Velanhoito vaatii kasvua

Yhdysvaltalainen professori Paul Krugman herätti hämmennystä Suomessa asti, kun Taloussanomat uutisoi maanantaina hänen näkemyksistään, joiden mukaan monet poliitikot huolehtivat turhaan valtionvelan kasvusta.

Krugman korosti, että valtion ei pidä maksaa velkaansa pois samalla tavalla kuin yksityisten kansalaisten. Valtion on vain huolehdittava, että velkataakka kasvaa hitaammin kuin verokertymä. Nobelisti muistutti, että Yhdysvaltain toisen maailmansodan aikaisesta velasta tuli merkityksetön talouskasvun ja sen myötä kasvaneen veropohjan takia.

Nobelistiprofessori tuskin kaipaa juuri minulta tukea ajatuksilleen. Oikeassahan miekkonen kuitenkin on noissa väitteissään. Samalla on silti syytä muistaa, että Krugman ei The New York Timesin kolumnissaan pohdiskellut nimenomaisesti Suomen talouden tilaa.

Suomen lähivuosien suuri ongelma on juuri tuo Krugmanin alleviivaama ehto: velkataakan pitää kasvaa hitaammin kuin verokertymä. Suomi on maailman toiseksi nopeimmin ikääntyvä kansakunta. Työikäisten suomalaisten määrä vähenee jo nyt, kun taas eläkeläisten määrä kasvaa lähimmät 20 vuotta. Tämän takia valtion tuloverot putoavat, ellei veroja koroteta. Samaan aikaan julkiset menot kasvavat, ellei etuja leikata.

Yhtälö olisi yksinkin riittävän hankala. Sitä pahentaa kuitenkin ikävä tosiasia, että työtä on siirtynyt tuottavilta teollisuusaloilta vähemmän tuottaville palvelualoille. Suomessa tehdään siis lähivuosina entistä vähemmän työtä entistä huonommin tuottavilla toimialoilla. Tästä syystä Suomen talousongelmat ovat todennäköisesti kestävämpiä kuin nykyinen maailmantalouden taantuma. Talouskasvumme yllä leijuu aito uhka.

Hidas kasvu
ei kestä velkaa

Talouskasvu hoitaa kohtuullisen suurenkin velkataakan, kuten Krugman kirjoittaa. Ongelmat alkavat kasautua, kun kasvu hyytyy. Näin kävi muun muassa Kreikalle. Maa velkaantui nopeasti, mutta siltä puuttui kasvu, joka olisi hoitanut ongelman.
Suomi ei toki ole lähimainkaan samassa tilanteessa kun Kreikka. Velkamme on selvästi vähäisempi ja kasvuedellytyksemme ovat yhtä selvästi paremmat. Eteläisen Euroopan maat ovat kuitenkin varoittavia esimerkkejä siitä, mihin talouden väärä yhtälö voi pahimmillaan johtaa.

Kun kasvu sakkaa ja velkataakka käy rasitteeksi, iskevät ongelmat ensimmäiseksi kaikista köyhimpiin. Tämän olen kirjoittanut monta kertaa aiemminkin. Ja yhtä usein joku on kiistänyt väitteen sanomalla, että kasvu tuo eniten rahaa rikkaimmille. Niin se tuokin. Mutta tuhat euroa voi olla suurempi asia köyhimmille kuin miljoona rikkaimmille. Kun heikoimmat menettävät taantumassa tuon tonnin, voivat he olla kohtalokkaissa vaikeuksissa. Miljoonan menettävä rikas voi selvitä asiasta pelkällä mielipahalla.

Jos Suomi velkaantuu liikaa ja talouskasvu jää pitkäksi ajaksi kovin pieneksi, voi edessä olla äkkijarrutus. Se iskisi koko kansaan, mutta kipeimmin kaikista köyhimpiin. Tämän ymmärtääkseen kannattaa katsoa, mitä on tapahtunut muissa maissa. Mistään ei löydy esimerkkiä maasta, jossa taantuma olisi kolhinut kovimmalla kädellä varakkaimpia. Siksi juuri vähävaraisimman kansanosan kannattaisi vaatia päättäjiltä kovimmalla äänellä maltillista velkaantumista ja talouskasvun vauhdittamista.

Ei syytä
paniikkijarrutukseen

Suomen pitkän tähtäimen ongelma ei anna valtiovarainministerille aihetta tehdä paniikkijarrutusta. Hyvässä tapauksessa kehittyvien maiden veto nostaa Suomen jopa kuiville nykyisen taantumauhan alta.

Kasvu on kuitenkin niin epävarmaa, että olisi suorastaan vastuutonta uhkapeliä yrittää hoitaa suhdanneongelmat holtittomalla velkaantumisella. Kova velkaantuminen vähentäisi omaa taloudellista liikkumatilaamme ja jättäisi veronmaksajat entistä vahvemmin markkinavoimien armoille. Se ei voi olla minkään poliittisen puolueen tavoite.

Puoluepolitiikka tulee luonnollisesti peliin, kun keskustellaan esimerkiksi verotuskohteista ja tulonjaosta. Sen keskustelun jätän poliitikkojen tehtäväksi. Keskustelu etenee kuitenkin sitä paremmassa hengessä, mitä paremmin talous kasvaa.
Kasvun vauhdittamisessa puolestaan tarvittaisiin nykyistä oivaltavampia ideoita. On aivan oikein vaatia, että työuria pidennetään. Mutta miten urat pitenevät, jos työnantajat pitävät 50-vuotiasta liian vanhana?

On järkevää toivoa lisää ulkomaisia investointeja. Mutta kun viiden miljoonan asukkaan markkinat eivät kiinnosta edes kotimaisia investoijia. Ja innovaatiot olisivat mukavia, mutta kun niitä ei synny käskemällä. Siksi emme voi luottaa siihen, että kasvu hoitaa velat.