Kirjaudu ▼
 

Vältä kesälomaa, säästyt stressiltä

Saara Kerttula
27.6.2001 06:00
0

Taas on se aika vuodesta, jolloin on kolme kesälomastressiä edessä. Ensimmäinen paineaalto iskee, kun olisi keksittävä jotain kohottavaa tekemistä kesälomaksi. Herrahaastattelujen mukaan ensin pitää lukea kaikki lukematta jääneet kirjat. Urakka tuntuu ylivoimaiselta, kun lukemattomia kirjoja on miljoonia eikä kaikkia niistä ole edes käännetty suomeksi.

Ehkä luen kirjat vasta ensi kesänä ja opiskelen tänä kesänä kaikki vieraat kielet kesäyliopistossa, jos vain halonhakkuulta ehdin.

Lukemisen jälkeen suosituin herrojen kesäharraste on halonhakkuu. Vaikka en ole herra, ajattelin hakata sata mottia halkoja, koska herraksi tulee omaksumalla herrojen elkeet.

Vanhan sanalaskun mukaan pitää aina pukeutua seuraavaan ammattiin. Pitää siis aina olla pykälän verran ylipukeutunut myös harrasteiden suhteen.

(Ylioppilaat ovat käsittäneet jutun oikein ja pitävät enimmän ajan päällään haalareita. Tehtaankadun loppupään lounaskuppiloissa näkee maan parhaiten sponsoroidut opiskelijat. Heidän haalareissaan lukee harteiden leveydeltä Masa-Yards.)

Kielten opiskelulta jäävän ajan käytän harrasteisiin, joita Suomessa on nykyisin tasan yksi, golf. Siinä tärkeintä on itsensä voittaminen. Moukka kun olen, luulin pasianssia itsensä voittamisen kuninkuuslajiksi, mutta ei. Klubigolfissa kukaan ei pelaa muita kuin itseään vastaan. Klubijäsenyyden puolesta itseä vastaan.

Toiseksi tärkeintä golfissa on liikunta. Saa liikkua luonnossa kymmenen kilometriä päivässä ja pysyy hyvässä kunnossa.

Mistä se seitsemän kilometriä tulee, jos reikien yhteenlaskettu väli on kolme kilometriä? Hakataanko siinä liikunnan vuoksi tahallaan 70 prosenttia lyönneistä metsään?

Ajattelin ryhtyä caddyksi, sillä mailapoika saa kävellä ilmaiseksi kymmenen kilometriä päivässä luonnossa ja saa vielä lasin mehua palkaksi. Toisaalta luonnossa saa kävellä vaikka sata kilometriä päivässä maksamatta mitään tai raahaamatta mitään.

Ettei tätä luultaisi nälvimiseksi, huomautan, ettei minulla ole mitään golfia vastaan. Se on vaikea laji, mutta se on yhtä suuri ympäristöhaitta sivullisille kuin tupakkalakko ja laihdutuskuuri yhteensä. Golfin harrastajan pitää puhua koko ajan golfista, mieluiten kovaa.

Lomasuunnitelmat eivät toteudu koskaan, mikä aiheuttaa toisen lomastressin. Kun ihminen luonnostaan haluaa lomalla katsella videolta Turhapuroja ja Bondeja, huono omatunto soimaa koko ajan. Miksi en ole Sarfvikin väylillä lukemassa Dantea alkukielellä lyöntivuorojen ja motinteon välillä?

Loma ei ole vielä alkanut, mutta jo nyt pelkään eniten lomaltapaluustressiä. Se ei oikeastaan ole stressiä ollenkaan, vaan masennuksen pahin muoto, ns. häpeälamaannus. Työpöytänsä ääreen saapunut ihminen huomaa, ettei olekaan herra. Samalla hän muistaa, ettei ole lukenut millään kielellä mitään kirjoja ja halot haetaan edelleen Essolta. Kesän ainoaksi kilpalajiksi jäi pasianssi.

Häpeälamaannus hoidetaan olemalla liikkumatta työpaikalla 11 kuukautta. Mihinkään työhön ei pidä ryhtyä, jos haluaa välttää riittämättömyyden tunteen.

Paras lääke häpeälamaannuksen voittamiseksi on alkoholi oikein nautittuna. Elokuussa se nautitaan oikein rapujen ja tillin ja mansikoiden välillä, mutta jos haluaa päästä nopeasti hyvään hoitotulokseen, kannattaa jättää tilli, ravut ja mansikat väliin.

Kuukauden hoitokuurin jälkeen ihminen alkaa olla entisellään. Silloin aletaan kirota pitkää talvea ja suunnitella kesälomaa. Golfhuutokaupasta saa syksyllä golfbägin ja setin puoli-ilmaiseksi, joulupukki tuo sitten kirjoja kesälomalle säästettäväksi ja halot odottavat edelleen liiterissä.

Viimeistään vuodenvaihteessa kannattaa ottaa selvää hyvistä laihdutuskonsteista. Luonnossa on hauskempi liikkua kevyenä ja puttikin helpottuu, jos pallon näkee.

Ensi kevään laihdutuskuuriin kuuluu ehdottomasti hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinin korvaaminen kuiduilla. Nyt kannattaa siis tankata kunnolla hiilihydraattia, rasvaa ja proteiineja, ettei anemia iske keväällä.

Mitä me tästä opimme?

Teistä en tiedä, mutta itse jätän loman väliin.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä