Ja sitten ne tärkeät vaalit

Suomen vaalien ennakkoasetelma ja odotettu tulos jättivät niiden saaman kansainvälisen huomion niukaksi.

Esimerkiksi brittiläisen talouslehti The Economistin joulukuinen ennakkokatsaus kuluvan vuoden keskeisiin tapahtumiin ei niitä edes maininnut. Viime vuoden eduskuntavaalit puolestaan olivat edellisvuoden listalla. Suomen presidentin valtaoikeuksien muutokset ja niiden merkitys maan päätöksenteolle on siis pantu merkille ainakin Lontoossa.

Suomen presidentinvaalien yleiseurooppalaista merkitystä vähentää osaltaan luonnollisesti myös Suomen koko. Osuutemme euroalueen kokonaistuotannosta on alle kaksi prosenttia. Väestöltään Suomi on useampaa ydin-Euroopan suurkaupunkia pienempi. Eipä silti, harvaa Suomessakaan kiinnostaa vaikkapa Itävallan valtionpäämiehen vaali.

Sen sijaan Ranskan presidentinvaaleilla on Euroopan unionin (EU) ja euroalueen kannalta jopa enemmän merkitystä kuin Venäjän keväällä odotettavissa olevalla presidentinvaihdoksella. Euroalueen toiseksi ja koko EU:n kolmanneksi suurin talousmahti valitsee presidenttiä huhti–toukokuussa. Viran haltijalla on kohtalaisen paljon sananvaltaa maansa sisä-, ulko- ja talouspolitiikassa.

Populistien
kisa

Ranskan vaalien ennakkoasetelma on perinteinen: kahden pääehdokkaan lisäksi kisan ensi kierrokselle osallistuu – julkisuuden toivossa – joukko pienryhmien edustajia. Samaan aikaan äärioikeistolaisen, muukalaisvastaisen Kansallisen Rintaman ehdokas Le Pen pyrkii protestiäänillä toiselle kierrokselle. Aikaisemmasta poiketen ehdolla ei kuitenkaan ole liikkeen perustaja Jean-Marie Le Pen, vaan hänen tyttärensä Marine Le Pen.

Pääehdokkaat ovat istuva presidentti Nicolas Sarkozy ja pääoppositiopuolue sosialistien François Hollande. Kumpikaan ei ole epäröinyt ratsastaa euron kriisillä ja sen vaatimilla toimilta. Molemmat ovat esittäneet useita enemmän tai vähemmän realistisia keinoja Ranskan taloudellisen ja kansallisen määräysvallan vahvistamiseksi.

Molemmat ovat ilmoittaneet tavoitteekseen valtion budjetin tasapainottamisen, Hollande vuoden myöhemmin kuin Sarkozy. Hollande pyrkii tavoitteeseen suurituloisten veroja korottamalla, Sarkozy sekä veroja korottamalla että menoja karsien.

Kyseessä on kuitenkin pääosin vaalipuheista, joiden toteuttamisen mahdollisuus on vähintään kyseenalainen. Sarkozy on ilmoittanut Ranskan alkavan verottaa maan rahoitusmarkkinoiden ja pörssin toimintaa, mikä herättää ansaittua ihastusta Lontoon ja Frankfurtin pörsseissä. Niihin on odotettavissa runsaasti uutta pääomaa ja kaupankäyntiä verotuksen ulkopuolelle. Vaikutukset esimerkiksi Ranskan yritysten pääoman hankintaan ovat toistaiseksi epäselvät.

Sarkozy aikoo myös ajaa joukkoa Saksan mallin mukaisia uudistuksia Ranskan työmarkkinoiden joustavoittamiseksi. Samansuuntaisia toimia oli kuitenkin luvassa jo edellisen kerran kun Sarkozy vaaleihin osallistui, eikä niistä ole liikaa puhuttu hänen nyt päättyvällä toimikaudellaan.

Hollande on puolestaan julistanut avoimen sodan finanssimaailman kasvottomiksi nimittämilleen vallanpitäjille. Hän haluaa kieltää kaikki spekulatiivisiksi kutsumansa sijoitusmuodot, ja erottaa investointipankkitoiminnan talletuspankkitoiminnasta. Lisäksi hän on luonnostellut valtion omistamaa pankkia tarjoamaan kansalaisille kohtuuhintaisia pankkipalveluja.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten toimet toteutetaan integroituneilla finanssimarkkinoilla ilman että Ranska katkaisee pääomaliikkeet rajojensa yli. Yhtä vähän näyttää pohditun sitä, miten pääomamarkkinoiden sääntely- ja rajoittamistoimet vaikuttavat valtion omaan velanottoon.

Merkittävä
valinta

Voittipa pääehdokkaista kumpi tahansa, odotettavissa on pulmia EU:n johdolle. Sarkozy on ainakin vaalikampanjassaan ilmaissut tavoittelevansa paluuta nykyiseltä kakkosmiehen paikaltaan tasaveroiseksi kumppaniksi Saksan liittokansleri Angela Merkelin rinnalle EU:n ja euroalueen ruoriin. Kuten valtaosa ranskalaisista, hän pitää maita tasavahvoina vaikka Ranskan talous on sekä pienempi että heikompi kuin Saksan. Ranskan valtiontalous on ollut ylijäämäinen viimeksi joskus 1970-luvulla, eikä sen viennissäkään ole erityistä hurraamista.

Hollande puolestaan näyttää hakevan kannatustaan lisäämällä panostuksia Ranskan jo muutenkin tehottomasti toimivaan julkiseen sektoriin piittaamatta esimerkiksi maan budjettivajeesta. Mikäli hänet valitaan Ranskan johtoon, odotettavissa on runsaasti uusia pulmia eurotalouden kilpailukykyä kohentavien toimien valmisteluun, koska mihinkään ranskalaisten pyhiin lehmiin kuten julkisen sektorin lomiin EI saa koskea.

Eräs Ranskan perusongelmista periytyy sosialistipresidentti François Mitterrandin parin kymmenen vuoden takaiselta kaudelta. Hän ajoi läpi, työttömyyden vähentämiseksi, työviikon lyhennykseen 40 tunnista 35 tuntiin. Se, että tämä nosti työn hintaa 14 prosenttia, ja siten vähensi työn kysyntää entisestään jäi toimenpidettä valmisteltaessa huomiotta.

Seuraukset näkyvät Ranskan työllisyystilanteessa. Yritykset paikata tilannetta lisäsäädöksin ovat hajottaneet Ranskan työmarkkinat vanhoihin vakituisiin paikkoihin, joiden haltijat ovat turvassa ja tilapäis- ja määräaikaistöiden tilkkutäkiksi. Tämä ei ole ainakaan rauhoittanut etenkään nuorison mielialoja.

Sarkozy ehkä
pienempi paha

Ehdokkaiden linjausten epämääräisyydestä huolimatta olisi Sarkozy ehkä euron ja EU:n kannalta parempi valinta. Hänellä on jo kokemusta siitä, miten EU-yhteistyön vaatimat karvaat päätökset esitellään ranskalaisille, sekä jonkinlaista realismia tarvittavista säästötoimista. Hollande on tavallaan sosialistien hätäratkaisu Dominique Strauss-Kahnin kaaduttua oletettua seksiskandaalia koskeneeseen aiheuttamaan kriisiin. Strauss-Kahn olisi ollut molempia tarjokkaita parempi valinta, koska sosialistitaustastaan huolimatta hän olisi tuntenut talouden realiteetit.

Suomelle Sarkozyn valinta voisi oman presidentinvaalituloksemme valossa olla erityinen etu. Sauli Niinistö on Sarkozyn tavoin keskimittaista lyhyempi, kihartavatukkainen herrasmies. Tämä saattaisi helpottaa esimerkiksi Niinistön yhteyksiä Angela Merkeliin. Sarkozykin voisi kukaties perustella ankaria talouden karsintatoimia vetoamalla siihen, että sai Merkeliltä vahingossa väärän listan. Liitokansleri oli ojentanut hänelle erään samannäköisen presidentin malliksi tarjoaman, hänen aikoinaan kotimaansa valtiovarainministerinä toteuttaman toimenpidelistan...