Edita on luopunut suorasta omistuksesta digikanava Wellnetissä
Edita on luopunut digikanava Wellnetin osakkuudesta. Editalla oli aiemmin 13,5 prosentin omistusosuus kanavasta. Yhtiön omistus jatkuu kuitenkin epäsuorana, sillä se omistaa edelleen Wellnetin pääomistajan Wellmedian osakkeista 20 prosenttia.
Digikanavayhtiöstä tuli alkuvuonna suurimman omistajansa viestintäyhtiö Wellmedian tytär sen jälkeen kun Pohjoiskarjalan kirjapaino ja Esan kirjapaino vetäytyivät digihankkeesta. Wellnetin omistus jakautuu siten, että Wellmedia omistaa tyttärestään 73 prosenttia, Janton 20 prosenttia ja eri kansalaisjärjestöt 7 prosenttia.
Editan toimitusjohtajan Mikko Suotsalon mukaan kirjapainoyhtiöiden esimerkki painoi luopumisratkaisussa. Digitelevisiotekniikan viipymisestä huolimatta Suotsalo uskoo kuitenkin edelleen Wellnetin mahdollisuuksiin.
– Kyllä digitelevisio vielä tulee, ja siksi emme halunneetkaan kokonaan luopua omistuksestamme. On kuitenkin parempi, että Wellnetissä on selkeä pääomistaja.
Wellnet uusii nyt konseptiaan enemmän yrityksille suunnatuksi. Yrityksille suunnattua ohjelmistoa aiotaan pyörittää päiväsaikaan. Aiemman konseptin mukaisia yksityiskuluttajille suunnattuja terveys-, koti-, raha- ja vapaa-ajan ohjelmia aiotaan esittää iltaisin ja viikonloppuisin.













