“Eurolle ei ole vaihtoehtoa”

“Eurolle ei ole vaihtoehtoa”
Euroopan liike-elämä ei näe eurolle mitään vaihtoehtoja. Markkinat riepottelevat valuuttaa, hallitukset tuskailevat tarvittavia toimia ja kansalaiset haaveilevat paluusta perinnepenneihinsä, mutta pelastuksen loppupeleissä työnantajien ääni painaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Anna Mård, Lontoo
18.11.2011 07:01
Kommentit 98

Jo yli 70-vuotias eurooppalaisen elinkeinoelämän johtohahmo, saksalainen Jürgen R. Thumann uskoo, että eurokriisissä on uuden uljaan Euroopan alku.

– Tämä on läpimurto, kun uskallamme vihdoinkin sanoa yhteisen finanssipolitiikan ja jopa liittovaltion ajatukset ääneen! Kymmenen vuotta sitten se olisi ollut poliittisesti sopimatonta.

– Olen ehdottoman eurooppalainen, uskon maanosamme tulevaisuuteen enkä anna periksi ajatuksestani Yhdistyneiden Euroopan maiden muodostamisesta, eurooppalaisten elinkeinoelämän järjestöjen katto-organisaation BusinessEuropen puheenjohtaja sanoo.

Tapasin Thumannin syyskuussa Brysselissä haastatellessani häntä Elinkeinoelämän keskusliiton Prima-lehteen. Ystävällisen isoisän olemuksellaan hän vakuuttaa, ettei eurolle ole vaihtoehtoja eikä pelastustoimille rajoja. Thumann ei tunne yhtäkään liike-elämän edustajaa, joka antaisi euron kaatua.

Euroopan maiden hallitukset kärvistelevät europelastuksen parissa: vähiten velkaantuneet maat eivät halua maksajan roolia, velkaantuneimmat maat eivät halua joutua maksajien talutusnuoraan. Kansalaiset kaikkialla suhtautuvat koko EU-projektiin hyvin epäilevästi.

Liike-elämän yksituumainen tahto yhteisen valuutan pelastamiseksi on pakote, jota hallitukset eivät voi sivuuttaa. Kansalaiset voivat vaaleissa äänestää uusia puolueita valtaan, mutta uudet hallitukset kohtaavat samat realiteetit.

Työnantajat
vahvimmilla

Kaikkien euro- ja EU-maiden työnantajat haluavat säilyttää euron. Kaikki maat haluavat kilpailukykyä ja työpaikkoja. Kaikki kansalaiset haluavat töitä.

Tässä yhtälössä työnantajien ääni painaa. Hallitukset venyvät tarvittaessa vastentahtoisestikin hurjiin suorituksiin ennen kuin ne antavat euron kaatua. Kansalaiset voivat vain vikistä, kun heitä viedään.

Pelastusmatkan pituus riippuu siitä, kuinka pahaksi kriisi kärjistyy. Pelastuksen seurauksena euromaat tunnustavat samaa taloususkoa ja maksajat taluttavat velallisia. Yhteinen finanssipolitiikka tulee.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Saan Thumannilta Saksan elinkeinoelämän järjestön (Bundesverband der Deutschen Industrien BDI) teesit eurotilanteen ratkaisemiseksi. BusinessEurope valmistelee niiden ja muiden jäsenjärjestöjen tekemien ehdotusten pohjalta oman lobbausohjelmansa, jota se ryhtyy voimallisesti ajamaan ensi keväänä.

Ensimmäiseksi saksalaisteollisuus tekee selväksi, miten tärkeä euro on maan työllisyydelle. Sitten BDI toteaa, ettei euroa voi vakauttaa ilman uutta eurosopimusta, jolla yhteistyötä syvennetään. Tulipalojen sammuttelu ja kriiseihin reagointi ei enää riitä.

Euro tarvitsee tuekseen tuhdin rahaston, josta heikompia tuetaan ja johon rikkaimmat maksavat. BDI:n mielestä tuen varassa eläviltä mailta pitäisi ottaa rahaston äänivalta pois tuen ajaksi.

Liittovaltiota
kohti

Käytännössä BDI:n ehdotukset synnyttäisivät euroalueelle rahastoksi kutsutun valtiovarainministeriön, joka voisi puuttua kansallisten valtiovarainministerien toimiin. Keskuspankki keskittyisi valuutan arvon ja inflaation tarkkailuun ja jättäisi euromaiden velkakirjojen oston yhteiselle rahastolle.

Jopa Euroopan suurimman ja vahvimman maan suurimmat työnantajat kokevat olevansa liian pieniä pelureita isossa, pahassa maailmassa.

Siksi BDI:n mielestä EU:n pitää uskaltaa sanoa ääneen, ettei EU koskaan ollut pelkkä talousprojekti. Viime kädessä tarvitaan poliittinen unioni, liittovaltio. Vain eurooppalainen liittovaltio on kyllin vahva pitämään maanosan puolta kovasti kilpaillussa maailmassa, jonka kasvukeskukset ovat kaukana Euroopasta.

– United Countries of Europe, Thumann sanoo vielä hyvästiksi haastattelupaikalta poistuessaan.

Lisää Aiheesta
UutinenNäin puppu valtasi talouden (23.12.2011 06:01)
KolumniJoulun alla ale-kaupoille (9.12.2011 09:01)
KolumniNokia optimoi bejeeberit (25.11.2011 06:37)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (98)

Huono 0
Suureurooppaa ovat monet yrittäneet
rakentaa mutta epäonnistuneet.
Samoin on käynyt euron kanssa.

Samat pelisäännöt eivät käy kaikille maille-
se on nähty nyt suurmellakat;
Kreikassa
Italiassa
Espanjassa.
Tälläisiä ukkoja me justiin tarvitaan. Vaihtoehdottomuus kunniaan.

"Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin se mitä me sanomme" T. Norsunluutornin Politrukit

Eurooppa on olemassa ilman EU:ta, EU-komissiota tai Euroa.
Yörgen Yönson
Ruotsalaiset,Tanskalaiset ,Norjalaiset eivät haikaile euroa,ja hyvin menee.Työnantajlle tässä eurossa olemisen syy on palkkojen painaminen matalemmiksi koko euroalueela.Samoin kokkari porvareille.
Mitenkäs Euroopassa pärjättiin ennen euroa? Aika hyvin koska kahden maailmansodan jälkeen jällenrakennus toimetkin saatiin vietyä läpi ja yhteiskunnat kehittyivät mikä enenmmän ja mikä vähemmän. Kyllä Eurooppa on pärjännyt aika hyvin kansallisilla valuutoillakin. Ei euro todellakaan ole talouden ainut vaihtoehto. Ei se hyvä talouden pito ole kiinni rahan nimestä.
tervettä taloutta voi olla kansallisilla valuutoilla
Vaihtoehtoja on melkeinpä rajattomasti! Markka, kruunu, punta, liti, lati ja sloty jne, Euro johtaa Euroopan sekasortoon, vai lieneekö se tarkoituskin?
Kääk!
Vaihtoehtoa ei ole myöskään jygällä ja jutalla. Vetäkää j&j tästä ne kuuluisat "johtopäätökset".
Me tienataan tälllä!
"Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin se mitä me sanomme" T. Norsunluutornin Politrukit

Tällainen olisi ihan OK, jos vaihtoehdottomuus perustuisi johonkin luonnonlakiin tyyliin "omena putoaa puusta alas eikä ala leijua taivaaseen".

Ikävä kyllä luonnonlaista ei ole kyse, vaan omasta lehmästä, joka on ojassa.
Koko kriisi on etukäteen kirjoitettu Ponzi-huijaus.

Kataisen ja Stubbin tavoitteena on ollut alusta saakka luopua itsenäisyydestämme. Lukekaa Kauppalehden palstaa. Siellä on monia asiantuntijoita nimimerkillä selittämässä, mitä kulissien takana on tapahtunut.
TTK
Euron piti tuoda suomeen vakautta ja elintason nousua. Päinvastoin kävi.Suomesta on tullut entistä suurempi nettomaksaja eu:hun.Suomen takausvastuut lisääntyneet puhuvat 14 miljardista kiitos euron.Ja lisää rahaa virtaa luikurimaihin.
Annetaan euron nyt vaan mennä samaan historian unholaan kuin Neuvostoliitto. Tuskinpa moni enää kaipaa takaisin tuota vanhaa Neuvostoliittoa? Miksi eurooppalaisten pitäisi enää edes kaivata valuvikaista euroa tai "eurostoliittoa"?
x
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 20
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Bryssel
Pilvistä, ja poutaa 23
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

13:42OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

15,97+1,91 %+0,30

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.5.2012

euroalueen kuluttajaluottamus toukokuulta (ennakko) 17:00  
USA:n vanhojen asuntojen myynti huhtikuulta 17:00  
Foex julkistaa sellun ja papereiden hintaindeksit 12:00  
työvoimatutkimus huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Keskisuomalainen    
Espanjan velkasitoumushuutokauppa    
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949