Ämyriautot kampanjoivat Taiwanissa
Taiwanissa presidentinvaaleja ei olla huomaamatta. Ehdokkaat hyppivät silmiin seinäjulisteista, kadunvarsikylteistä, suurista mainostauluista, taksien ja bussien kyljistä. Korviin he tunkeutuvat kovaäänisin ja lipuin varustetuista pikkubusseista, minikuorma-autoista, henkilöautoista ja moottoripyöristä. Jakajat tyrkyttävät vaalimainoksia.
Vaalikampanja ei ole kiivasta ainoastaan pääkaupungin Taipein ja sitä ympäröivän New Taipei Cityn alueella. Varsinkin oikeustieteen professorin, rouva Tsain tukialueella Chiayin maaseutukaupungissa hänen opettajamainen olemuksensa tuijotti meitä kaikkialla.
Demokraattisen edistyspuoleen puheenjohtajan Tsai Ing-wen pyrkii maan ensimmäiseksi naispresidentiksi valtavalla media-, ulkomainos- ja kovaääniskampanjalla.
Edeltäjä tuomittiin korruptiosta
19 vuoden vankeuteen
Tammikuun 14. päivän vaaleissa Tsailla on hankala lähtöasema, sillä edellisissä vaaleissa hänen Demokraattinen edistyspuolueensa DPP kärsi murskatappion. Kahdeksan vuotta presidenttinä toiminut DPP:n Chen Shui-bian tuomittiin korruptiosta 19 vuoden vankeuteen pian presidenttikauden jälkeen.
Chenin suosio perustui osittain Manner-Kiinan vastaisiin puheisiin, mitkä johtivat alueen tilanteen tulehtumiseen. Meneillään olevaa kampanjaa pidetään sivistyneenä verrattuna Chenin repivään populismiin.
Vuonna 2008 Kuomingtang KMT valtasi takaisin presidentin aseman. Nyt presidentti Ma Ying-jeou pyrkii virkaan toiseksi kaudeksi. Mielipidetiedusteluissa hän on ollut enimmillään noin kymmenen prosenttiyksikköä edellä Tsaita. Joulukuun viimeisinä päivinä johto oli kutistunut kuuteen prosenttiyksikköön. Tammikuun ensimmäisellä viikolla jotkut pitivät tilannetta niin tasaväkisenä, ettei voittajaa voi ennustaa.
Aikaisemmin Tsain mahdollisuuksia oli pidetty lähes olemattomina, mutta viime viikkoina mediassa on alettu uskoa hänellä olevan kohtuullinen voiton mahdollisuus.
On mielenkiintoista, että Taiwanin vaaleja edeltäviä mielipidetiedusteluja pidetään puolueellisina ja epäluotettavina. Joka tapauksessa, presidentti Ma johtaa enemmän tai vähemmän kaikkien tiedustelujen mukaan.
Kolmannekseni eniten kannatusta on People First -puolueen James Soongilla. Median mukaan Soongin hyvä menestys olisi pois nimenomaan Ma'lta.
Taiwanilaiset eivät voi äänestää oman maansa ulkopuolella. Niinpä maahan on virrannut äänestäjiä ympäri maailmaa. Taiwan Airlines myy alennushintaan äänestyslentoja mannermaalta.
Kiina-suhde on
perusjuopa
KMT:n ja DPP:n välillä kulkee syvä juopa: suhtautuminen Kiinan yhdistämiseen.
Perinteisesti KMT:n kanta on ollut se, että koko Kiina kuuluu Kiinan tasavaltaan, jonka virallinen hallitus istuu Taipeissa. Itse asiassa se on piirtänyt maan rajan siten, että sisäpuolelle jää sisä-Mongolian lisäksi myös Mongolian tasavalta. Parlamentissa on jopa paikka Mongolian edustajalle.
Nykyään KMT:n kanta näyttää olevan melko käytännöllinen, se näyttäisi tyytyvän yhdistymisessä Hongkongin tapaiseen autonomiaan. Eri asia on sitten mitä Pekingissä tuumitaan.
DPP puolestaan ajaa tiukkaa itsenäisyyslinjaa. Sen kannatus on maan eteläosissa, jonka väestö tuli mantereelta jo satoja vuosia sitten, eikä tunne minkäänlaista halua Kiinan yhdistämiseen. Rouva Tsai on ollut vaalikampanjassaan hyvin vaitonainen itsenäisyyskysymyksestä ja on luvannut jatkaa nykyistä taloudellista linjaa, joka tukee yhteistyötä Kiinan kansantasavallan kanssa.
Kiinan suhteet määrittävät myös Taiwanin talouspolitiikkaa. Kiinan kansantasavalta, siis Manner-Kiina, on Taiwanin suurin kauppakumppani. Suuri osa maan tehdasteollisuudesta on muuttanut mantereen puolelle mittavien sijoitusten kera.
Presidentti Ma'n mukaan hyvät suhteet Pekingiin auttavat Taiwania laajentamaan taloussuhteita myös maailman kehittyviin maihin. Hyvien Kiinan suhteiden takia ne pitävät myös Taiwania luotettavana kauppakumppanina. Tämä puolestaan vahvistaa maan talousasemaa Manner-Kiinan suhteen.
Kukaan ei halua
veneen keikuttajaa
Istuvaa presidenttiä pidetään Kiinan ja mahdollisesti myös Yhdysvaltain suosikkiehdokkaana. Taiwanin nostaminen viisumivapaiden maiden ehdokaslistalle on nähty merkkinä Washingtonin epäsuorasta tuesta. Amerikkalaisten pääintressinä pidetään alueen vakauden säilyttämistä.
Lähes kaikki osapuolet alueen valtapelissä näkisivät mielellään status quon jatkuvan. Osapuolilla kun on riittävästi tekemistä tulevissa muutoksissa ilman uusia häiriötekijöitä.
Pekingissä Hu Jintaon on määrä pian luovuttaa presidentin paikka seuraajalleen. Yhdysvalloissa käydään presidentinvaalikampanjaa. Koreoiden tilanne kaikkea muuta kuin vakaa.
Taloudessa KMT:n katsotaan ajavan ensi sijassa suuryritysten etuja. DPP :n kannattajakunnassa on paljon perheyrityksiä, farmareita ja sinikaulustyöläisiä.
DPP on vaalikampanjassaan arvostellut KMT:n hallitusta kansan varojen tuhlaamisesta ja esittänyt DPP:n pystyvän hoitamaan asioita paljon taloudellisemmin. Tsain vaalipuheiden mukaan Ma on tuhlannut edellisten sukupolvien pääoman ja jos hän pääsee toiselle kaudelle, hän tuhlaa myös tulevien sukupolvien resurssit.
Täällä ei rahoilla
pröystäillä
Säästäväisyys saattaa olla Taiwanissa naula, joka vetää paljon äänestäjiä. Taiwanilaiset nimittäin pitävät rahoistaan tiukasti kiinni. Vaikka maan bruttokansantuote asukasta kohti on lähes sama kuin Suomen, ihmiset asuvat pienissä, vanhoissa asunnoissa ja ajavat vaatimattomilla autoilla.
Pääkaupungin Taipein kadut on täynnä melko suurilla skoottereilla huristelevia kaupunkilaisia, jotka sadeilmalla vetävät päälleen värikkäät sadeviitat. Silloille ja eritasoliikenneympyröihin on rakennettu kokonaan erilliset kaistat skoottereita varten.
Taiwanista kotoisin oleva, mutta pitkään Yhdysvalloissa asunut tuttava kertoi, että monet Amerikkaan muuttaneet varakkaat taiwanilaiset nauttivat uuden maan vähävaraisimmille tarkoitetusta sosiaaliturvasta ja ilmaisesta terveydenhoidosta. He ovat oikein ylpeitä säästäväisyydestään. Tosin se edellyttää, ettei rahat pitää piilottaa viranomaisilta. Usein piilopaikka on pankin tallelokero. Sen tiesi myös se kopla, joka ryösti kiinalaiskaupunginosan pankin tallelokerot. Tappio jäi tietenkin kokonaan rahanpiilottajien kannettavaksi.
Sota ei ole hävittänyt Taiwanin rakennuksia, eivätkä taiwanilaiset itsekään ole tuhonneet vanhaa rakennuskantaa. Niinpä suuri osa Taipein kaduista on melko kapeita, eivätkä niitä reunustavat rakennukset todellakaan ole mitään pilvenpiirtäjiä. Poikkeuksiakin toki löytyy, kuten maailman korkeimman rakennuksen titteliä pitänyt pilvenpiirtäjä Taipei 101. Laskutavasta riippuen Taipei 101 on edelleen toiseksi korkein rakennus. Sen katto on 450 metrin korkeudessa, mutta masto yltää 509 metriin.
Toki Taipein alueelta löytyy myös Manner-Kiinan kaupungeille tyypillisiä monikaistaisia moottoriteitä muistuttavia katuja.
Taipeissa ja muualla saarella näkee vielä myös japanilaisvallan aikaisia matalia puurakennuksia.
Mitä ihmettä?
Roskaamisesta sakotetaan
Taipein lentokentällä piti heti alkuun silmään kyltti, joka kielsi roskaamisen ja sanoi, että siitä seuraa sakkoja. Manner-Kiinasta juuri lähteneelle kyltin sanoma oli tervetullut.
Viikon vierailu riitti myös vakuuttamaan, että Taiwanissa suhtaudutaan roskaamiseen vakavasti. Sekä pääkaupunki Taipei että sen ympäristö ja maaseutukaupunki Chiayi olivat huomattavan siistejä – myös Suomeen verrattuna. Siistimmän kokonaisympäristön olen nähnyt vain Singaporessa.
Alishan-vuoren kansallispuistossa oli myös metsään kuseskelu kielletty 60 000 Taiwanin dollarin, 1 500 euron sakon uhalla.
Taiwanin pinta-ala on 36 000 neliökilometriä, runsaat 10 prosenttia Suomen pinta-alasta. Sen asukasluku on 23 miljoonaa. Pääkaupungissa Taipeissa on 2,6 miljoonaa asukasta. Maan suurin kaupunki on kuitenkin New Taipei City, vuosi sitten perustettu reikäleipäkaupunki Taipein ympärillä. Piirikunnista kootun kaupungin asukasluku on vajaat neljä miljoonaa.
Saaren itänen kaksi kolmasosaa on vuoristoista. Pohjoisesta etelään kulkee viisi vuorijonoa. Taiwan on maailman neljänneksi korkein saari. Yushan eli Jadevuori yltää 3 952 metrin korkeuteen. Viisi muuta huippua yltää vähintäin 3 500 metriin.
Kohteliasta
kohellusta
Taiwan alkaa olla jälkiteollinen yhteiskunta. Kansantuotteesta vain kolme prosenttia tulee maataloudesta, kun vielä 1952 maatalouden osuus oli 35 prosenttia. Ylivoimaisesti suurin osa, 73 prosenttia kansatulosta syntyy palvelusektorilla.
Perinteinen valmistava teollisuus on siirtynyt tai on siirtymässä Manner-Kiinaan. Tilalle on noussut pää- ja teknologiavaltaisia teollisuuden aloja.
Taiwanilaista pääomaa sijoitetaan paitsi Manner-Kiinaan. myös Vietnamiin, Thaimaahan, Indonesiaan, Filippiineille ja Malesiaan.
Elinkeinorakenteen muutos näkyy Taiwanin maisemassa. Rumat ja saastuttavat tehtaat ja peltihallit eivät kansoita kaupunkien ympäristöä samalla tavalla kuin esimerkiksi Etelä-Kiinassa Helmijoen suiston alueelle.
Oppaamme kertovat, että vielä 1970-luvulla Taiwan ei juurikaan poikennut muusta Kiinasta. Maassa työskennelleet ulkomaalaiset halusivat pois ja vannoivat, etteivät koskaan palaa. Nyt he kuulemma ovat palaamassa viettämään eläkepäiviään lämpimään Taiwaniin, jossa matkat taittuvat 300 kilometrin tuntivauhdilla kulkevissa luotijunissa.
Palveluelinkeinojen vahva asema näkyy myös taiwanilaisten palveluasenteesta. Vaikka palvelut eivät välttämättä aina pelaa kovin hyvin, ne tarjoillaan aina ystävällisen hymyn kera.
















Kommentit (15)
Usa propagandaa joka suunnalta taiwanissa, näin usa luonnehti asiaa barak obaman suulla HESARISSA että siirrämme laivostomme aasia tyynellemerelle koska kiina on uhka ja aloitamme sodan koska OLEMME MAAILMAN mahtavin sotakone, nopea ja joustava.
Minun asiantuntija joka häärii näiden pyssy sankarien kanssa sanoi että usa on pelkkä mainoskikka ja tyhmiä kuin saappaat.
Surullista ja säälittävää.
Matkusta vaikka jenkkilään ja kirjoittele sieltä.
Koko Taiwan on yksi jenkkilän propagandateos nykyisin.
Taiwan ensinnäkään ei ole itsenäinen valtio vaan osa Kiinaa. Jenkit sensijaan myyräilevät siellä säilyttääkseen saemapaikkansa tuolla alueella tuossa sotilastukikohdassa.
Mikä tahansa kapina alueella syttyisi ei jenkkiä kiinnostaisi yksi taiwanilainen sitten pätkänkään vertaa enempää kuin yki poltettu vietnamilainen.
Kiina ja Taiwan sensijaan voisivat ilman je nkkejä yhdentyä takaisin noin ihan käytännössäkin. Ja se halu ja toive ei suinkaan ole yksipuolinen kummallakaan puolella. vaikka jenkit kuinka yrittävät välissä sählätä, katkoen jopa viestiyhteyksiä ja sabotoimalla joissain tilanteissa kiinan ja taiwanin välejä.
Pitää olla nykyaikaja joko pöhkö tai hullu jos uskoo että USA jotenkin suojelee Taiwania joltain pahalta kiinan suhteen.
Poropudas voisi (jos jenkit sallisivat) kertoa hiukan toisenkinlaisen kuvan Taiwanista ja siitä kuinka jenkit manipuloivat sitä ja kayttävät strategisena pelinappulana.
Toki Taiwanillakin on omat historian painolastinsa. Yksi sellainen on se että KMT ajatteli alunperin kaiken olevan väliaikaista ja monet investoivat muualle kaiken varalta tai lähtivät. Taiwanin demokratia on vielä karkeaa ja yhteiskunta alikehittynyt, mutta eteepäin on menty paljon ja kaikki kehittyy koko ajan. Taiwanissa on muiden Aasian kehittyneiden maiden tapaan valtava kiire ja stressi, lomia ei juuri pidetä ja työpäivät venyvät pitkiksi, kilpailu on jo lapsuudesta lähtien kovaa. Joten ei tuo saari mikään onnela ole, mutta mielenkiintoinen ja dynaaminen paikka, jonka toivoisi saavan kehittyä rauhassa valitsemallaan tiellä.