Helsingillä outo tapa säästää

Helsingin kaupungin johto on etsinyt viime vuosina vimmatusti säästökohteita, joilla kaupungin nopea velkaantuminen saataisiin kuriin. Niin sanotulla Jussi Pajusen listalla yritettiin lakkauttaa monta koulua ja päiväkotia pari vuotta sitten. Lakkauttamiset olisivat tuoneet 10–20 miljoonan säästöt. Tuolloin kaupunki päätyi kuitenkin ottamaan lisää velkaa. Listaa tuskin on kuitenkaan poltettu, sillä uusia säästökohteita etsitään. Nyt lakkautuslistalla on muun muassa monta terveysasemaa.

Leikkauksiin on eittämättä syynsä, sillä Helsingin velkataakka kasvaa nopealla vauhdilla. Tänä vuonna kaupungilla on yhtä helsinkiläistä kohti lainaa yli 2 700 euroa, kun espoolaisella velkaa on noin 660 euroa. Parin vuoden päästä helsinkiläisen velkataakka on kasvanut yli 3 000 euroon.

Tässä tilanteessa kaupungin into Guggenheimin museohankkeen perään kuulostaa oudolta. Pelkästään rakennuskustannusten on arvioitu olevan noin140 miljoonaa euroa. Arvio pyörii siis samalla tasolla vasta valmistuneen Musiikkitalon kanssa. Maallikkona uskallan veikata, että lopulliset kustannukset tulevat olemaan noin kaksinkertaiset. Selitykset tulevat olemaan seuraavanlaisia: "ei kai tällaista vau-arkkitehtuuria sentään saa samalla hinnalla kuin Musiikkitalon kaltaisia kenkälaatikoita" ja "rakennuspaikan haasteelliset olosuhteet ja yleisen hintatason nousu synnyttivät yllättäviä kustannuksia". Lopuksi todetaan, että KUKAAN ei voinut näitä ennakoida, mutta tästä tullaan ottamaan opiksi.

Museoselvityksen optimismi ei tietenkään ole yllätys, sillä selvitys tehtiin ainutlaatuisella tavalla. Helsinki maksoi yli miljoona euroa, jotta Guggenheim-säätiön johdolla selvitettäisiin, kannattaako sen ottaa vastaan Helsingiltä rahat rakentamiseen ja museotoiminnan pyörittämiseen. Normaalisti investoija tekee selvityksen itse tai teettää sen puolueettomalla konsulttitoimistolla. Mutta en ole aiemmin kuullut, että vetovastuu selvitystyöstä annetaan myyjälle. Tässä tapauksessahan selvitystyöstä on vastannut lahjoituksen vastaanottaja. Tällaista käytäntöä on sovellettu edellisen kerran 1990-luvun pankkikriisissä, jossa pankkitukityöryhmä koostui pääosin pankinjohtajista.

Koska prosessi on näin avokätinen, sitoutuu Helsinki luultavasti kantamaan riskin myös kustannusten ylittymisestä. Eihän säätiökään voi ottaa riskiä kustannuksista, koska Helsinki vastaa rakentamisesta.

Rahaa taiteeseen
ei rakennuksiin

Monen mielestä leikkausten ja museohankkeen rinnastaminen on populismia. Sitä se olisikin, jos museohankkeen voitaisiin väittää olevan tuottava investointi. Tähän mennessä en kuitenkaan ole sellaista laskelmaa nähnyt. Pikemminkin pitäisin populistisena väitettä, että museo tuo valtavasti turisteja ja avaa kansainvälisen ikkunan suomalaisille taiteilijoille. Jos näin käy, yllätyn iloisesti ja häpeän ennakkoluulojani.

Hankkeen voisi rinnastaa myös suomalaisen taiteen tilaan. Suomessa on perinne, että taiderakennukset voivat hienosti mutta taiteilijat huonosti. Esimerkiksi Kansallisoopperan talo on niin hieno, että oopperalla ei ole varaa antaa lapsitanssijoille edes ruokaa pienestä symbolisesta palkkiosta puhumattakaan. Useimmat suomalaiset teatterit kärsivät rahapulasta ja taidemaalarit vielä suuremmasta.

Jos Helsinki vaikkapa säätiöisi Guggenheimin rakennuskustannukset ja lahjoittaisi pelkästään vuosittaisen 1,5 miljoonan käyttökorvauksen kuvataiteilijoille, voisi se jakaa esimerkiksi 10 000 euroa 150 taiteilijalle. Tämä olisi taiteilijoille jättipotti, josta harva osaa edes haaveilla.

Espoo Guggenheim-
kaupungiksi?

Tilanteen tekee erityisen omituiseksi se, että Helsinki ajaa voimalla pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä. Helsinki janoaa erityisesti varakkaan Espoon päänahkaa. Espoosta kun tulisi Helsingille hyviä veronmaksajia.

Helsinkiläisten yksi argumentti on ollut, että on vaikea vaatia muita pikkukaupunkeja fuusioitumaan suurempiinsa, jos Espoo ei näytä esimerkkiä. Tämä logiikka ontuu kuitenkin, koska Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki ja selvästi Helsinkiä varakkaampi.

Tässä tilanteessa luulisi, että fuusiohaluinen Helsinki laittaisi oman taloutensa kuntoon ennen kuin se alkaa kosiskella väkipakolla naapureita. Kannattamattomalta näyttävä Guggenheim-hanke tuskin lisää Espoon fuusiohalua, vaikka myönnettäköön, että 200 miljoonan hanke ei sentään millään muotoa ratkaise fuusiokysymystä.

Yksityinen raha
voi muuttaa kaiken

Viitisen vuotta sitten olisin tuskin marissut museohanketta vastaan. Silloin kansantalous näytti olevan ikuisessa kasvussa ja Helsinginkin talous oli kohtuukunnossa. Nyt talousnäkymät ovat kuitenkin kovin epävarmat. Talous voi toki kääntyä pelättyä paremmaksi, mutta riski huonon skenaarion toteutumisesta on suuri. Siksi poliittisen päättäjien kannattaisi olla nöyriä ja viisaita. Guggenheim-prosessi ei ole vaikuttanut kummaltakaan.

Jos Guggenheimiin tulee riittävästi yksityistä rahaa, hanke voi toki muuttua paljon uutisoitua kiinnostavammaksi. Silloin veronmaksajan riskit pienenisivät, ja hankkeen positiiviset puolet korostuisivat.

Erityisesti ihmettelen hankkeen ympärillä olevaa kovaa kiirettä. Hankkeessa on käytetty hieman samankaltaisia argumentteja kuin Kanarian saarilla kohtaamani lomaosakekauppiaat: "Jos et osta nyt, et voi ostaa enää koskaan." En sitten ostanut, mutta valitettavasti Helsinki tulee ostamaan.