Olvi pärjäsi positiivisuudella
Olvin verkkosivut ovat pysyneet pääpiirteissään samoina jo neljä vuotta, mutta vielä niihin ei ole kyllästytty. Olvin sivut olivat käyttäjien mielestä vertailun positiivisimmat. Eräs selitys saattaa olla, että positiivisuus liitetään Olvin tuotteisiin muutenkin. Olvin sivut jakautuvat selkeästi Positiiviseen ja Viralliseen Olviin.
– Pidimme tärkeänä, ettei käyttäjä eksy sivuillamme, kertoo Olvin markkinointipäällikkö Olli Heikkilä, joka aikoinaan oli perustamassa Olvin web-palvelua.
– Sama ihminen voi toki etsiä sivuilta sijoittajatietoa ja viihdettä, mutta ainakaan kenenkään ei pitäisi vahingossa luiskahtaa pörssitiedotteista arvontoihin. Niiden pitää olla näkyvästi erotettuja. En ole muiden sivuja paljoa vertaillut, mutta en ole ainakaan törmännyt muilla samanlaiseen rakenteeseen.
Palvelun kahtiajakoisuus näkyy myös sen ylläpidossa, sillä virallisen sisällön päivittämisestä vastaa toimitusjohtajan sihteeri Mervi Toivainen, kun taas positiivista puolta hoitaa markkinointiassistentti Satu Öster. Palvelun toteutuksesta ja teknisestä ylläpidosta vastaa Creanor Oy.
– Hirveän matalalla budjetilla ollaan menty, nyt jos alkaa tosissaan panostaa nettiin, niin siinä ei miljoonatkaan riitä, Heikkilä sanoo.
– Saahan nettiin vaikka kaikki rahansa hassattua, mutta saako siitä mitään takaisin, on toinen juttu. Monesti niukkuus on hyvä voimavara, koska täytyy miettiä mitä tehdään. Suurella rahalla tulos ei välttämättä ole sen parempi, päinvastoin se saattaa olla sekavampi.
Vaikka Olvin sivut on tehty pienimuotoisesti, aina on pyritty tuomaan niille jotain tuoretta.
– Positiivisella puolella on ollut kuukausittain vaihtuva kilpailu, ja silloin tällöin jotain muuta kivaa. Kuvapäivitys ei rullaa kovin usein, mutta tekstejä uusitaan melko tiheään.
Heikkilän mukaan sivuilla on sitoutuneita kävijöitä, joista halutaan pitää kiinni. Faneille ei käännetä selkää, sillä he ovat Olvin äänitorvia maailmalla.
– Monen vuoden ajan sivuilla oli lomake, jolla saattoi tilata Olvi-uutiset kotiin. Näitäkin tilauksia tuli useita päivittäin, vaikka kyse oli mainoslehdestä.
Tämän vuoden aikana Olvilla suunnitellaan sivuille aiempaa perusteellisempaa remonttia. Neljän vuoden aikana on sivuston sisältö paisunut, joten palvelun rakennetta täytyy miettiä uudelleen. Perusjako Viralliseen ja Positiiviseen tulee kuitenkin säilymään.











