Kotona pölyssä

Kotona pölyssä
Ilmanlaatu on eräs keskeisimpiä kysymyksiä jokapäiväisessä elämässä Kiinassa. Monien ulkomaalaisten mielestä se on suurin epäkohta Kiinassa asumisessa. Se on myös syy muuttaa pois. Kiinalaisilla ei ole sitä mahdollisuutta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Timo Poropudas, Qingdao
5.2.2012 07:01
Kommentit 45

Suurkaupungeissa ilmansaasteiden merkitys korostuu. Niissä ilmansaasteita mitataan ja viranomaiset antavat ajoittain varoituksia tai hälytyksiä.

Saastekeskustelua on käyty blogeissa ja mikroblogeissa jo pitkään, mutta syksyllä keskustelu räjähti, kirjoittaa The New York Times. Osittain sitä lietsoi Yhdysvaltain suurlähetystön oma mittausasema, jonka nettiin syötetyt tulokset eivät käyneet yksiin Pekingin kaupungin virallisten mittaustulosten kanssa. Lisäpaukun keskustelu sai, kun pienimmät, alle 2,5 mikrometrin kokoisten vaikutukset tunkeutuivat blogosfäärin tietoisuuteen.

Ilmanlaadun mittarina käytetään pienhiukkasten määrä mikrogrammoina yhdessä kuutiometrissä.

10 mikrometrin kokoluokkaa olevien hiukkasten uskotaan jäävän ylähengitysteihin, ja niiden terveysvaikutukset näyttävät vähäisemmiltä ja poikkeavat pienhiukkasten, alle 2,5 mikrometrin hiukkasten vaikutuksista.

Green Beagle
lainaa saastemittareita

Viranomaiset kertoivat vain 10 mikrometriä pienempien hiukkasten mittaustulokset. Tällä mittarilla suurkaupungeissa on ilmeisesti saavutettu edistystä saasteiden vähenemisessä.

Kun viranomasilta ei saatu noiden PM 2,5-hiukkasten mittaustuloksia, muutamat aktivistit alkoivat toukokuussa ostaa omia ilmanlaatumittareitaan ja julkistaa niiden tuloksia internetissä. Laitteet maksavat 4 000 dollaria kappaleelta, joten kaikilla ei ole varaa omaan mittausasemaan.

Green Beagle -niminen ympäristönsuojelujärjestö alkoi heinäkuussa tarjota ilmalaatumittareita lainaksi. Ensimmäisen viiden kuukauden aikana lainaajia oli vain 30. Lokakuussa kiinnostus niiden käyttöön kuitenkin ryöpsähti ja nyt laitetta joutuu odottamaan kaksi kuukautta. PM 2,5 on nyt jokapäiväinen käsite.

Peking reagoi aktivistien toimintaan ja valtavaan kiinnostukseen määräämällä, että 30 suurimman kaupungin on ryhdyttävä mittaamaan PM 2,5 -hiukkapitoisuuksia. Ensi vuonna määräys leviää koskemaan 80 kaupunkia. Ja viime kuussa Pekingissä ryhdyttiin myös julkistamaan PM 2,5 -pitoisuuksien tuntilukemat.

Tiettävästi viranomaiset ovat seuranneet PM 2,5 -hiukkapitoisuuksia jo viiden vuoden ajan 20 kaupungissa ja 14 maaseutupaikkakunnalla. Mutta he ovat istuneet noiden potentiaalisten arkaluontoisten tietojen päällä.

Saasteet rassaavat
keuhkoja

Ilman saasteet eivät ole pelkästään teoreettinen käsite, joka nousee tapetille silloin tällöin niin kuin pakkaspäivinä Helsingissä. Kaupungissa eläminen on Kiinassa niin kuin asuisi Helsingissä Mannerheimintien varrella lähelle ydinkeskustaa.

Marraskuun jälkeen olen ollut kokonaan terve korkeintaan puolet ajasta. Kaikki ongelmat ovat rassanneet hengityselimiä. Vaimon tilanne on suunnilleen samanlainen, vaikka vaivat tulevat ja menevät eri rytmissä. Emme ole oikeastaan sairaita, mutta emme terveitäkään.

Moni tuttava elää samanlaisessa tilanteessa niiskuttaen ja köhien viikkokausia. Nämä ongelmat eivät pysäytä tavallista elämänmenoa, mutta noihin oireisiin kyllä turhautuu pitemmän päälle.

Talvi on hyvin kuivaa aikaa täällä Qingdaossa. Välillä alle kymmenen asteen laskeva pakkanen on pitänyt huolta siitä, ettei pölyä sitovaa elävää vihreätä ole juuri näkyvissä.

Asuntoomme kertyy jatkuvasti hienon hienoa pölyä ja keveääkin keveämpiä villakoiria, jotka pakenevat harjan ilmanpaineen edestä. Siivoamisen jälkeen pöly peittää pintoja jo muutaman tunnin kuluttua.

Hiilen poltto saastuttaa
rikkidioksidilla

Kiinan rikkidioksidipäästöt ovat maailman suurimmat. Sitä on ilmassa yhtä paljon kuin 1970-luvun saasteiden kiusaamassa Japanissa. Rikkidioksidia syntyy hiilen ja öljyn palamisesta. Se aiheuttaa hengitystiehyiden sairastumista ja sydän- ja verisuonitauteja. Se on myös happaman sateen aiheuttaja. Ilmanlaadun mittarina käytetään pienhiukkasten määrä mikrogrammoina yhdessä kuutiometrissä.

10 mikrometrin kokoluokkaa olevien hiukkasten uskotaan jäävän ylähengitysteihin. Pienhiukkasen terveysvaikutukset näyttävät vähäisemmiltä ja poikkeavat pienhiukkasten, alle 2,5 mikrometrin hiukkasten vaikutuksista. The Economistin mukaan rikkidioksidin sanotaan aiheuttavan kuluja, jotka vastaavat 12 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta.

Typpioksidipäästöjen lasketaan lisääntyneen 3,8 prosenttia vuodessa neljännesvuosisadan ajan. Sen lähteenä ovat hiilivoimalat, raskas teollisuus ja autot. Nykykehityksen jatkuessa typpioksidin päästöt kaksinkertaistuvat vuoteen 2020 mennessä

Halvallakin
saisi tuloksia

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan valtio haluaa välttää laajoja epidemiologisia tutkimuksia saasteiden vaikutuksista. Ajatuksena on, että saasteiden yhdistäminen terveyteen voisi olla liian hälyttävää ja että yhdistäminen tehdään vasta kun hiukkasten määrä saadaan laskuun.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tuohon ajattelutapaan liittyy kuitenkin vakava ongelma. En usko, että hiukkaspäästöjä saadaan alas ilman, että yleinen tietoisuus niiden vaarallisuudesta lisääntyy ja että hiukkassaasteista tehdään oikeasti lainsuojattomia. Saastuttamisesta pitää tulla seuraamuksia.

Erittäin paljon voitaisiin saada aikaan nopeasti ja halvalla, mutta kiinalaisilta yrityksiltä on turha odottaa pienintäkään toimenpidettä ilman jonkinasteista pakkoa tai painetta.

Täällä Qingdaossa en ole nähnyt yhtään rakennustyömaata, jossa olisi yritetty pitää pölyä kurissa esimerkiksi pitämällä tieuria kosteina. Huonokuntoiset autot ja moottoripyörät saavat vapaasti tupruttaa paksua mustaa savua. Ylimääräisiä tai tarpeettomiksi käyneitä sementtisäkkejä löytyy joka toisesta notkelmasta.

Ilotulitteet ja paukkumatot työntävät sakeat savupilvet ilmaan monta kertaa vuodessa. Katujen ja jopa moottoriteiden puhtaanapitoa hoidetaan lakaisemalla hiekat ja pölyt tienviereen tai katuojaan, josta autojen ilmavirta levittää sen takasin liikenteen sekaan.

Täkäläisissä kylissä vielä asuvat ihmiset polttavat säännöllisesti roskiaan tynnyreissä tai jopa alueen kaatopaikka-aitauksissa. Maaseudulla kulotetaan peltoja syksyisin ihan yleisesti.

Teollistumisen ja ilmanlaadun
juoksukilpailu

Kiinalaisten tilastojen mukaan kaupunkien ilmanlaatu on kohentunut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Maailmanpankin valtion tilastoista tekemän analyysin mukaan PM 10 -hiukkasten, mukaan lukien myös PM 2,5 -hiukkaset, lukumäärä väheni 31 prosenttia vuodesta 2003 vuoteen 2009 113 suuressa kaupungissa.

Siitä huolimatta vain muutamien kaupunkien ilmanlaatu täytti Kiinan tiukimman laatumäärityksen, joka sekin on kaksi kertaa niin väljä kuin Maailman terveysjärjestön asettama standardi.

Kaupungeissa ilmanlaadun parantamisyritykset joutuvat käymään juoksukilpailua kasvavan väestön, autoistumisen ja teollistumisen kanssa.

Monien ilmansaasteiden suhteen Kiinassa ei ole edes olemassa standardia. Ja siellä missä tavoitteet on asetettu, ne usein ymmärretään kulttuurisesti. Numeroiden täytyy muuttua tavoitteiden täyttymiseksi, todellisuus seuraa ehkä perässä.

On selvää, että Kiinan saastetilanne ei ole helppo ja Pekingissä kyllä tiedetään ongelmat. Tilanteen korjaamiseksi tehdään töitä, mutta ongelmat ovat niin monipuolisia ja niin monen ministeriön ja viraston ja hallintotason alaisuuteen hajonneita, että tuloksien saavuttaminen kestää vuosikymmeniä.

Saasteet vaativat
raskaat verot

Pienhiukkasten uskotaan aiheuttavan Suomessa 1 300 kuolemantapausta vuosittain. Kiinan väkilukuun suhteutettuna kuolemantapausten määrä olisi 312 000.

Maailman terveysjärjestön vuoden 2007 arvion mukaan 656 000 kiinalaista kuolee vuodessa sisä- ja ulkoilman saasteiden aiheuttamiin tauteihin. Maailmanpankin samalta vuodelta peräisin olevan arvion mukaan ulkoilman saasteet aiheuttavat 350 000–400 000 ennenaikaista kuolemaa.

China Daily kertoi joulukuussa Kiinan insinööriakatemian asiantuntijan lausunnosta, jonka mukaan nykymenon jatkuessa PM 2,5 -hiukkaset ohittavat tupakoinnin keuhkosyövän tärkeimpänä syynä.

Asiantuntija huomauttaa, että tupakointi ei ole lisääntynyt, mutta silti keuhkosyövän yleisyys kaupungeissa on kasvanut 60 prosenttia viimeisimmän vuosikymmenen aikana. Hän pitää todennäköisenä syynä ilmansaasteita.

Pekingin ilmanlaatu tänään löytyy täältä.

Yalen yliopiston ympäristöindeksi kertoo Kiinan ilman saasteiden mittaamisesta.

Intiassa on vielä saasteisempaa.

Lisää Aiheesta
KolumniKiinan kupla vain pihisee (26.2. 07:19)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (45)

Huono 0
minä teen mitä huvittaa omassa kämpässä.
sotkuinen keuhkosyöpä
Ihan samat pöly, roskanpoltto ja rikkiongelmat täällä Thaimaassa.

Aasialaiset ihmiset hukkuvat omiin jätteisiinsä.

Thaimaassa käytetään päivässä 80 miljoonaa muovipussia tai -kassia.
Suurin osa niistä poltetaan tienvarsissa, muutoin sotketaan maahan tai heitetään sateiden vietäväksi vesistöön.
kokemusta on liikaakin
Kaiken takana on raha. Jos aasian ja muissa kehittymättömissä maissa noudatettaisiin samoja normeja päästöjen ja turvallisuuden puolesta niin yritysten voitto rivit tuloslaskelmassa heikkenesivät huommattavasti. Oikea vihreä teko ja kestävän kehityksen kannalta parasta olisikin että näissä maissa tuotetuista tavaroista joutuisi maksamaan erillisen veron joka kohdennettaisiin sitten esim. niden maiden väestön eliniän pidentämiseen tähtääviin toimiin. Verosta voitaisiin luopua niissä yrityksissä jotka toimivat eettisesti kaikin puolin. Tarkastukset tulisi tehdä kansainvälisten normejen mukaan puolueettoman tahon. Ihmettelen vain minkälaisen mailman yritysjohtajat haluavat jättää perinnöksi lapsilleen ja lapsenlapsille.
Eettinen sijoittaja
Kaiken takana on raha. Jos aasian ja muissa kehittymättömissä maissa noudatettaisiin samoja normeja päästöjen ja turvallisuuden puolesta niin yritysten voitto rivit tuloslaskelmassa heikkenesivät huommattavasti. Oikea vihreä teko ja kestävän kehityksen kannalta parasta olisikin että näissä maissa tuotetuista tavaroista joutuisi maksamaan erillisen veron joka kohdennettaisiin sitten esim. niden maiden väestön eliniän pidentämiseen tähtääviin toimiin. Verosta voitaisiin luopua niissä yrityksissä jotka toimivat eettisesti kaikin puolin. Tarkastukset tulisi tehdä kansainvälisten normejen mukaan puolueettoman tahon. Ihmettelen vain minkälaisen mailman yritysjohtajat haluavat jättää perinnöksi lapsilleen ja lapsenlapsille.

Mitä soopaa heittelet?
Suomen elinikä kerroin on matalampi mitä kiinalaisten joten päivitä tietosi tai sitten et tiedä mitä komentoit.
Suomi kun oli teollisuuden aikana niin suomi saatutti yhtä paljon ja HUPS saastuttaa vielläkin vaikka täällä ei tehdä eikä tuoteta mitään joten pidä mölysi mahassa poik.( Eu:n lukuisat varoitukset SUOMEEN saastuttamisesta joka eu alueen suurinta)

He he he
Huono 8
Jenkeissä ydinvoimalat falskaa niin paljon että ihmiset niiden vierellä asuvat kuolevat ennen aikojaan erillaisiin syöpiin.
Jenkkien aluevedet ja pohjavedet on niin saastuneita että niissä ei voi edes ihminen kylpeä saatika uida.
Elämäni kevät.
Huono 0
"Asuntoomme kertyy jatkuvasti hienon hienoa pölyä ja keveääkin keveämpiä villakoiria, jotka pakenevat harjan ilmanpaineen edestä".

Monilla työpaikoilla tunnutaan valitettavan sisäilmaongelmista.

Kuinkahan paljon näistä ongelmista johtuu loppujen lopuksi sieltä kodista. Homeiset rakenteet ja viikkojen villakoirat lattialla. Altistutaan ajallisestikin ainakin 2-3-kertaisesti mitä työpaikkojen ilmalle.

Pitäisiköhän tutkimukset aloittaa kotioloista?
In dust
Mitä soopaa heittelet?Suomen elinikä kerroin on matalampi mitä kiinalaisten joten päivitä tietosi tai sitten et tiedä mitä komentoit.Suomi kun oli teollisuuden aikana niin suomi saatutti yhtä paljon ja HUPS saastuttaa vielläkin vaikka täällä ei tehdä eikä tuoteta mitään joten pidä mölysi mahassa poik.( Eu:n lukuisat varoitukset SUOMEEN saastuttamisesta joka eu alueen suurinta)

Niin suomessa kyllä on elinikäennuste korkeampi kuin Kiinassa.Kiinan teollistuminen on vasta alkumetreillään. Se on totta että länsimaat ovat pahimpia saastuttajia mutta johtuneen siitä että täällä kulutuksen tasoa on aivan eriluokkaa kuin kiinassa. Fiksut ihmiset ymmärtävät että kehitys menee eteenpäin ja ei silloin voida sallia sitä että joku toimija perustaa esim. uusia tehtaita jossa ympäristönormit ovat 1940-1950 luvun tasolla. Olen myös sitä mieltä että länsimaiden ihmisten pitäsi lopettaa järjetön kuluttaminen ja sen sijaan ostaa laadukkaita pitkäkestoisia tuotteita jotka ovat tehty eettisesti.
Perus suomalainen eettinen sijoittaja
Huono 5
Jenkeissä ydinvoimalat falskaa niin paljon että ihmiset niiden vierellä asuvat kuolevat ennen aikojaan erillaisiin syöpiin.
Jenkkien aluevedet ja pohjavedet on niin saastuneita että niissä ei voi edes ihminen kylpeä saatika uida.


Se voi olla että 2050 vuonna pohjavesistä käydään samanlaisia sotia kuin öljystä nyt.
Vesimies
Huono 8
Mitä soopaa heittelet?Suomen elinikä kerroin on matalampi mitä kiinalaisten joten päivitä tietosi tai sitten et tiedä mitä komentoit.Suomi kun oli teollisuuden aikana niin suomi saatutti yhtä paljon ja HUPS saastuttaa vielläkin vaikka täällä ei tehdä eikä tuoteta mitään joten pidä mölysi mahassa poik.( Eu:n lukuisat varoitukset SUOMEEN saastuttamisesta joka eu alueen suurinta)

Niin suomessa kyllä on elinikäennuste korkeampi kuin Kiinassa.Kiinan teollistuminen on vasta alkumetreillään. Se on totta että länsimaat ovat pahimpia saastuttajia mutta johtuneen siitä että täällä kulutuksen tasoa on aivan eriluokkaa kuin kiinassa. Fiksut ihmiset ymmärtävät että kehitys menee eteenpäin ja ei silloin voida sallia sitä että joku toimija perustaa esim. uusia tehtaita jossa ympäristönormit ovat 1940-1950 luvun tasolla. Olen myös sitä mieltä että länsimaiden ihmisten pitäsi lopettaa järjetön kuluttaminen ja sen sijaan ostaa laadukkaita pitkäkestoisia tuotteita jotka ovat tehty eettisesti.


Sinä fiksu?
Ota nyt ihan oikeasti selvää kuka ostaa mitäkin ja missä kulutetaan ja missä suurinosa maailan tuotteista valmistetaan.

matias vanukas,olet 100 vuotta jälkeen jäänyt
Huono 3
Jenkeissä ydinvoimalat falskaa niin paljon että ihmiset niiden vierellä asuvat kuolevat ennen aikojaan erillaisiin syöpiin.
Jenkkien aluevedet ja pohjavedet on niin saastuneita että niissä ei voi edes ihminen kylpeä saatika uida.

Se voi olla että 2050 vuonna pohjavesistä käydään samanlaisia sotia kuin öljystä nyt.

Ei käydä, tämä on länen loppu länen maailmanloppu jonkalaisena me sen tunnemme.

Rothschild raha on rikollista rahaa. Sveitsin pankit oikeudessa.
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

14:00OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,48+1,50 %+0,12

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.5.2012

euroalueen kuluttajaluottamus toukokuulta (ennakko) 17:00  
USA:n vanhojen asuntojen myynti huhtikuulta 17:00  
Foex julkistaa sellun ja papereiden hintaindeksit 12:00  
työvoimatutkimus huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Keskisuomalainen    
Espanjan velkasitoumushuutokauppa    
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949