Kirjaudu ▼
 

Ulkomailta hankitut lisäeläkkeettulossa verovähennyskelpoisiksi

Valtiovarainministeriö valmistautuu muuttamaan verotusta EU-linjan mukaiseksi
Kaija Lähteenmaa
13.5.2002 (päivitetty 14.5.2002 06:00)
0

Suomi joutuu myöntämään verovähennysoikeuden myös ulkomailta otetuille vapaaehtoisille eläkkeille. Euroopan yhteisöjen julkisasiamies antoi asiassa ratkaisuehdotuksensa ja yhteisön tuomioistuinpäätöksen uskotaan noudattelevan julkisasiamiehen kantaa.

Julkisasiamies katsoo suomalaislainsäädännön rikkovan palveluiden vapaan tarjonnan periaatetta, kun suomalaisyhtiöiden vapaaehtoisille eläkevakuutuksille myönnetään verovähennykset, mutta ulkomailla toimivien yhtiöiden vakuutuksille ei.

Ulkomaalaisyhtiön maksusta saa vähennyksen vain, jos yhtiöllä on sivukonttori Suomessa.

Suomi ei ole virallisesti kommentoinut asiaa, vaan odottaa vielä tuomioistuimen ratkaisua.

Hallitusneuvos Kirsi Seppälä valtiovarainministeriöstä uskoo kuitenkin tuomioistuinratkaisun noudattelevan julkisasiamiehen ehdotusta.

Seppälän mukaan Suomi valmistautuu muuttamaan tuloverolakia niin, että myös ulkomaisista vakuutusyhtiöistä otettujen vapaaehtoisten eläkkeiden eläkemaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia.

– Minimi on se, että jos ihminen aloittaa vaikka kotimaassaan jonkin eläkesysteemin ja jatkaa sitä samaa toisessa maassa, niin ainakin siinä tapauksessa pitäisi saada (maksut) vähentää.

Suomen perustelut

eivät vakuuttaneet

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen taustalla on Suomessa asuvan saksalaislääkärin valitus. Lääkäri maksoi kahteen saksalaiseen vakuutusyhtiöön eläkemaksujaan, mutta ei saanut Suomessa vähentää maksujaan täysimääräisesti verotuksessa.

Lääkäri vei verottajan käräjille, jolloin Kuopion hallinto-oikeus pyysi kiistasta ennakkoratkaisua EY:n tuomioistuimelta.

Suomen hallitus perusteli suomalaiskäytäntöä sillä, että vakuutusmaksujen vähentämisestä aiheutuva verotulojen menetys kompensoidaan aikanaan verottamalla eläkettä. Ulkomaalaisen Suomeen jäämisestä ei kuitenkaan ole takuita, ja sen vuoksi heille ei haluta myöntää verohelpotuksia.

Julkisasiamies ei nähnyt yhteyttä vakuutusmaksujen vähennyskelpoisuuden ja eläkkeen verottamisen välillä, koska Suomi verottaa ulkomaisten vakuutusyhtiöiden Suomessa asuville henkilöille maksamia eläkkeitä riippumatta verovähennyksistä.

Aurinkorantojen

eläkeläiset huolena

Suomessa asuvat ulkomaalaiset ja heidän eläke-etunsa eivät kuitenkaan ole verottajan suurin ongelma. Suurempi asia on aurinkorannoille karkaavat suomalaiseläkeläiset, joiden eläkkeistä maksetaan lähdeveroa Suomeen sillä perusteella, että he ovat aikanaan maksaneet vakuutusmaksunsa suomalaisyhtiöille.

Hallituksen mukaan vaarana on, että eläkkeistä ei pystytä perimään Suomeen veroa, jos vakuutusmaksut on maksettu ulkomaiselle vakuutusyhtiölle.

– Kaikilla mailla on pelkona näissä eläkesysteemeissä, että kun vähennykset voivat olla isoja, niin sitten vastaavaa eläkettä ei saadakaan verotettua, Seppälä sanoo.

Suomen hallituksen huolta lisää se, että EU vapauttaa muutenkin lisäeläkejärjestelmiä kilpailulle.

Kesäkuun alussa EU:n valtiovarainministerit käsittelevät direktiiviehdotusta, jonka mukaan lisäeläkkeen voi hankkia esteittä ulkomaisesta eläkelaitoksesta. Esitys koskee Suomessa lähinnä säätiöitä ja eläkekassoja.

Lisäeläkkeet vapautetaan

kilpailulle vuonna 2003

Ylitarkastaja Tarja Härkönen sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolta sanoo, että komission esityksen mukaan direktiivin pitäisi olla kansallisesti voimassa jo vuoden 2003 loppuun mennessä.

– Eikä aikataulua ole virallisesti missään kyseenalaistettu.

Esitys on kuitenkin edennyt takkuisesti unionissa. Jäsenvaltioita hiertää muun muassa direktiivin soveltamisala sekä sääntelyn tiukkuus. Esimerkiksi britit karsastavat kovin yksityiskohtaista ja tarkkaa sääntelyä eläkeyhtiöiden sijoitustoiminnalle ja vastuuvelan katteelle.

– Kaikilla on totutut järjestelmät ja niiden on vaikea nähdä, miten mennä toisenlaisiin järjestelmiin, Härkönen toteaa.

Komissio haluaa

yhtenäisen verotuksen

Direktiiviesitys ei ota kantaa eläkkeiden verotukseen tai eläkemaksujen verovähennyksiin, mutta komissio antoi esityksen yhteydessä verotusta koskevan tiedonannon.

Härkösen mukaan komissio esitti, että kaikissa jäsenmaissa siirryttäisiin samanlaiseen verojärjestelmään.

– Eli että maksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia, samoin sijoitustoiminnan tuotot ainakin siltä osin, kun niitä tarvitaan vastuuvelan kattamiseen, mutta sitten eläkkeistä perittäisiin vero, Härkönen sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä