Kirjaudu ▼
 

USA:n osakemarkkinoiden veto on heikentynyt

Pääoma siirtyy osakkeista korkoihin
Vesa Varhee
6.7.2001 06:00
0

Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden vetovoima on hiipunut alkuvuoden mittaan ja ulkomainen pääoma on siirtynyt osakemarkkinoilta korkopapereihin. Huhtikuun maksutasetilaston mukaan ulkomaiset sijoittajat kääntyivät huhtikuussa nettomyyjiksi Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla ensi kertaa sitten vuoden 1999 marraskuun.

Ulkomaalaiset vetivät huhtikuussa Yhdysvaltojen osakemarkkinoilta noin kuusi miljardia dollaria, ja osakesijoitusten kolmen kuukauden keskimäärä painui Deutsche Bankin tutkimusosaston laskelmien mukaan nollan tuntumaan. Vielä helmikuussa ulkomaalaiset sijoittivat amerikkalaisosakkeisiin yli 20 miljardia dollaria ja kolmen kuukauden keskimäärä oli 15 miljardin tuntumassa.

Osakesijoitusten supistumien on kasvattanut amerikkalaisobligaatioiden menekkiä. Ulkomaalaiset sijoittivat korkoinstrumentteihin noin 50 miljardia dollaria sekä helmi- että maaliskuussa ja huhtikuussakin noin 25 miljardia.

Deutsche Bank pitää sijoituspääoman siirtymistä osakkeista yrityslainoihin merkkinä sijoittajien varautumisesta Yhdysvaltojen talousnäkymien heikkenemiseen.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä