Ateisti ja kristitty

Ihailin kerran Skotlannin syrjässä olevan Orkneyn pääsaaren kuuluisia Brodgarin renkaita tuntemattomaksi jääneen brittikollegani kanssa. Yli 4 000 vuotta sitten joku kansa oli vaivautunut rakentamaan tuuliseen, karuun maisemaan mahtavia maavalleja ja kivirenkaita. Alue oli ollut hautausmaa, luultavasti uskonnollinen palvontapaikka ja kenties myös esihistoriallisen tieteen linnake, jonka avulla selvitettiin ajanlaskua. Se vei kollegani ja minut perimmäisten kysymysten äärelle. Niitä pohtiessamme huomasimme olevamme sekä ateisteja että kristittyjä.

Brodgarin rakentajat elivät kauan ennen kristinuskoa. Heidän kulttuuristaan tiedämme vain vähän, mutta voimme arvella, että niin Brodgarin kuin sen lähellä sijaitsevan maan alle rakennetun bunkkerimaisen Maes Howenkin on täytynyt olla sekä uskonnollisessa että yhteiskunnallisessa käytössä. Uskontoa ei voinut eikä voi erottaa yhteiskunnasta.

Siksi me ateistitkin tunnustauduimme kristityiksi muinaisia tapoja, arvoja ja uskomuksia arvaillessamme. Raamatun kymmenestä käskystä kahdeksan on meillekin relevantteja - ainoastaan kaksi ensimmäistä Jumalaan uskomisesta ja hänen nimensä lausumisesta tuntuvat meistä tarpeettomilta.

Kirkko
vaikuttajaksi

Tänä vuonna Englannin anglikaaninen kirkko on osallistunut talouspoliittiseen keskusteluun tavallista kiihkeämmin. Kun Occupy London -ryhmittymän mielenosoittajat asettautuivat St. Paulin katedraalin edustalle Lontoon Cityyn, kirkko ryhtyi julkisesti pohtimaan kapitalismia.

Kirkon mielestä rahallakin pitää olla moraali. Lama-aikana tätä moraalia tarvitaan muodostamaan perusta sille, miten pienenevää kakkua jaetaan. Kirkko on pyytänyt uskonnollisia rahamiehiä tuekseen etsimään vastausta kysymykseen, kuinka oman edun tavoittelulla voidaan päätyä yhteiseen hyvään.

Lontoon piispa Richard Chartres kirjoittaa tällä viikolla Times-lehden kolumnissaan, että talous ja politiikka tarvitsevat tukevaa maata jalkojensa alle. Ne tarvitsevat henkisiä arvoja, joihin sekä poliittiset johtajat että talouden toimijat voivat päätöksiään perustaa.

Näitä arvoja kirkko haluaa nyt aktiivisesti etsiä ja opettaa.

Uskonto
tulee politiikkaan

Brittipoliitikot ovat yleensä pysyttäytyneet erossa uskonnosta. "We don't do God" on ollut monen poliitikon, mm. entisen pääministeri Tony Blairin, ohjenuorana.

Nykyinen pääministeri David Cameron kuvaili kuitenkin äskettäin Britanniaa perustaltaan kristityksi maaksi, jonka tulisi olla ylpeä uskonnollisesta perinnöstään. Hän toivoi kirkon johdon osallistuvan ahkerasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja auttavan meitä erottamaan oikean väärästä.

Aluksi olin ilahtunut pääministerin ajatuksista, mutta sitten minua alkoi inhottaa. Brittikollegani paljastivat nimittäin pikaisesti, että pääministerin puhe oli osittainen kopio hänen aikaisemmista maahanmuuttoa koskevista lausunnoistaan. Moraalisen perinnön haku osoittautui nurkkakuntaiseksi konservatiiviäänestäjän kosiskeluksi.

Uskovaisuudestaan huolimatta Tony Blair ei pääministerinä ollessaan juuri uskontoon viitannut. Heti tehtävänsä jätettyään hän kuitenkin kääntyi katolilaiseksi ja perusti Tony Blair Faith Foundationin. Järjestö edistää ymmärrystä maailman uskontojen välillä sekä haluaa osoittaa, kuinka uskonnoilla on paljon annettavaa yhteiskuntien kehittämiseksi.

– Me haluamme kunnioittaa ja arvostaa toistemme uskomuksia ja ymmärtää, mitä nuo uskomukset todella merkitsevät sekä näyttää eri uskontoihin kuuluville, millaisia yhteisiä arvoja heillä on, Blair kirjoittaa järjestön kotisivuilla.

Hyvää Joulua!