Kymmenien kuntien kaupunki

Kannatan periaatteessa lämpimästi suomalaista kuntauudistusta. Reilun kolmen sadan keskimäärin 16 000 asukkaan hallintoyksikön ylläpidossa ei voi olla mitään järkeä. Jos pääkaupunkiseudun viisi kuntaa jätetään laskuista pois, niin muissa kunnissa on keskimäärin 12 000 asukasta.

Kun katselen Helsingin Sanomista karttaa kaavailluista kuntauudistuksista, ensimmäinen ajatukseni on kuitenkin kauhistus. Tuon kartan mukaan Helsinki kasvaisi miljoonametropoliksi, Turku ja Tampere neljännesmiljoonakaupungeiksi ja muut kunnat yhdistettäisiin keskimäärin 70 000 asukkaan alueiksi.

Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Sipoon muodostama Suur-Helsinki irtaantuisi täysin muiden kuntien kokoluokasta. Se määrittäisi entistäkin varmemmin tahdin, jolla maa marssii.

Suur-Helsingin asukkaat puolestaan voisivat vain haaveilla lähidemokratiasta, kun kaupungin laitamien ja lähiöiden päätökset tehtäisiin kaupunginvaltuustossa, jonka jäsenten enemmistöllä ei olisi mitään tuntumaa kyseisten kulmien elämään.

Espoolaissyntyisenä minulle tulisi ikävä vanhaa kunnon kotikuntaani ja sen rumaa kaupungintaloa. Silti en Itä-Helsingissä asuessani kaivannut espoolaisia päättämään asioistani. Eikä minua ole koskaan kiinnostanut, mitä Pohjois-Helsingissä tapahtuu, kun minulla ei ole ollut sinne juuri mitään yhteyksiä.

Paikallista
päätöksentekoa

Lontoon seutu on brittiläisittäin lähes yhtä suuri kuin Helsingin seutu suomalaisittain. Täällä on kymmenisen miljoonaa asukasta eli kuudesosa koko valtakunnan väestöstä. Suur-Lontoo (Greater London) muodostuu kuitenkin peräti 32 itsenäisestä kunnasta ja Lontoon Citystä, rahamarkkinakeskuksesta, joka on oma erityinen hallintoalueensa.

Tavallisimmin Lontoon kunnissa on reilut pari sataa tuhatta asukasta. Ne päättävät itsenäisesti useimmista asioista, mutta esimerkiksi joukkoliikenne ja poliisitoimi kuuluvat Suur-Lontoon tehtäviin.

Lontoon mallilla Helsinki pikemminkin jaettaisiin kolmeen kuin yhdistettäisiin naapureihin. Helsinginniemen, Haagan ja Herttoniemen uuskunnat parantaisivat asukasdemokratiaa sekä kantakaupungissa että pohjoisissa ja itäisissä lähiöissä, jotka saisivat itse päättää kauppakeskustensa ja asuinalueidensa elävöittämisestä.

Suomalaisten kuntauudistajien kaavailema viiden kunnan Suur-Helsinki syntyisi, kun nykyinen pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta saisi suoralla vaalilla valitun edustuston ja sen keulakuvaksi kansan kannattaman pormestarin. Suur-Helsinki ei olisi kuitenkaan olisi kunta, vaan profiiliaan nostanut  YTV, joka hoitaisi kolmen helsinkiläiskunnan ja neljän muun kunnan yhteisiä asioita.

Kova kisa
pormestariksi

Koska Suur-Helsingin pormestari olisi maan toiseksi merkittävin suoralla kansanvaalilla valittu poliitikko heti presidentin jälkeen, paikalle olisi kovasti tuntua. Juuri nyt se tuntuisi kuuluvan presidenttikisan kakkoselle, vihreiden Pekka Haavistolle, joka sai Helsingissä lähes puolet äänistä.

Perussuomalaisten Timo Soini ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki innostuisivat tietenkin mukaan myös pormestaripeliin. Kokoomuksen Marjo Matikainen-Kallström toisi kisaan urheilullista naiskauneutta ja Sdp:n Mikael Jungner kadehdittavaa mediaosaamista.

Lontoon kokemusten perusteella pormestariksi nousee värikäs poliitikko, joka on mieluusti vähän riskipitoinen valinta, ei mikään tilastokeskiarvo kaupungin asukkaista.

Ensimmäinen vaaleilla valittu pormestari oli Ken Livingstone, Puna-Ken, joka kuitenkin viimeksi hävisi vaalit pulputtavasti puhuvalle Boris Johnsonille, Etonin sisäoppilaitoksen kasvattamalle konservatiiville. Tänä vuonna miehet ottavat jälleen kerran yhteen pormestarinvaaleissa. Vain toinen heistä voi voittaa.