelle. Se haluaa olla pohjoismaiden johtava sähköyhtiö ja samalla kehittää erikoisjalostustoimintaa öljypuolella.

– Tällä strategialla on toistaiseksi pärjätty ihan hyvin. Ja jos tilanne muuttuu, meidän pitää harkita. . .  Mutta, kuten sanoin, jo seitsemän, kahdeksan vuotta tässä on pärjätty ja osoitettu, että erikoistumalla (öljynjalostuksessa) pienikin pärjää, Lilius sanoo ja huomauttaa vielä, että puhtaissa liikennepolttonesteissä Fortum on yksi Euroopan johtavia yrityksiä.

Norjan kentät vainfinanssisijoituksia

Fortum on kasvattanut sähköliiketoimintaansa ostamalla muun muassa Tukholman energiayhtiön Birka Energin. Fortum on katsellut myös muita sähköyhtiöitä pohjoismaissa. Sen sijaan öljypuolella Fortum on toiminut lähinnä myyjänä sen jälkeen, kun tunnustelut kumppanuudesta muun muassa norjalaisen Statoilin kanssa eivät johtaneet mihinkään.

Fortum selvittää parhaillaan Norjassa olevien öljykenttäosuuksiensa myyntiä. Lilius sanoo öljynetsinnän olevan niin pääomavaltaista puuhaa, ettei se sovi pienelle yritykselle.

Liliuksen mukaan Fortumin öljykenttäomistukset Norjassa ovat puhtaasti finanssisijoituksia. Hän muistuttaa, ettei Fortum edes käytä omien norjalaiskenttiensä öljyä. Fortumin kahdessa jalostamossa, Porvoossa ja Naantalissa, jalostetaan itäöljyä.

– Venäjän öljy sopii meille paremmin. Olemme logistiikkaketju, kun ajatellaan, että öljy tulee idästä ja siirtyy länteen.

Öljyrahat menevätBirkan sulatteluun

Markkinoilla Fortumin on arvioitu saavan Norjan öljyosuuksistaan noin miljardi euroa. Suuruusluokka on Liliuksen mukaan oikea.

– Kyllä me voidaan vähän enemmänkin odottaa, hän lisää.

Öljykentistä saatava raha tulee Fortumille tarpeeseen. Fortum maksoi Birka Energistä 1,5 miljardia euroa, minkä lisäksi Birkalla on nettovelkaa kolmisen miljardia euroa. Yrityskaupalla Fortum kasvoi Vattenfallin jälkeen Pohjoismaiden toiseksi suurimmaksi sähköyhtiöksi sähköntuotannossa ja toiseksi suurimmaksi vähittäismyyjäksi.

– Aika paljon rahaa siihen meni ja me velkaannuimme aika lailla, Lilius toteaa.

Öljystä liikevaihto,sähköstä tulos

Vaikka Fortumin liikevaihdosta merkittävin osa tulee öljybisneksestä, sähkön ja lämmön myynti tuovat enemmän voittoa. Öljypuolen suuria liikevaihtolukuja selittää yhtiön harjoittama öljyn välityskauppa.

Fortumin runsaasta 12 000 työntekijästä noin kolmannes työskentelee öljynjalostuksessa ja tuotannossa, kolmannes sähkön ja lämmön tuotannossa ja kolmannes palvelupuolella.

Pohjoismaisena öljytoimijana Fortum on suhteellisen pieni. Sen liikevaihto on vain noin kolmanneksen verran esimerkiksi norjalaisen Statoilin liikevaihdosta.

Fortumin omistajat pelkäävätkin Fortumin öljynjalostuksen jäävän lapsipuolen asemaan yhtiön sähköliiketoiminnan kasvaessa. Fortumilla ei ole varaa öljykumppaneiden ostoihin, ja nykymaailmassa yksin kasvaminen on vaikeaa.

Lilius ei ota kantaa siihen, voiko erikoisjalostaja kasvaa itsekseen.

– Toistaiseksi se on pärjännyt hyvin siinä.

”Ajan hermollakoko ajan”

Fortum myi vastikään Norjan Statoilin tytäryhtiölle Svenska Statoilille 24 raskaan kaluston diesel-asemaa Ruotsissa. Mikäli öljynjalostus menisi myyntiin, voisi luonteva ostajakumppani löytyä Ruotsista.

Liliuksen mukaan 24 aseman myynti on Fortumin kannalta merkityksetön. Siitä ei voi vetää johtopäätöksiä. Eli (kaverin) katsastusta Ruotsista päin ei ole menossa?

– Koko Pohjoismaat ja Itämeren alue kiinnostaa meitä. Ja kyllä me hyvin tarkkaan seuraamme ja katsomme, mitä täällä tapahtuu. Meidän pitää olla valppaina, että olemme ajan tasalla ja ajan hermolla koko ajan.

Fortumin keskeinen kilpailija öljybisneksessä on Ruotsin suurin öljy-yhtiö Preem, jonka liikevaihto viime vuonna oli 36,4 miljardia kruunua eli neljä miljardia euroa. Yhtiö toimii pääasiassa Pohjoismaissa, mutta sillä on jakelutoimintaa myös muun muassa Puolassa.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä