Pääomasijoittajat ja asiantuntijat yleistyvät hallituksissa
Pääomasijoittajat yleistyvät yritysten hallituksissa. Samalla yrityksiin kiilaavat muutkin alansa huippuosaajat, jotka yhdessä tuovat taloudellista ja henkistä pääomaa.
– Pääomasijoittaja on yrityskaupan ammattilainen, joka tuo yritykseen mukanaan pääomaa, sparraa johtoa ja katsoo yhdessä johdon kanssa, että mennään oikeaan suuntaan. Jos yrityksellä menee hyvin, pääomasijoittajalla on yleensä pienempi rooli. Jos menee huonosti, pääomasijoittaja on aktiivisempi, sijoitusjohtaja Juuso Kivinen Sponsor Capital Oy:stä kuvailee pääomasijoittajan roolia.
Kivisen mukaan pääomasijoittaja tuo yritykseen myös henkistä pääomaa ja uskottavuutta.
– Pyrimme saamaan yrityksiin nykyään kovan luokan osaajia.
Kivinen ei usko, että muutaman tuhannen markan kokouspalkkio olisi riittävä kannuste hallituksen jäsenen toiminnalle. Hän toivoo, että hallituksen jäsenet sijoittaisivat yhtiöön.
– Summien ei tarvitse olla kovin suuria, kymmenestätuhannesta sataantuhanteen markkaan yleensä riittää, Kivinen pohtii.
Henkilöstöjohtaminenedelleen vaikeaa
Pienyritykset tarvitsevat yhä enemmän eri alojen huippuasiantuntijoita. Johtaminen kulminoituu tavallisesti talouden, markkinoinnin ja strategian hallintaan sekä ihmisten johtamiseen. Eniten kasvava ongelma on yrityskouluttajan mielestä asioiden eteenpäin vieminen ihmisten kautta.
– Ihmiset ovat asiajohtajia. Miten saada organisaatio toimimaan ihmisten avulla, on yrityksille kasvava haaste, Helsingin kauppakorkeakoulun Mikkelin Pienyrityskeskuksen johtaja Pentti Mustalampi kiteyttää johtamispulmia.
Mikkelin Pienyrityskeskuksessa kouluttautuu vuosittain kolmisentuhatta asiakasta, joista 2 000– 2 500 edustaa pk-yritysjohtoa. Pk-yrityksissä on Mustalammen mukaan ominaista, että johto tuntee paremmin toiminnalliset tekijät ja asioiden johtamisen kuin yrityksen hallinnon ja organisaation kehittämisen.
Rekrytoinnissatarvitaan konsulttia
– Suomalainen yrityskulttuuri on muuttumassa siten, että yritysten hallitusten jäsenet korvautuvat ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Tällöin korostuu hallitusten jäsenten oikeus ja velvollisuus valvoa toimivaa johtoa. Hallituksiin tulee samalla yhä enemmän oman alansa asiantuntijoita, verkostoijia ja resurssoijia, sanoo konsultti Hans Södergård Liikkeenjohdon konsultit ry:stä.
Liikkeenjohdon konsultit ry:n selvitys kertoo, että pienet yritykset käyttävät konsulttia eniten talous- ja hallintojärjestelmien hallinnassa. Keskisuuret yritykset puolestaan tarvitsevat asiantuntemusta lähinnä johtamisessa, laadun ohjausjärjestelmissä ja strategiaan liittyvissä asioissa.
Asiantuntemuksen tarve muuttuu tulevaisuudessa. Keskisuuret yritykset nimittäin pitävät yrityksen strategisen turvallisuuden takaamista tärkeimpänä asiana viiden vuoden kuluttua. Pieniä yrityksiä puolestaan askarruttavat eniten organisaatiokysymykset ja talous- ja hallintojärjestelmät.
Lisää aiheesta:
Taloussanomat.fi
-Osakkuus motivoi kasvavan tukkumyyntiyrityksen johtoa











