Merita kasvatti yhä siivuaan huhti–kesäkuussa
Merita kasvatti huhti–kesäkuussa markkinaosuuksiaan sekä luotonannossa että talletuksissa. Osuuspankkien yhteenliittymän ja Sammon markkinaosuudet puolestaan supistuivat toisen vuosineljänneksen aikana.
Kehitys on ollut samansuuntainen viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tiedot ilmenevät Rahoitustarkastuksen eilen julkistamasta katsauksesta.
Meritan osuus pankkien kaikista lainoista oli kesäkuun lopussa 41,2 prosenttia ja talletuksista 41,7 prosenttia, kun osuudet vuotta aiemmin olivat 39,9 ja 40,3 prosenttia. Meritan pitkään jatkunut markkinaosuuksien lasku katkesi samalla.
Sammon osuus pankkien lainoista laski vuodessa 19,4 prosentista 17,4 prosenttiin. Talletuksissa Sammon markkinaosuus laski vuodessa 14,9 prosentista 13,4 prosenttiin.
Osuuspankkien yhteenliittymän osuus lainoista kasvoi vuodessa 0,2 prosenttiyksikköä 26,9 prosenttiin. Talletuksista niiden osuus laski 0,1 prosenttiyksikköä 29,7 prosenttiin.
Pankkien luotot nousivat kesäkuun lopussa 79,2 miljardiin euroon ja talletukset 61,0 miljardiin euroon.
Korkomarginaalikääntyi laskuun
<"Teksti, ei sis.">Pankkien kannattavuus pysyi alkuvuonna edelleen hyvänä. Pankkien yhteenlaskettu liikevoitto oli tammi–kesäkuussa 970 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 1 165 miljoonaa euroa.
"Teksti, ei sis.">Pankkien rahoituskate parani alkuvuonna kymmenen prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, mutta niiden muut tuotot supistuivat. Volyymien kasvu ja korkojen nousu kasvattivat vuoden aikana sekä korkotuottoja että -kuluja.
Pankkien korkomarginaali kääntyi kuitenkin laskuun vuodenvaihteen jälkeen. Pankkien koko lainakannan ja talletusten välinen korkoero kapeni 0,12 prosenttiyksikköä 3,89 prosenttiin.
Uusien lainojen ja talletusten marginaali kaventui vielä selvemmin. Vuosi sitten se oli 3,71 prosenttia ja viime kesäkuun lopussa enää 3,22 prosenttia.
Pankkien oman pääoman tuotto oli Ratan keräämien tietojen mukaan alkuvuonna 20 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 29 prosenttia.
Pankkien vakavaraisuus oli kesäkuun lopussa 12,1 prosenttia. Viime vuoden lopussa se oli 11,6 prosenttia ja vuosi sitten 13,0 prosenttia.
Luottotappiotpysyivät pieninä
Pankit kirjasivat luotto- ja takaustappioita vain kolme miljoonaa euroa eli yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Luottotappioiden oletetaan kuitenkin kasvavan nykyisestä erittäin alhaisesta tasosta.
Pankkien yhteenlaskettu tase nousi kesäkuun lopussa 132,9 miljardiin euroon vuotta aiemmasta 119,6 miljardista eurosta.












