Kirjaudu ▼
 

Infoähky kolkuttaa ovella

Annakaisa Vääräniemi
21.8.2001 06:00
0

Sähköpostin, matkapuhelimen ja muiden viestintävälineiden kehittyminen on johtanut siihen, että ihminen saadaan kiinni mistä ja milloin vain. Sinänsä hyvä asia voi kuitenkin johtaa huonoon lopputulokseen.

– Pahimmillaan esimies aina vain tuuppaa ja tuuppaa sähköisesti uusia töitä, vaikka entisetkin ovat kesken. Tällöin jokainen uusi meili on huono uutinen.

Työntekijä uupuu työtaakan alle tai vähintään potee ainaista syyllisyyttä tekemättömistä töistä.

Ei Juuti silti sähköpostia vastusta, ja hän löytääkin siitä myös runsaasti positiivisia seikkoja. Sähköposti on periaatteessa hyvin avoin järjestelmä. Kaikki minkä toimitusjohtaja näkee, välittyy myös työntekijän katseltavaksi.

– Mutta jos katsot kaiken, se vie kohtuuttomasti aikaa työnteolta. Infoähky on tuttu ilmiö monilla työpaikoilla.

Sähköpostin hyvä tavoitettavuus on tietysti myös valtti, koska se antaa mahdollisuuden saada asiat luistamaan nopeasti.

Tuotekehityksessä sähköposti on oiva väline. Ideat välittyvät kätevästi suurellekin joukolle yhtäaikaisesti. Kommentit ja jatkoideat singahtelevat maasta toiseen jouhevasti. Yhtä lailla ns. sähköpostikokoukset mahdollistavat kokousten pidon ja äänestykset ilman fyysistä läsnäoloa.

– Mahdollisuudet ryhmätyön tehostamiseen ovat isot, kun kaikkien ei ole pakko olla paikalla.

Eikä unohtaa sovi sitäkään, että sähköposti madaltaa kynnystä johtajan huoneeseen.

– Toivottavasti sähköposti rohkaisee työntekijöitä ottamaan yhteyttä esimiehiinsä.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä