Henkilötietojen yhteiskunta
Tiedän, että Facebook tietää minusta liikaa, mutta silti kirjaudun sisään taas tänään. Kuten eilen. Ja huomenna.
On minulla lukuisia muitakin sivuja ja postilaatikoita, jotka tarkistan joka päivä. Facebook on kuitenkin niistä ainoa, jossa työminä ja yksityisminä menevät iloisesti sekaisin ja jossa voin olla joko vain lukijana tai sekä lukijana että viestijänä.
Olen yksi yli 800 miljoonasta Facebookin käyttäjästä. Joka toinen meistä kirjautuu sisään ainakin kerran päivässä. Facebook tietää, ketkä ovat meidän kavereitamme ja mistä kaikesta me tykkäämme. Moni meistä kertoo sille ihan vapaaehtoisesti monenlaisia henkilötietoja ja jopa sen, missä päin maailmaa milloinkin liikumme.
Facebook tietää minustakin enemmän kuin mikään muu minulle kasvottomaksi jäävä taho. Vaikka muilla ulkopuolisilla – lääkäreillä, entisillä työnantajilla, väestörekistereillä, verottajalla, pankeilla – on minusta varsin yksityiskohtaisia ja henkilökohtaisia tietoja, ne rajoittuvat vain yhteen elämänalueeseen. Lisäksi ne on usein lailla suojattu luottamuksellisiksi tai minulla on mahdollisuus kieltää niiden myyminen ulkopuolisille.
Facebookilla on minusta kaikkein paras kokonaiskuva, jonka hyödyntämisestä minä en ole lainkaan perillä. Kirjautuessani toisinaan muihin nettiverkostoihin, ne kaivavat automaattisesti esiin Facebook-kuvani ja ehdottavat sen lisäämistä profiiliini. Facebook tietää minusta asioita, joista en tiedä sen tietävän.
Markkinoinnin
kultakaivos
Facebook listautuu pörssiin tänä keväänä. Vaikka yhtiöllä ei ole edes kunnon tuotetta, sen markkina-arvon odotetaan nousevan kymmeniin miljardeihin, ehkä jopa sataan miljardiin dollariin.
Kun kaikki mitä Facebookissa on, on muiden tuottamaa, niin loogisesti yhtiön pitäisi olla suunnilleen sähköverkkojen hintainen, jos sitäkään. Facebookin arvo ei kuitenkaan ole sen tuotteissa tai palveluissa, vaan sen asiakkaissa ja heidän verkostoissaan. Facebook hallitsee virtuaalista maailmankylää.
Kun Facebookilla on jo yli 800 miljoonaa käyttäjää ja kun Kiina ei vieläkään aio sallia sitä, yhtiön käyttäjämäärän kasvu hidastuu pian vääjäämättä. Pörssiyhtiönä sen on kohta hoettava jatkuvan kasvun mantraa ja hyödynnettävä käyttäjiään entistä tehokkaammin.
Facebook on jo nyt markkinoijien ja mainostajien tähtäimessä. Jokainen tiedottajan tai markkinointipäällikön työpaikkailmoitus penää sosiaalisen median taitoja. Pian Facebook itse markkinoi alustaansa mitä moninaisimpiin entistä räätälöidympiin ja asiakkaat paremmin tunnistaviin markkinointitarkoituksiin.
Se tekee kohta kaikkensa myydäkseen meidän profiilejamme, rutiininomaisia tapojamme ja verkostojamme eteenpäin. Se toivoo, ettemme me käyttäjät ihan heti huomaisi, että tietoyhteiskunnan tärkeintä ja arvokkainta tietoa onkin se, mitä me itse itsestämme paljastamme.
Kylää ei
jätetä
Voi olla, että historiantutkijat tulevaisuudessa pitävät Facebookin listautumista rajapyykkinä, jonka jälkeen tietoyhteiskunta muuttui henkilötietoyhteiskunnaksi. Kilpa ihmisten ja heidän tapojensa tuntemuksesta nousee kokonaan uudelle tasolle.
Ei Facebookista silti välttämättä mitään pitkäaikaista tulevaisuuden valtiasta tule, sillä ainakin Google ja Apple liikkuvat kovaa vauhtia samaan suuntaan. Uusiakin kilpailijoita voi ilmestyä.
Vaikka minua kuinka hirvittää kaikki se, mitä itsestäni verkoissa liikkuu, en silti aio jättää niitä. Sosiaalinen verkko on kuin kylä, jossa katsellaan ikkunasta ohikulkijoita, mutta jonka ansiosta myös kasvokkain sovitut tapaamiset helpottuvat.














Kommentit (25)
Toisaalta pelkkä puhelinnumero antaa paljon.
mielenkiintoista omien tietojensa levittely naamakirjoihin, joissa tiedot säilyvät ikuisesti vapaasti mainos- ja markkinointiin.
Samma här, se on kyllä hullu yhteisö. Normaalisti umpimieliset työkaverit jotka töissä eivät kerro itsestään tai perheestään yhtään mitään, avautuvat siellä ventovieraille hyvinkin pieniä yksityiskohtia myöten.
Miksi?
Todellakin, miksi ihmeessä monet tekevät noin?
Olen miettinyt tätä asiaa paljonkin, enkä vielä tähän mennessä ole keksinyt ainuttakaan järkevää selitystä moiselle käyttäytymiselle.